Kirjoittaja
kennel Mustan Linnan ja tähdet
Welsh corgi cardigan Dimmu & Lancashire heeler Devi :)
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006
|
Vaikka tampereen etsintäkoirissa treenaamisen vuosi sitten lopetinkin en ole koirieni kanssa haun treenaamista kokonaan hylännyt.
Ollaan tappien haku treeniporukan kanssa treenailtu muutaman pikku kurssin verran. Heelereille järjesti tamperelainen harrastaja syksyllä raunio tutustumisen johon toki heti innokkaana ilmoittauduin. Ja koulutus nakkikin napsahti kohdalle, mutta mikäs siinä koirat metsässä taikka raunioilla aina yhtä mukavaa seurattavaa ja koulutettavaa. Paikalla oli mm Dustyn tytär Lumi joka oli hyvin saman tyyppinen raunioilla kun Dusty aikanaan :)
Dimmu on vaan edelleen niin hieno ja pätevä. Ilmaisut sujuu hyvin ja jaksaa mennä. Deville en oo jaksanu lakaa opettamaan imaisua vaikka se olisi hyvinkin nyt hyvä aloitella. On innokas ja itsevarma etsijä tämä pieni. Aika itsenäinenkin. Deville tulee sitten kun saan työn alle niin se kertova ilmaisu tietenkin :)
Nyt olis tarkoitus alkaa jäljestelemäänkin. Metsät olis tossa ihan vieressä.
Hmm se olis jo maaliskuu ja mitäs me on puuhasteltu alku vuosi..
Dusty täytti 8v ja Devi 1v, jonka kunniaksi Devi vihdoin aloitti ekat juoksunsa ja Dusty pääsi "mummolaan" huililomalle.
Devin juoksujen ajan oltiin treenitauolla aksasta ja pakkanen esti melkein kaikki perjantaiset hakutreenit. Kerran pääsin Dimmun kanssa raunioille leikkimään lumipiiloja. Mikä oli hurjan kivaa! Armas ajoneuvokin temppuili niin että senkin vuoksi meni parit treenit ettei päästy.
Tammikuussa Dimmu pääs hälytreeneissä harjoittelemaan oikean etsinnän kaltaista tilannetta ja mm moottorikelkalla ajelua. Edessä olis taidontarkistuskoe huhtikuussa. Dimmun kanssa käytiin viikko sitten pikkukoiraporukan kanssa tokoilemassa ja ai että kyl se vaan on ihan pätevä pötkö :)
Devi kävi silmä ja polvi tarkastuksessa, terveet silmät ja 0/0 polvet, joskin oikea polvi on hieman löysä, mutta ei mitenkään luksoituva. Lisäksi käytiin ottamassa poskisolunäyte CEA-testiä varten ja odotellaan sieltä sitten tulosta. Ensi viikolla mennään rankakuviin ja sehän se jännää onkin taas..
Aksas on ehditty käydä 2 kertaa juoksujen jälkeen. Aika maltilla pitää muistaa neitiä treenata ja toistot pidettävä lyhyinä. On vaan aikalailla Dustymainen ajatus et mähän tein tän jo miksi vielä jankataan.. Mutta jotain jo osataan eli paikalla pysyminen esteen takana on opittu ja sitä tietenkin vahvistetaan. Putket on nyt Devin mielestä tylsiä... eikä sil oo sellasta palavaa hinkua niihin.. Kääk miten sellasen koiran kanssa aksataan... Kontakteille taas olis hinkumassa ja aina kun silmä välttää menee ja tarjoaa kontaktin alapinnalle 2on 2off.
Eilen treenattiin muutaman viikon tauon päätteeksi hakua.
Dimmu on melkein koko kesän tyreenannu vaan jäljennostoa ja jäljestäny. Ihan muutaman ilmaasu treenin on ottanu hakua. Raunioilla tietty ihan normi treeniä sille ollut. Nyt puin sille pitkästä aikaa etsintäliivit päälle ja voi mitä tutina kävi pojassa... Niin intopiukeena et luulin että se kohta katkeaa.. Sille oli kolme uhria. Yksi ns pakeneva jolle oli ohjeena antaa 1 nami ja kun koira on ilamisemassa mun luona lähtee sit litomaan.. No tää ei aiheuttanu Dimmussa mitään ihmetystä.. Toinen oli suoraa palkkaava uhri ja kolmas ilmaisu ilman 1 namia. Viimesitä hakiessa kooki tohkeili ja tarkensi niin innokkaasti että yritti ilmaista hajua mulle... Viimeisen ilmaisu oli hyvä ja herran työskenteli hienosti. Hiekkakuopan pohja oli hauska treenipaikka. Hajut liikkuivat siellä jännästi ja tuuli pyöritti. Dimmukin irtosi tosi kauas.
Devillä oli kaksi suorapalkkaista uhria. Ilmaisussa ei ole meillä vielä mikään kiire, mun pitää ensin päättää et miten haluan sen ilmaisevan. Haukkuvaa en siitä haluaisi ja kertova on sitten se toinen vaihtoehto. Dimmullahan tuo kertova toimii tosi hyvin mutta luulen et Deville tulee jokin muu temppu millä kertoo mulle löydöstä. Aloitettiin eilen treenit normaalia aiemmin ja näin sai Devi vahingossa päivänvalo treenin, on jo jonkin aikaa ollut pimeän treeniä.. Devi haki ja tarkenteli hienosti ja oli ihanan kuulolla :) Ei omapäistä rallittelua :)
Pientä päivitystä ja kuva saastetta.. Heeler leirillä Devi tapasi siskojaan Miinaa ja Pirkko-Inkeriä

Perhe potretti jossa Dusty heittäytyy piehtaroimaan ja Pirkko katsoo kiinnostuneena, Myös Miina (valjaissa) tulim ihmettelemään kahjoa isikoiraa.. Taustalla Tara äiti tarkistaa Devin..
Leirin jälkeisenä maanantaina Dustyltä lähti pallit ja Dusty toipui hyvin leikkauksesta ja on oma energinen ittensä edelleen. Dimmu kävi puntarissa ja oli kauhukseni laihtunut 3 kg, muutenkin jo hoikasta kropastaan. Syy tähän lieneen Devi jonak kanssa kooki painii kun pikkupentu.. Nyt on sit hurjalla lihotuskuurilla. Kesälomailin siinä samalla pari viikkoa ja käytiin oleilemassa mökilläkin yhden yön verran.

Koirat viihtyi hienosti mökillä ja pysyivät tontilla.
Treenattukin on haku treenit on ollu haasteellisia kun on ollut ryhmässä osallistuja katoa näin kesällä. Mutta on nyt Devi edenny kivasti ja sille on ollu vaihtelevia harjoituksia. Dimmun jäljennosyto treenit on ollu niin epämääräisiä et ei tiiä se kai ittekkään mitä pitääs tehdä.. Jonkun verran on tullu tehtyä ihan ittekseenkin jälkiä, Dusty on ollu eripätevänä :) sen verran ahne se on etä jäljenpäässä oleva kissan ruoka laittaa keskittymään.. Dimmullakin itse jäljestäminen on ollut ihanan maltillista ja tarkkaa :)
Agilityssä ollaan käyty ja jonkun kerran on jouduttu jättää väliinkin, nyt näiden kuumien päivien aikaan ihatnturha paistuttaa laumaa ilmastoimattomassa autossa. Dimmulla on ollu tosi mukavia teknisiä treenejä ja Devinkin pentuagi on ollut hurjan kivaa ja edettykin on :) Dimmu ei edes meinaisi nyt ollenkaan uida. Aikasempina kesinähän se on ollu ihan vesihullu. Noo nyt meil on vesihullu Devi, joka on kyllä nii mahdoton vesipeto :) eilen kun päivälenkillä en päästänytkään sitä uimaan niin yritti uida vesikupissa... Devi kävi leikkimässä uimaopettajaa pienen aussipennun kanssa

Devi näytti mallia

:)
Muuten meidän kesää on viihdyttäny sinikka-siili


Sinikka on hurjan rohkea otus joka viidyttää harvasen ilta meitä. Se yriyttää tulla takapihan portistaihan olkkariin astikin ja Dustyn näin yks päivä nuolevan Sinikan päätä. Hauska piikkipallo.
Devi on aloittanut ekojen juoksujen teon ja mm merkkailee lenkillä muutenkin on tietenkin kasvanut ja on varsin nätti pieni neiti. Käytiin kahdessa mätsärissäkin. Ekassa oltiin sinisten kakkonen ja tokassa punasten ykkönen :) Näyttely oleminen ei kyl oo ihan hanskassa vielä mutta pöydällä on oikein hyvin :) ei jännitä tms..

Dimmu ja Devi vahtii takapihaa :)
Perjantaina tutustuttiin Ekku westieen ja suht hyvin tulivatkin juttuun, mitä nyt Devi paimensi Ekkua ja Ekun mielestä Devi näytti saaliilta.. Lisäksi meidä justiina yritti komennella
Eilen mentiin Devin kans katsomaan mätsäri meininkiä, reipas pieni oli taas. Autoon se ehti taas jo nukahtaa.. Mätsärin jälkeen köäytin yksitellen metsälenkillä pojat ja Devi nukkua posotti sen ajan autossa..
Sit ajeltiin vielä treenaan agilityä tamskin tallille. No olin unohtanu et siel oli ollu tokon nonstop koulutus päivä ja lähes kaikki esteet oli reunoilla ja niitä kipsin kanssa sit hankala kauheesti siirrellä. Niimpä treenasin Dimmulle 6 kepillä lähetystä niin et lähetin kepeille kaukaa ja sen piti ihan itte mennä koko kepit. Ensin ei meinannu onnistua mut sit kun tajusi niin wau :) Aika pätevä pötkyläkoira :) Lisäksi treenailin Dimmun kanssa tokoa. liikkeestä maahan menoa, liikkeestä seisomista. Molemmat meni varsin hyvin. Ainoo mikä ei onnistunu ollenkaan oli perusasennosta istumaan jättäminen, jäi kyllä mut valui sitten makuulle.. Lisäksi pöllötettiin lelun kanssa ja tehtiin muutama riehakas koiratanssitemppu loppuun.. Niin et Dimmu oli ihan täpinöissä kun käveltiin hallista ulos.
Devikin kävi hallissa leikkimässä mun kanssa lelulla ja syömässä vähä lihapullaa :)
Tänään treenattiin siivikkalan mettissä pienesti hakua, Dimmu oli taas ihan intopiukeena ja teki hyvin hommia ei nyt justiin oo mitään ongelmia :) Deville oli pieni makkararinki ja se selvästi jo ties et mitä on kyseessä :) aika hurjaa kyytiä jo kirmas ringissä ja oli hetkessä syöny ittensä ihan palloksi...
Torstaina Devi pääsi mun agiryhmään tutustumaan, tarkoitus oli et se olis odotellut kantokassissa ja sieltä seurannut treenejä, mutta erään ryhmäläiseni kepo olikin innoissaan pennusta ja sai sitten pitää sylissä treenien ajan. Yhdessä kävivät sitten vähä pihallakin tepastelemassa :) Devi suhtautui kivan rauhallisesti.
Eilen sitten käytiin ensin kyläilemässä työkaverini luona ja katsomassa pupua. Devi ei oikein ymmärtänyt pupusta mutta ihmis varpaiden jahtaaminen ja syliin kiipeily oli hienoa :) Reipas oli taas uudessa paikassa,
Illalla kun oli sen verran lämmintä niin uskalsin ottaa Devin jo hakutreeneihin mukaan. Neiti laitto boksissa ihan unille eikä häiriintynyt edes siitä että Dimmu meni treenaamaan välillä. Boksissa sillä oli lämmikkeenä villa shaali ja takki tietenkin päällä.
Hakutreeneissä aiheena oli taajamaetsintä ja Dimmu etsi liinassa kaksi ukkoa oikein pätevänä. Liinasta huolimatta oli oikein kovasti töissä ei pissalenkillä :)
Devi otti sit ihan viimeisenä makkararinkiä. Pienelle pitää muuten olla tooosi pienet namit makkararinkiin.. oli ihan pullea vatsainen hetkessä.... Reipas pikkurotta. Tehtiin makkararinki siinä parkkiksella ja tuli hyvin häiriötäkin kun muista autoista kuuluin haukkua yms mekkalointia :)

Tämä jätkä suoritti eilen hyväksytysti loppu/pimeä kokeen joka oli nyt sit viimeinen meidän hakukoe :) edessä sitten oman seuran jäljennnostokokeet jossain vaiheessa. Nyt siis olis hälykoira :)
Koe oli Laihialla ja maasto oli todella haastava ryteikkö. Usko loppui het alkuun et voidaan sieltä yhtään ukkoa löytää. Onneksi kaikki löytyi ja ilmaistiin :) aikaakin jäi pari minuuttia :)
Tänään oli nopeet pienet hakuharkat.
Dusty teki ensi kaksi ykkösnakillista harjoitusta, ekanlta maalihenkilöltä lähti hyvälllä vaihdilla mua kohti mut ei voinu vastustaa kuperkeikan heittoa ja pientä piehtaroimista matkalla... Haukku irtos mun luona st aika hienosti. Toinen meni ilman kuperkeikkoja, intoa oli taas hillittömästi...
Dimmulle oli kolme mm, eka ykkösnakiton ja kaksi ykkösnakillista. Kuljettiin niin ets aatiin eka löydettyä tää nakiton. Dimmu tuli tosi hienosti hakemaan mut ja juoksi ilmaisulla suoraan mua päin :) hieno!! Näytölle maltillisesti ja käyttäytyi maalihenkilöllä kaikenkaikkiaan tosi siivosti, ei tunkenu syliin tms. Toiselle irtos kan s hyvin ja tuli ilmaisemaan hienosti vaikka joutui hieman kiertämään mun luo päästäkseen. Ilimaisu oli hieno ja näytölle lähtö kytkettynä oli maltillinen , nyt oli niin tohkeissaan maalihenkilöllä et söi kyllä nätisti namit mut istui maalihenkilön päällä.. Kolmas ilmaistiiin kans hienosti, kaivelin namia taskusta sen verran kauan et Dimmu tökki ilmaisutaskua kolmesti ja ootti et kytken liinaan. Nyt oli taas hienosti maalihenkilöllä ja söi namit maltillisesti pysyen maassa. Lopuksi sai kaikkien kehuja ja rapsutukia ja meni melkein sekaisin kun oli niin kivaa... Tää oli oikein hyvä palauttava reeni hälyreenin jäljiltä.
Osallistuttiin Dimmun kanssa hälytreeneihin kolmatta kertaa. Tällä kertaa hälytreeni oli kurussa. Alussa oli sepustus kadonneista ja tehtävien jako. Päästiin yhdessä samassa ryhmässä reenaavan Marian kanssa maastoon ensin oli Dimmun ja mun vuoro olla koirakko ja Maria suunnisti meille ja sitten toisinpäin.
Siirryttiin alueen reunalle autoilla ja pähkäilin siinä melko ison alueen etsintäsuunnitelmaa. Lähdettiin kiertämään aluetta pienempää reunapolkua pitkin. Tuuli ei tuntunut metsätiellä ollenkaan. Metsässä tuulen vireen tunsi hakkuuaukean reunalla. Siinä alussa Dimmun jo kovasti reagoi ja merkkasi tosin ei innostunut jatkamaan etenemistä vaan kieri jossain paskassa.. Jatkettiin polun kulkemista ja Dimmu eteni reippaasti edelläni. Pidemmällä Dimmu kevyesti nuuhki alueen ulokopuolelle nojautuen ja merkkasi siihen. En noteerannut tätä kovin suuresti, vaikka se jäi hyvin mieleeni. Kohta lähtikin koira irtoamaan ja pitkälle alueen puolelle ajoi hajua ja yritti tarkentaa ja tarkentaa, loppuviimein tarkensi hajua kaatuneeseen kuuseen ja sitä menkin sitten suunnistajan kanssa tutkittiin ettei vaan olisi esine tms puussa.. ei ollu ja tein suunnitelmaksi tehä lenkin kuusen vasemmalle puolelle ja Dimmu lähtikin etenemään ja kulki reippaasti. Tässä alko jo olla hämärää joten hukattiin hetkeksi itsemme kartalla ja kun rajanamme ollut ura ei tullut vastaan kun olimme jo seuranneet Dimmua kallioiselle jyrkänteelle jonne se kauheesti veti. Ehdittiin pyöriää siinä melkoisesti ja yritin vaan tukea koiraa. Samalla pohdittiin suunnistajan kanssa et mahdettiinko tulla elueemme yli.. Oltiin tultu kun myöhemmin sitten löydettiin ittemme uralle. Saatiin lämpökamera havainto. Ja sen seurauksena tutkittiin Dimmun reagoimaa kallioista paikkaa ylhäältä ja alhaalta. Mut ei päästy oikein etenemään Dimmu toi meidät sinnikkäästi aina samaan paikkaan. Lähdettiin kulkemaan uraa suunnitelmallisesti että päästäis irti tosta kalliosta. No ajatus oli lähtee yhenkorkeuskäyran alapuolta kulkemaan ja sinne mennessä Dimmu lähtikin taas irtoamaan pitkälle ja olisin taas vaan lähteny seuraamaan sitä mutta jäljet maassa kiinnittivät huomioni. Jäljet tulivat korkeuskäyrän alapuolelta meitä vastaan ja ne olivat isompia kun mun jalka ja näkyi selvästi kantapää ja anturat sekä kynsien painaumat. Suunnistajana ollut Maria tunnistiki karhun jäljet ja otti kännykäänsä jäljistä kuvia. Pikkasen kylmäs ja huudinkin Dimmun luokseni vaikka se oli hajulla ja irronnut musta niin kauas etten sitä nähnyt. Nooh taaperrettiin metsässä n kaksi tuntia ja saatiin sitten lisähavaintojakin, Dimmukin ehti sinä teloa itseään kun sillä jäi risu pahasti anturoihin kiinni, metsässä liikkui edelleen hyvin mutta tiellä aavistuksen ontui. Löydettiin meidän uhri sitten ja Dimmu meni sinne jo melko väsyneenä ja ihmetteli maalihenkilöä hetken ja ähti stten ilamisemaan mulle. Mentiin vauhdilla paikalle ja tehtiin tehtävän jako, minä soitin johtoon ja kuvailin maalihenkilön tilaa siinä samalla yhdessä suunnistajan kanssa käännettiin kylkiasentoon "Diabeetikko" uhrimme ja peitettii avaruuslakanalla. ensiaputoimet meni hyvin. Saatiin lupa palata autoille ja vaihtaa sitten koira. Oli kiva nähdä kuinka Dimmu jaksoi tehdä töitä ja toisaalta taas et miten se sit jo lopuksin oli aika väsynyt. Mieleen jäi myös se miten se kulki jossain välissä siellä alueella niin et se ajoi hajua ja pysähteli sitten välillä katsomaan et tuunko perässä ja samalla höristeli kovin ilmeikkäästi korviaan. Varsinaisiin karhun jälkiin se ei reagoinut mitenkään.
Eilen perkonmäessä reenailtiin hakua ja Dimmu teki neljä ykkösnamillista ilmaasu harjoistusta jokka meni aivan nappiin kaikki. Tälle kertaa sitei haukutettu tai ärsytetty ykkösellä vaan sai tehä ihan perusilmaisun kannnalta koko homman. Ekalla kyl haukku kun sai kaukaa hajun. Tokalla tuli hienosti ihan törmäämällä tohon taskuun. samanlaiset röyhkeet taskulle törmäilyt kolmannella ja neljännellä. Neljännellä myös haukahteli. :)
Hyvillä mielin siis mentiin tänään kokeeseen, joskin keväällä kun jo sössin kaksi loppukoetta niin jännitin nyt hieman enemmän. Mutta jännitys kaikkosi kun alettiin hommiin ja oli etsintäsuunnitelma tehty. Seuraaminen ja paikalla olo meni Dimmulla ihan hienosti ja luoksepäästävyysosiokin meni mukavasti. Maasto oli etsintäsuunnitelman ja tuulen kanssa haastava. Tuuli oli välillä kovinkin puuskittaista ja hieman pyörittikin. Lähettiin ensin takareunall missä oli alueemme korkein paikka ja tuuli tuli silloin vielä niin että oltas tällä pysytty siellä tuulen alla. Lähdin melko heti jo tukemaan sen toimintaa kun sai hajun mutta jäi piehtaroimaan johonkin paskaan.. ja sen jälkeen oli sen näköinen et haju hukku joten jatkettiin suunnitalman mukaasn takareunalle. Se oli tosi raskaskulkuista kalloita jossa liukasta sammalta ja korkeata pudotusta. Sieltä saikin sitten hajun yläpuolelta ja mäkin ehdin nähdä maalihenkilön ennen kun se aivan perille asti pääsi ja menin reippaasti koiran perään kun oli niin hankalaa se maasto. Dimmu hengaili maalihenkilöllä ja tulis ist tosi varovasti ilmaisemaan mulle ja kosk kyl ihan reilusti taskuun mt näytölle mennes oli vähän et miten sinne kivenkolossa makaavalle mm nyt pääsikään ja liinakin takertui matkalla... Hieno poika ja sai nakkia maalihenkilöltä :) jatkettiin sit matkaa niin et käytiin kääntymäs toisella reunalla ja jatkettiin alueen poikki pysyen tuulen alla. Sit taas siel alku kulmassa reagoi jo aika kaukaa hajuun ja just siel missä se meiä eka lenkki jäi lyhyeksi ja sekoittui paska kasa episodiin oli mm jonka taas ehdin nähdä kun Dimmu oli hyvin siinä sit hajulla, tän maastoverkkoisen luona olis vaan ollu kiva olla nuuskutteli maalihenkilöä kaikes rauhas ensin päästä ja sitten vielä jalkojakin enneku tuli ilmaisemaan katteli siit sen näkösenä kun oli niin lähellä et hei tää ois niiku täs eksää nää.. Täs sit näytön ja nakin syönnin jälkeen juotin Dimmua ja kyl se vähän joikin. Selvästi se takareunan kulkeminen oli väsyttänyt sitä. Jatkettiin tästäs itten aluetta halkovalle tielle jossa oli kolme autoa joissa koiria niin et Dimmu sai havannoida et siin on ne autot, jossain kohtaa kyl reagoi metsän puolella aiemmin autoilta tulevaan hajuun ja ajattelinkin et aika lähellä autojen takana varmaan on yksi mm.. Mentiin käymään sivureunalla ja tultiin metsänpuolta takaisin ja siel oli mm kosteikko jossa Dimmu reagoi voimakkaasti siit oli vaikee löytää ylimenopaikkaa ja ajatus mulla oli se et kun päästään kosteikon ja ojan yli niin palataan vähän takaisn päin, mutta Dimmu olikin ylityksen jälkeen niin vahvasti jatkamassa nokka pystyssä eteenpäin et sinne sitten :) pääsin taas liian lähelle istä kun oli löytäny pressun peittämän maalihenkilön tuli kans melko viiveellä sieltä ilmaisemaan ja tuli suoraa mun sivulle josta sitten kevyesti vaan kuonolla koski taskua.. Et kun sää ny näit nii kytke ny st et päästään näytölle..
LÄPI meni eli askel taas lähempänä siihen että saan hälytyksen tullessa pakata matkaan myös pienen kookieläimen. Ilmaisut tällä kertaa tosi vaisuja mut kuitenkin sellaisia että ne hyväksyin. Maasto oli töppöjalalle hemmetin raskas kosteikkoa, lohkareista kalliota ja koiran väsymisen kyllä näki. Mut oommää silti niin ylpee siitä.
Ei oo pahemmin kotisoffalla keretty loikoilla :) viikonloppuna oltiin heeleri leirillä ja molemmat koirat pääs pikkuisen agilitaileen. Ja Dimmu kokeili flyballiakin ja hoksas aika nopeesti mistä on kyse.. Tää viikko on menny leiristä toipumiseen. Maanantaina Dusty kävi silmätarkissa saaden taas terveen paperit. Lisäksi maanantaina molemmat pääs hierojalle.
Tänään suunnattiin toista kertaa tällä viikolla metsään. Käytiin tiistaina tekemäs pikku jäljet ja harjoiteltiin myös esineen ilmaisua(ei jälkiesineen..) Tiistaina Dustylle vajaan 100m jälki n 30mmin vanha ja Dimmulle n 150m jälki 45min vanha. Dusty meni tosi innokkaasti ilman mitään urpoiluja :) Eikä Dimmunkaan menossa ollut valittamista oli ihan ok vauhtikin et ehdin hyvin perässä tulla. Erikseen laitoin molemmille kaksi esinettä jotk hakuiltiin ja ilmaistiin. Dustykin :) ja osas.. Dimmu tosi hienosti tuli esineellä käytyään reippaasti mulle ilmaisemaan ja sit mentin näytölle.
Tänään Dimmulle reilu 100m jälki 50min vanha, jäljen nostossa oli tänään vaikeutta kun siin ehti yksi lenkkeilijä pyörähtää... Mut kun sai nostettua jäljen paineli menemään tasasta varmaa tahtia loppuun asti :) Kyllä me viel herätellään tää jäljestelykin.. Dustyllä oli vajaa 100m suora n 40min vanha jälki joka myös meni hienosti eikä tulut mitään piehtaroimisia yms Dusymaista välillä..
Esineen hakuilua ja ilmaisua treenasin vaan Dimmulla.Joka hiensoti paikansi ekan esineen ja hetlen sitä nuuski ja sit tuli vivana hakemaan mua ja näytölle sitten sai luvan. Toinen meni kans yhtä hienosti :)
Eilen hakuiltiiin rennolla meiningillä. Menin treenipaikalle pari tuntia ennen ja kävelin yhden pitkän jäljen vanhenemaan. Siinä välissä sitten laahustelin metsässä ja rekut mennä pöllötti. Mä en kauheesti jaksanu flunssaisena riekkua.. Treenasin siin vähä tokoaki ja otin Dimmulla yhen esineen ilmaisun mikä meni mallikkaasti :)
Varsinainen reeni oli Dimmulle ensi kaksi ykkösnamillista mm. Eka meni vähä urpoiluksi, haukahti ja lähti mua kohti, kattoi ylhäältä kallion päältä et hei mä oon täällä ja meni takas maalihenkilölle haukkumaan... tuli sit ku käskin mulle asti.. ja päästiin näytölle. Toinen meni paremmin. Sai tehä Dimmun oikein hommia et löysi ja sit ku löys oli innokkaana haukahtamassa mut oli sen oloinen ettei lähde maalihenkilöltä.. Tuli kuitenkin..
Otettiin sit reenien lopuksi sille viel kolme toistoa ja annoin maalihenkilöille vaan ykkösnamit ja tasku ilmaisusta tuli multa purkista nami ja mun kanssa mentiin maalihenkilölle ja sit maalihenkilö purkista antoi Dimmulle namia... Nää meni oikein hyvin, tosin ekalla ei haukahtamaan ehtinyt kun tuli niin kovalla vauhdilla taskulle hyväksyin sen kun se on ilmaisumme perus juttu, haukahdos on extraa.. Kahdella muulla haukahti hyvin.
Dustylle oli kans kaksi ykkösnamillista mm, ja nyt kun tuli ekalta löytämältään mulle oli jo itte siin mun lähelle tullessaan tarjoamassa haukahdusta ja päästiin siis heti näytölle, toinen meni samalla meinigillä.
Tänään kävin kuluttamassa elukoitten aivonystyröitä tekemällä niille pienet muistelo jäljet. Dimmulle 150m reilu puoli tuntia vanha, Dustylle 50 m ja aika tasan puolituntia vanha.. Jälkien vanhetessa käytiin laahustamassa sairaslomailijan hitaalla tahdilla pikkulenkki.. Molemmilla sujui hyvin ja jäljen nostokin onnistui. Ei valittamista.
Lisäksi otin molemmille muutaman esineen jotka kävin piilottamassa yhden metsään yhden ihan näkösälle ja yhden betonirummun päälle. Dimmu oli ensin metsässä olleesta repusta et häh? ja kun löysi sen kehuin ja pyysin taskulle ja mentiin yhdessä näytölle ja sai repusta purkista namia.. Tän jälkeen nää kaksi muuta meni ihan hyvin. Dustylle otin vaan kaksi ja ne meni molemmat ihan hyvin ja se tuli mulle ilmaisullekkin :)
Mul ois nyt kauheesti reenienergiaa ja jäljestäminenkin oli taas kivaa :) Ei noi rekutkaan tästä pikkureenailusta näkyny pahastuvan...
On treenattu ahkerasti joka viikko :)
Dimmu:
Viimeviikolla siirryttiin ilmaisuharkassa mettään ;) eli oli yks mm jolla otettiin kerran haukahdusta polulla kaksi toistoa niin et mm siirtyi välillä. Se meni hyvin, tää on nyt toiminu ihan kivasti. Oli sit lisänä kaksi mm joilla molemmilla vielä lapsi mmt mukana ja näillä maalihenkilöillä haukahti reippaasti mutta jouduin sit kustua Dimmun taskulle kun jäi sinne heilutteleen häntää. Luulen et se kun tykkää lapsista niin kauheesti niin oli vaan tohkeissaan siellä..
Eile sitte otettiin ihan tien varressa kaks mm joilta haukahdus ja sit taskun kosketus ja näytölle kaaviota. Eka löytdettiin makaava mm jolle Dimmu haukahti ennen ku ees näki koko ykkösnamia ja oli Dimmupötkylä aika tohkeissaan siellä. Ja tuli sit tosi hienosti mulle ja koski taskua ja päästiin näytölle. Toinen sit meni vähä mönkään olin liian huonosti ohjeistanu maalihenkilön ja niin sit sai Dimmu heti sinne mentyään ykkösnamin ja lähti heti kertomaan mulle. Öö mä sit vähä pihalla siinä ja käskin Dimmun mennä sinne uudestaan ja sit tajusin kysyä siit ykkösestä ja sanoin et pitää ärsyttää sitä sillä vähän että se haukahdus saadaan. No sit kaivettiin purkista uus ykkönen ja saatiin haukahdos. No ei nyt mitään maailmaa kaatavaa, eihän me ehkä saada 100 varmaksi sitä yhtä haukahdosta maalihenkilöllä, mutta varmaa on jo se että Dimmulla on tuo taskuun koskeminen vahva ja hyvä, haukahdusta vaan sinne toivoisin minimoimaan riskiä että käännän Dimmulle selkäni kun se tulee kaukaa ilmaisulle..
Reenien lopuksi otettiin Dimmulle sit viel kolme toistoa :) yksi seisova yksi istuva ja yksi pressun alla ollut. Ekalla oli niin tohkeissaan et haukahteli jo ennen ku oli aivan kii maalihenkilössä :) taskulle tuli kovaa vauhtia.. Pressuhenkilöllä haukahti kans hyvin ja voi pötkylän ilmettä kun pressun alta tulikin ykkösnamin ojentanu käsi :) se mietti vähä ja katteli mua kun olin alempana mettässä sit se kiersi maalihenkilön ympäri pari kertaa haukahtaen noo kutsuin sen sit taskulle ja tulikin lujaa :) ja päästiin näytölle. Aika hieno poika, putkiaivo joutui ajatella :) Kolmas meni tosi hienosti kaikki osiot, maalihenilön hakeminen, haukahdos ja mulle taskulle ilmaisu ja näytölle meno. Namien ja kehujen jälkeen leikittiin viel köysipallolla tiellä ja ihan tohkeissaan haastoi muita leikkimään kanssaan :)
Dusty on tehny viim treeneissä kan s imaisun hinkkaamista ja nyt kun tulee mun luo niin haukahtaa mulle jo aika hiensosti. Intoa ja meininkiä on ollu hurjasti. Malttia sitten ei niin olekkaan...
Eilen reenailtiin Perkonmäessä Ylöjärvellä.
Dusty oli mun koirista ekana ja sillä oli kaksi ykkösnamillista maalihenkilöä. Elukka oli autosta otettaessa niin innoissaan että vaan pomppi ilmaan ja ei meinannu millään malttaa sivulle tulla pomppi mua ympäri ja ympäri vaan... sit ku vihdoin löyty malttia sivuööe tuloon ja saatiin työvaatteet sen päälle ja sai luvan lähteä piti sen vieläkin pomppia useempi kerta ilmaan... Dustyn suoritus oili erittäin energinen ja innokas ja ekalle hajulle irtos itsenäisesti ja lähti mua kohti imaisulle mutta pissas matkalla... haukahdus mulle meni ihan ok ja näytölle lähti innokkaasti. Toiselle maalihenkilölle lähdettäessä oli taas melkoista meininkiä... ja lähtikin kauheen vauhdikkaasti tarkentelemaan hajua ja tuli aika viivana mun eteen ja sain sen taas haukatamaan ja päästiin näytölle. Dusty oli tosi mahtava!!!
Dimmulle otettiin uutta ilmaisukuvioo ensin 3 toistoa ja mettässä oli kolme suoran palkan mm makaava/peitetty, istuva ja seisova. Ilmaisukuviossa otettiin lyhyellä matkalla ensin kyykkivä mm ja mm ärsytti Dimmua ykkösnamilla ja sai haukun josta Dimmulle se ykkönen tän jälkeen huikkasin Dimmulle -tasku jolloin tuli mulle ja lähettiin yhdessä näytölle. Sai lisää namia maalihenkilöltä. Mentiin Dimmun kanssa takasi tielle ja mm vaihtoi hieman paikkaa ja oli seisova. Taas sama juttu ärsytti ykkösnamilla ja sai haukun ja siitä Dimmulle ykkönen nyt et sanonu taskua tuli itte ja taas päästiin näytölle. Taas poistuttiin Dimmun kanssa tielle kun se oli ensi palkattu.. Mm vaitoi taas paikkaa ja oli sitten makaava, taas mentiin Dimmun kanssa ja ykkösnamilla ärsytti haukahduksen ja tuli sitten taskulle ja päästiin näytölle. Näitä harjoituksia on tehty nyt 4 kertaa ja kyllä se etenee. Välimatka täytyy vielä olla aika lyhyt ekalla kerralla ja namin aika lähellä koiraa kun muuten se käy siellä tosi nopeesti ja juoksee heti hakeen mua. Näiden harjoitusten yhteydessä Dimmun taskun koskeminen on aina tosi määrätietoinen se jopa ottaa taskun suuhunsa :) tai näykkää taskua.
ensinkin käytiin kisailemas kaksi starttia viime lauantaina tamskin kisoos..
Eka meiä rata oli aika helppo ja kivan näköinen ykkösten rata. Rata oli hieman M kirjaimen mallinen ja siellä oli muutama ansa.. Saatiin ihan kiva lähtö mut heti kolmantena esteenä olleet kepit tuotti hankaluutta, en meinannu saada koiraa osumaan niihin sitte millään ja otettiin 3 kertaa ne alusta, siinä se sit ehti yhen takasin tuonnin aikana kuulemma pujotella niitä nurinpäin(mää en ees tajunnu moista..), jälkeenpäin vaan tajusin ettemmää oiken ees käskyttäny sitä ollenkaan sinne kepeille.. hylky siis saatiin, keppejen jälkeen oli pituus jossa oli kolme palikkaa hienosti meni sen ja irtos putkelle niin et sain hyvin etumatkaa puomille.. puomin jälkeen kolmen hypyn ryppäässä tuli yksi rimakin alas. A:lle mun piti tehä takaaleikkaus ja niimpäkun en sitten sitä muistanutkaan olin aivan liian myöhässä valssaamassa sen jälkeen ja työnsin Dimmun renkaan sivusta(enkä taaskaan käskyttäny..) loppusuoralla unohdin viel takaaleikata keinulle ja jäin tosi paljon jälkeen Dimmusta viimeisillä hypyillä. Aika säälittävää räpeltämistä.
Toinen rata oli vaikeampi mutta ihan sujuvaa pitkää pätkää oli. Rata meni meillä hyvin ja jotenki sujuvasti siihen asti kunnes päätin puomilla takaaleikata...yritin ihan mölösti ohjata sitä puomille ja melkein törmättiinki, en taaskaan käskyttäny ja Dimmu meni tosi epävarmana puomille ja oli sen näkönen et nyt tuun alas tästä, ehdin reagoida siihen naamanilmeeseen ja käskee mene mene.. olin sit kuitenki liian myöhässä puomin jälkeiselle hypylle ohjatessani Dimmun sitten sen ohi ja kun kierrätin sen uudestaan hypylle työnsin sen viel väärään päähän putkea.. uudestaa sitte putki oikeeseen päähän ja sieltä kepeille vienti(käskyttämällä..) ja loppusuoran pituus ja hypyt.. Tää meni monesta kohtaa kuitenkin niin kivasti että tosi hyvä fiilis jäi vaikka hylky tehtiinki....
kisoja edeltävänä iltana treenailtiin hakua nohkuassa.
Dusty otti kaksi helppoo suoran palkan uhria ja oli niin mainio jätkä taas. Sinnikkäästi se tarkenteli ekaa uhria melkoisessa ryteikössä. Käyttäytyminen maalihenkilön luona oli siedettävää, ei ihmeepää apinointia.. toinenkin meni ihan hienosti ei valittamista, ens kerralla otetaan taas sitä että haukkuu mulle..
Dimmulle oli ensi yksi näkyvä uhri joka yritti haukuttaa stä sen yhen kerran. Täs tehtiin heti ihan alkeellinen moka et oli liikaa matkaa jolloin se meni maalihenkilölle ja lähti heti hakemaan mua... eli eikun lähemmäs ja sit saatiin siitä muutama toisto sitä äänenkäytttöä... Lopuski otettiin viel yksi suorapalkkainen mm ryteikön reunalle... Tässä meillä riittää ny hommaa....
Samana päivänä siis.. Otettiin ny oikein retkeilyn kannalta tää iltapäivä/ilta. Lähdettiin ensin kohti agility kenttää ja käytiin matkalla Toimelassa n tunnin rauhallisella lenkillä ja mm Dimmu kävi siellä uimassa oikein kunnolla. Sit viel nypiin sen perskarvoja joissa hirveet pallot irtoavaa pohjavillaa.. Ajettiin sit kentälle ja mukana oli nyt häkki kun muistin ettei Niihamas oikein saa hyvin remmiä mihkään kii. Häkki toimiki tosi hienosti. Sitä nyt sinnikkäästi roudaamme sitten mukana. Pyysin koutsilta aikasempaa poistumislupaa että ehittääs viel raunioillekki kun oman ryhmän vuoro sattu oleen ny. Ekan ratapätkän otinki hieman sovelletusti. Alussa oli pieni pyöritys hypyillä ja ptkeen irtoominen ja muutama hyppy, keinu, putki ja siitä otinki sitte omat kuviot kepeille. Ekat varsinaiset ulkoreenit tällekeväälle. Häiriönä oli toko ryhmä. Alussa ohjasin Dimmun hihnalla viereeni en käskeny mitään. Otin vaan remmin pois ja sanoin Odota. Kiersin esteen taa ja annnoin luvan hypätä. Samaa alkuharjoitusta otin sitten vielä uudestaankin. Se meni ihan hyvin. Hiekka oli selvasti outoa vielä Dimmulle olikin hieman haahuileva ja kaarrokset meinas venyä.. Putkelle irtos hienosti ja keinulla oli reipas itsensä ja puomilla laukkasi loppuun asti. Kepeillä kehuin sitä vaan kauheesti. Toisesta radasta poimiin vaan ihan pikku harjoituksen meille, kepeille vienti vaikeasta kulmasta ja keppien jälkeen putki johon pimeestä kulmasta. Kepeillä haki ekan välin ja ei meinannu milllään taipua kakkosväliin.. Sit muutama kerta namiavusteisesti niin johan alkoi mennä. Putkelle ei ekalla yrityksellä mennytkään kun mulla oli se hemmetin nami kädessä.. Öö eihän mulla oikein koskaan oo nameja käsissä... Mut ihan mukava reeni ennen kisoja.
Pienen kävelemisen jälkeen jakettiin matkaa raunioille... Kiitos ohitustien ei matka niihamasta raunioille kestänyt kuin 5min..
Dusty otti kaksi mm mlemmat sellasii paikkoja joissa se sai oikein hyötyä omata pienestä koostaan ja tunkeutua piiloihin. Dusty olikin oikein tohkeissaan ja teki hienosti hommia.
Dimmu otti kaksi ykkösnamillista mm toinen suht ahtaassa tunnelissa toinen betonilaattojen välissä. Nää meni molemmat tosi hyvin ja Dimmu oli ihan oma ittensä. Ilmaisut meni hyvin. Ei valittamista.
Eli käytiimpä tänään ekassa loppukokeen päiväosuudessa. Luoksepäästävyys osio meni hienosti ja ennen maastoon pääsyä seruaaminen ja paikalla olo menivät tosi hyvin. Päästiin maastoon toisena koirakkona ja maasto oli vaihtelevaa, oli nousua sekä järvi, oja sekä kosteikko... Etsintäsuunnitelma tuottikin ison pähkäilyn... Päädyin kiertämään alueen alakautta.... Eka etsintäsuunnitelman muutos tehtiin ihan heti kun koira sai vainun ja lähdin sen mukaan tukemaan toimintaa pian se siellä ilo haukahti ja tuli sit ilmaisemaan mulle. Eka löyty ja ilmaistiin erinomaisesti. Jatkettiin suunnitelman mukaista kulkua ja kulmassa taas sai koira hajun ja suunnitelmaan muutos... Se jäi yhtäkkiä töröttää paikallee ja ihmettelin etä no mikäs ny ja huomasin Dimmun olevan valjaistaan risukossa jumissa, autoin jätkän pälkähästä ja jatkettiin matkaa. Se oli jotenkin erilainen ja oletin sen hukanneen hajun. Tein päätöksen palata suunnitelmaan ja käänsin koiralle selkäni ja lähin marssimaan kohti rajaa, Dimmu jäi joksikin aikaa mun selän taa ja ihmettelinkin että missä se ny kuppailee... Tulise sieltä sitten ja meni eteeni kävelemään ja oli oikein haluttoman näköinen sen etenemisen kanssa.. Sitten selän takaa ilmoitti testaaja "nyt teille valitettavasti tuli jättö". Eli koe oli osaltamme ohi. Käytiin sit viel kuitenki hakemassa ja ilmaisemassa se jätetty uhri. Tuli kokeessa eteen koiralle tilanne mitä ei ole reenattu... Että olen aivan selin sen tullessa ilmaisemaan ja sitä ei nyt osannut. Koko muu elekieli kyllä sillä kertoi et ny mättää... Kokemuksena oli hieno ja saimmekin paljon kehuja yheistyöstämme. Ja nyt siis täytyy hieman säätää noita ilmaisuharkkoja.
Ensinkin mun koira tarjoaa usein haukahtamista maalihenkilöllä, mutten halua siitä haukkumalla ilmaisevaa... Niin eipä oo tullu mieleen että se opetettas haukahtamaan kerran maalihenkilöllä ja sitten tulis hakemaan mut jolloin kytkisin sen näytölle. Eli sitä nyt sitten aletaan harjoitella.
Pe reenailtiin loppukokeen suuruisella alueella ja Dimmulle oli kaksi mm. Autoilla otin sen kanssa seuraamista ja paikalla oloa ja ne sujuivat hyvin. Meil oli myös yksi helppo ilmaasuharkka siinä ihan alussa ja sitten lähettiin aluetta käymään. halkastiin aluen kulmasta kulmaan ja siellä ihan perällä olikin maalihenkilö jonka Dimmu haki hienosti ja tuli ilmaisemaan. Oli ylempänä ollessamme reagoinu voimakkaasti ja sinne palatessamme lähtikin irtoamaan piiiitkälle musta ja haki/ tarkenteli ja tuli ilmaisemaan mulle tosi hienosti :) päästin näytölle ja siellähän se oli... Tosi hienosti meni Dimmu ja jaksoi haastavassa maastossa mennä. Se irtoili ihan alusta asti aika kauas musta etten kokoaikaa nähnyt missä se oli.....
Dusty otti kaksi helppoa mm joissa otettiin ilmaisukain. Meni ihan ok. ei ihmeempää häsläämista..
Osallistuttiin Dimmun kanssa yöllä pimeä loppukokeeseen mistä saatiin hylky. Yksi maalimies jäi löytymättä kun itse söhlin sen. Tiesin koiran reagoineen vahvasti hajuun enne kun löysi ekan mm:n mutta en siinä vielä palannut senkanssa reagointi alueelle.. Toisen löydyttyä takarajalta lähdin palaamaan mettän puoleista rajaa (missä ei oltu vielä oltu) järkevämpää ois ollu mennä tietä pitkin sinne takaisin, se raja oli meinaan hakkuu ryteikköä ja todella rankkaa Dimmulle, se väsyi siellä kovasti. päästiin kuitenkin sinne minne haluttiin mutta loppui sitten aika.
Olin kyllä tosi tyytyväinen Dimmuun, reippaasti eteni eikä ollut mörköilyä tms. Kakkos löydöllä jäi haukkumaan ja tuijotteli mua et hei tää ois täällä, tuli sitten kuitenkin ilmaisemaan mulle niinku piti. Jonkun verran myös reagoi alueen rajamerkkeihin. Tää koe ei mua jännittanyt juurikaan, luotin koiraan vaikkakin torpedoin sen toimintaa omalla ääliöilylläni. Noh opimmepas taas tästä paljon. :)
Meidän ryhmän koettua osallistuja kotoa perjantaina lähdettiin poikain kanssa vierailemaan eräässä toisessa tseläis pienryhmässä.
Dusty reenas ekku ja sille oli kolme suoraa palkkaa, Yksi kiven kolosessa reilusti Dustyä ylempänä. Kaksi normaalia kyykkijää :) Ekaksi saiki hajun kivellä olijasta ja sai samalla hajun myös toisesta siin aika lähellä kiveä olleesta.. Noh kivi uhri ensin ja palkka ja Dusty oli oikein pätevänä. Kaksi muutakin menivät hienosti ja irtos pitkälle ja teki hommia reippaasti. Ei paljoa etsintäliivitkään vauhtia hidastaneet.
Dimmulle oli peräti 4 uhria. Kaksi näkösällä paikalla olijaa ja kaksi enemmän piilossa olevaa. Eka oli melkein keskellä polkua ja kyykki siinä hieman etukumarassa, hienosti meni luokse ja tuli hakemaan mut. Toinen oli makaava ja näkösällä sekin himan polusta sivussa. Dimmu sai hajun ja maalihenkilön kohdalla haukahti ja meni hakemaan ykkösnamin ja tuli hienosti hakemaan taas mut. Haukahduskaan ei ollu ees mörköhaukkua. Jotain muuta intoilua :) Kauimmaista haettiin mettän puolelta ja sai seiltä haisun ja paineli maalihenkilölle, jäi sinnne hengailemaan ja kai yritti nähdä missä oon, olin tosi huonossa paikassa ja liikuin poispäin koirasta ja olin ryteikössä.. Niimpä Dimmu alkoi haukkumaan maalihenkilöllä.... Pikku pirulainen... Ei ollu mörköilyä tääkään.. Muistutin sitä sitten kun tulin lähemmäksi että -tasku.. ja tuli sitten ilmaisemaan niinkuin piti ja pääs näytölle.. Vipa oli hankala kun oli ojan rannalla ja Dimmu sai hyvin hajun ja menin hemmetti kieltämään sitä kun oli vetämäs siihen jorpakkoon, vaikka tajusinhan mä että se tarkisti hajua siinä rannassa. No se tarvikin sitten etenemisen jälkeen tukea kun reagoi rannnasta tulevaan hajuun ja sitten menikin itse maalihenkilölle asti ja haki mut. Lopuski leikittiin vielä vetoleikkejä ja jahdattiin riepua :) Leikki myös yhden maalihenkilön kanssa joskin ihastui tämän lapaseen enemmän ku leluun.. Saatiin kyllä tosi kiva harjoitus.
Puuvuorella viikolla 6 reenailtiin.. Dusty otti kaksi suoran palkan uhria joissa ei ongelmia, into ja energia ja tekemisen meininki oli kaikki kohdillaan :). Hieno on poika..
Dimmulle olikin sitten vaikeaa reeniä. Kaksi akeenlaakeen uhria.. Tai eka oli tien vieressä aika reunassa, oli siis pimeää mitä ny lumi valaisi ja mun ottalamppu. Sai hyvin hajun ekasta ja haki ykkösnamin ja mut näytölle. Toinen olikin todella pelottava.. Keskellä leveää väylää makasi ykkösnamillinen maalihenkilö.. Hmm.. mitä tekee kooki? Saa sätkyn ja hukkuu mörölle minkö kerkeää. Jouduin kovinkin rohkaista sitä menemään perille asti, meni se ja haki ykkösnamin ja tuli hakeen mut.. Otettiin sit viel uudestaan yksi samalainen vähän kauemmas. Sillekkin piti mörköhaukkua, mutta meni huomattavasti reippaammin perille. Meil oli samois reeneis muutamala muullakin nää aakeenlaakeen uhrit mörköjä.. Ettei Dimmu ainoo kilipää ollu.
Perjantaina 13.2 reenattiin NPKH:N majan ympäristössä. Dustylle oli kaksi suoran palkan hassua uhria, toinen istui kentän takareunassa tuolilla ja toinen ol grillikatoksessa.. Ei hankaluuksia.
Dimmulle oli kolme uhria. Kaikki ykkösnamillisia. Yksi mettässä, yksi kentän reunan ojassa makaamassa, ja yksi kentän toisella reunalla kyykkimässä. Metsä uhri ja oja uhri meni hienosti ja ilmaisut oli selkeitä. Se kyykkivä piti ensin lyhyesti yhellä mörkhaukulla kpommentoida ja sitten meni Dimmu hakemaan ykkösnamin ja haki mut. Loppuun taas sai leikkiä riehakkaasti lelulla. :) Nyt siis reenataan näitä maalihenkilöitä jotka sekä näkee että haistaa.. sekun Dimmusta on kummallista että maalihenkilön voi nähdä..
Viikon sairaslomailun(mun polvivamma) jälkeen uskalsin perjantaina lähteä reeneihin rekkujen kanssa. Molemmat otti ihan pienet ilmaisu harjoitukset. Reenipaikkana oli siivikkalan alueella oleva metsä jossa asutusta suht lähellä ja tiellä kulki muutakin porukkaa kun meitä.
Dusty lähti innoissaan (kaksi uhria 1 nami..) autolta, viikon makoilu näkyi koiran energian määrässä.. Käveltiin jonkun matkaa autolta ensin hihnassa metsään ja ooteltiin yhen tiellä liikkuneen koiran ohi meno ennen kuin puin Dustylle liivit, Dustyä ei tiellä liikkuja kiinnostanut pätkääkään. Tais haisu kadonneesta jo olla :) Innolla sinkosikin pellolla lumessa ja löysi keskellä peltoa kököttävän piiloutuneen. Hetken mietti Dusty ykkösnamin saatuaan et hetkinen.. ja lähti kohti mua mutta unohtui pissalle... ja unohti mitä oli tekemässä meni uudestaan mm:n luo ja sit kutsuin sitä ja tuli vauhdilla.. Yllytin namilla siitä pieniä pihauksia ja päästin näytölle. Oli aika polleeta poikaa. Ooteltiin hetken et toinen uhri pääs piiloon ja lähettiin sitten sitä etsimään. Tän hajua lähti Dusty hakemaan kaukaa ja löysi hienosti ja lähti hyvin mun luo :) ihan pienen haukahduksen sain ja näytölle kirmattiin . Dusty on niin hieno mies. Kytkin sen ja lähdettiin autoille takaisin. Tiellä meni kolme pikku terrieriä remmissä ja räkyttivät meille kovasti, mitä tekee mun luottomies, ei mitään, menee vaan eteenpäin ja kurkkii mua et saakohan tästä hyvästä käytöksestä jotain palkkiota.. Tiellä tuli sit viel toinenkin koira vastaan isoo sakemanni ja eipä Dustyä sekään kiinnostanu herra vaan tykkäs kieriä kinoksessa. Jotain se Dustykin sentään osaa niin hienosti että voi ylpeillä, meinaan ton toisten koirien ohittamisen.. (Dimmun kanssahan on niissä kyllä ikuisesti tekemistä..)
Dimmulle oli myös kaksi ykkösnamillista uhria. Tää pelllolla ollut ja sitten metsässä. Voi hurjaa.. Autolta lähdettiin taas hihnassa pellolle ja siellä puettiin liivit. Dimmu sai hajun peltouhrista mutta yllättyi kovasti siitä että maalihenkilö oli pellolla kököttämässä ja mörköhaukkui.. Meni sitten perille asti ja sai ykkösen ja tuli hakeen mua todella hienolla ilmaisulla. Sitten suuresti kehuen mentiin näytölle ja sai loput namit.. Tälle täytyy nyt tehä jotain.. Dimmu jotenkin ei ymmärrä tälläsiä maalihenkilöitä jotka se näkee ja haistaa... silloin tätä mörköilyä on esiintynyt. Toinen metsässä ollut meni kokonaisuudessaan hyvin, hajua haukahti innoissaan ei muuta. Meni reippaasti maalihenkilölle asti ja siellä oli hetken ja lähti mua hakemaan ja hienosti ilmaisi ja pääs näytölle. Dimmu sai sitten vielä loppupalkaksi leikkiä uudella narulelulla.
Perjantaina kokoonnuttiin pikkureeneihin valoisan aikaan. Olikin outoa pitkästä aikaa valoisalla reenata. Reenailtiin viidenkukkulan kallioilla.
Dusty otti yhen suoran palkan uhrin joka oli kummallinen retkijakkaralla istuva ja pressulla peitetty.. Toinen oli kauempana ja siitä otettiin ilimaasu. Ekasta Dusty oli innoissaan kun sai hajun ja meni koti, vähän piti haukahtaa ja meni sit heti haukahtamisen jälkeen maalihenkilölle häntää heiluttaen "kyl mää tiesin että sä oot ihan vaaraton.."
Toisen etsimisessä olin haastetta ja Dusty kiipeili hajun perässä korkeilla kivillä ja oli täynnä työintoa. Löysi maalihenkilön ja oli innoissaan, sai ykkösnamin ja ihmetteli hetken ja tuli mun luo, mä namilla siitä pari haukahdusta ja het näytölle. Hieno hiilukainen :)
Dimmulla oli myös tuo kummajais uhri sekä kaksi normaalimpaa. Kaikki ilmaisulla. Ekan ilmaisu oli hyvä, samoin tokan jota etittiin vähä enemmän. Viimeiseksi jäi tää outo uhri jota Dimmu sit lähesty takaapäin ja haukahti häntäpystyssä äijjäillen pari kertaa ja etti tiensä maalihenkilön eteen. Ykkösnamin saatuaan ois vaan jääny maalihenkilölle ja sain hetken ootella et lähti mun luo tekeen ilmaisua, tuli se sieltä ja viivana näytölle. Sai namit ja lopuksi leikittiin vetolelulla. Ei valittamista.
Dimmulla oli muutama viikko sitten iso etsintä harkka ja isoo kiitos Eijalle et oli suunnitellu meille pään vaivaa kunnolla ja saatiin koiralle harkka mitä se tarvi. Ensin tehtiin etsintä suunitelma ja sitten lähettiin tarpomaan Dimmu kulki rennosti ja välillä reagoi hajuun, kusi ja merkkaili. Alueen melkein kokonaan kierrettyämme reagoi ojan kohdassa voimakkaasti ja hiippaili siutt mun kannoilla eikä ois edenny, tehtiin siinä sitte tarkennusta ja pikku lenkki ja palattiin suunnitelmaan kun ei irronnu mihkään vaikka hajua hakikin ja reagoi.. Aloitus kulmaan päästyäme lähettiin halkaisemaan aluetta ja johan tuli vipinää Dimmuun se lähti innokkaasti hajulle ja irtos tosi kauas musta. Mäen kerenny tarpeeksi nopeesti sen perään ja se oli jo ivennu kallioisen kohdan ylös ja mulla meni hetki miettiessä et mistä me sinne ylös mennään perässä. Päästiin ylös koko porukka ja Dimmu jatkoi siellä ylhäällä hajun tarkentelua ja kohta se pysähtyi ja haukahti päheenä jätkänä (hajun ilmaisua kai..) suht kaukaa näin kun se eteni maalihenkilölle(jonka heijastimet näin) ja haki ilmaisulle mut. Oli hieno harjoitus ja saatiin kokemusta. Dimmu jaksoi hyvin ja työskenteli rennosti. Lopuksi saatiin tietää että ettittiin ensin tyhjää aluetta et maalihenkilö meni paikalleen vats myöhemmin :) ei hullummin suunniteltu!
Dusty on ottanu pelle reeniä ja niissä ei oo ollu valittamista vauhtia ja kierroksia näkyy taas olevan..
Eräissä pikkureeneissä Dimmu harjoitteli kahta mm samassa piilossa mitkä on sille ollu outoja ja ny ei siit mitään. On ollu taukoakin meillä tässä kun on ollu muuta menoa..
Lauantaina pidettiin tavoitepalaveri reeniporukamme kesken. Dimmulle tavoitteen reenata noita kummajaisia, sekä peitettyjä uhreja. Tavoitteena on myös keväälle pimeän loppukoe ja ehkä valoisan loppukoe myös. Mun tavoite on taas se ikuinen suunnistaminen... Dustyn tavoite on opetella uus ilmaisu(toin sillei oo ikää kiire) Mun pitäs lisäksi keväällä mennä ensiapukurssi uusimaan menee meinaan umpeen.
Hakua on reenailtu mettässä ja rauniollakin on käyty. Dimmu on ottanut vaíhtelevia reenejä suorin palkoin ja muutamat ilmaisut, jälkiäois tarkoitus myös ajaa.. Nyt olis uudet tavoitteen talven aikana reeneta liikkuvien ilmaisua sekä peitettyjä uhreja..Dusty taas alkaa opetella uutta ilmaisua talven aikana. Uudella puhdilla siis!
Eiliset reenit meni kivasti. Dusty otti alkuun (ennen ison etsintäharjoituksen aloittamista) kaksi suoran palkan uhria. Vauhtia oli jätkällä kyllä melkoisesti ja en sen haju työskentelyä ehtinyt juuri havaita kun oli jo maalihenkilöllä. Toinen vaatikin enemmän tarkentelua. Todella päheenä jätkänä Dusty eikä sijaistoimitoja ilmennyt.
Dimmu otti sitten jo ihan pimeällä kaksi suoran palkan uhria myös. Ei mitään valittamista tässäkään, muutaku et ääliö omistaja unohti koiran lelun autoon... Niimpä viimeisellä maalihenkilöllä leikittiin meikäläisen hanskalla. Kelpasi leluksi sekin. Dimmulla oli kovasti intoa, reippaasti eteni ja jaksoi hyvin toiselle mennessä ratkoa tiensä perille kun ei isojen kaatuneiden oksaisten puiden yli/ali olisi päässyt. Hienosti etsi kiertotien. Dimmu tarjosikin reeneissä mehua ja pullaa hyville maalihenkilöille, kokeesta läpipääsyn kunniaksi. On se vaan hieno mies!
Ja me mentiin jännittämättä paikalle ja tuloksena hyväkytty koe. Jee!!!
Tää oli Dimmun eka pimeän koe ja eka koe uusilla koesäännöillä. Ensin
oli luoksepäästävyys ja sitten hallittavuus osiot. Luoksepäästävyydessä
on paikalla kaikki kokeen koirakot ja yksi kerrallaan käydään testaajan
luona käpälöitävänä. Sitten yksitellen pieni 50m seuraaminen irrallaan
ja paikalla olo(Dimmu makasi hienosti) paikallaolo aikana ohjaaja
poistuu testaajan luo ja testaaja kyselee ilmaisutavat ja kertaa
säännöt.
Varsinaisen kokeen arvosanat A Ohjaaja Etsintäsuunnitelma 1(erinomainen) Ohjaajan toiminta 1(erinomainen)
B Koira 1. Koiran ohjattavuus alueella (erinomainen) 2. Maalihenkilöiden ilamaisu 2(hyvä) 1(erinomainen) 2(hyvä)
C Ohjaaja ja Koira
1. Yleisarvosana 1(erinomainen)
Ja Hyväksytty!!!
Ilmaisut
oli ihan selkeät, ekalla oli mukana hajun tarkentelun aikana intoilu
haukahtelua, toinen oli ihan priimaa, ja viimeinen aavistuksen
mörköilyä aiheuttava. Tää vipa oli monelle ollu ongelmallinen, Dimmukin
ei meinannu sitä heti löytää ja haki hajua kauempaa vaikka kävi ihan
metrin päässäkin ensin. Aikaa meillä meni 14 min ja olis ollu varaa
30min ja aluehan oli vaan puolitoista hehtaaria. Keväällä josko
uskallettas sitten loppukokeen valoisaan osuuteen ilmoittautua...
Muuta kokeen kulusta Kokeen etsintäsuunnitelmaksi tein kiertää alue ja sitten halkaista, alue oli kolmion muotoinen. Mutta jo ekalla reunalla muutin etsintä suunnitelmaa ja tuin koiran toimintaa, kun se sitä hajua siinä näkyi nostelevan ja tehtiin pieni lenkki ja sieltähän se eka sitte nousi, täs mä en ny oo varma et oliko mörköilyä vaiko into kiljumista se ei päässy heti maalihenkilölle asti ja tarkenteli risukossa ja samalla haukanteli, kun sitten löysi tiensä maalihenkilölle nuuski sitä kaikessa rauhassa ja tuli sitten mut hakemaan, hieno ilmaisu ja sain rauhassa kytkeä liinaan. Tän jälkeen palattiiin taas kulkemaan reunaa myöten ja kulmasta jatkettiin nousevaa reunaa. Siin mulle tuli kyllä tajuntaan et se nousee sen verran ettei kokonaan kiertäminen ylhäältä olisi järkevää kun hajut kuitenkin alaspäin valuvat jne. No en ehtiny siinä pitkään pohtia kun Dimmu nosteli määrätietoisesti hajua käyden siinä ihan rajalla useamman kerran ja kuseskeli muutaman kerran, se myös alueen sisäpuolelle ajoi hajua muutaman askeleen ja tein sitten taas suunnitelma mutoksen että taas sin keskemmälle pieni lenkki, koira lähti tukea saatuaan määrätietoiseti aikas kauaksikin musta ja ja siellä näin sitten kun sen valo hetkeksi pysähtyi ja tuli hienosti mun luo ja kuonolla koski ilmaisu taskuaan. Kytkin liinaan ja päästin näytölle. Siellähän se uhri pötkötteli :) Tässä kysyin sitten ratamestarilta/suunnistajalta että missä ollaan kartalla ja hän mulle näytti et mihnä ja uusi suunnitelma, halkaistiin loivasti sinne viimeselle reunalle niin et se korkein kohta jäis meiän vasemmalle puolen mistä myös tuuli kävi. Öö täs kävi sellanen juttu et halkastiimpa suunnitelmallani vahingossa ihan suoraan maalihenkilölle, vaikkenhän mää sitä voinu tietää. Dimmu sai matkalla hajua ja risteili ja eteni reippaastimeinasin jo yhen lenkinkin taas keskellä heittää mut seurasin vaan koiraa kuitenkin ja pysyin suunnassa. Sit mä näin sen maalihenkilön, Dimmulla oli siitä haisu, mutta jotenkin sen haju heitti yli, oli kuopan reunalla ja Dimmukin kävi ekalla kertaa ihan metrin päässä tajuamatta missä se oli. Tehtiin pieni lenkki kiertäen sieltä takaa ja uudestaan niin et se sais hajun tuulen alta. Kyllä sillä hajua oli, mut jotenkin se tarkentaminen oli vaikee, meni taas sinne kuoppaan hajulla ja täs me kyl tuijotettiin kaikki lamppupäät koiraa ja samalla valastiin maalihenkilö joka jänskätti sit Dimmua, pientä mörköpuhinaa ja meni sitten ja kiersi kuopan reunaa mennen maalihenkilön luo ylhäältä päin ja pääs tarpeeksi lähelle nuuskimaan uhria sitten tulikin ienosti mua hakemaan taas. On mulla kyllä erihieno rekku!
Eilen pienellä porukalla otettiin pimeä/hämärä reeniä. Ensin reenattiin koirat joilla ei tarvetta varsinaiselle pimeydelle.
Dusty aloitti kaksi suoraa palkkaa. Dustyllä oli taas intoa ja vauhtia ja irtosikin aikas pitkälle musta, ja ratkoi siellä pienen probleeman ihan ittekseen ja lannistumatta. Oli jääny pannasta kii johki risuun olessaan jo aika lähellä ekaa maalihenkilöä ja sitten pähkäillyt hetken keksiäkseen uuden reitin perille. Toiselle mennessä irtos piitkälle ja ei mulla aavistustakaan sen hajun tarkenteluista tms, alamäessä itse hidastellessa pääs Dusty maalihenkilälle asti ja sieltä sitten kehuminen kuului.
Dimmun reenis ei ollu viel ihan pimeetä mutta tosi hämärää ja juuri se hetki illasta kun kaikki näyttää mettässä kummalliselta.. Dimmulla oli kaksi ykkösnakillista maalihenkilö toinen oli kietoutunu pressuun, lisäksi oli yksi pieni esine(hanska). Taas ennen hommiin lähtöä tiellä otin seuraamista ja paikalla makuuta.
Ekalle Dimmu lähti reippaasti ja määrätietoisesti ja kävi se taas melko kuumana ja alkoi komennella haukahtelemalla mua..... Hanskan yli mentiin sitä huomaamatta ja jatkettiin vaan matkaa.. Ylempänä rinteessä se taas haukahteli ja oli hajulla selvästi ja pienellä tarkentelulla löys pressu-uhrin ja hyvin haki mut ja ilmsaisu selvä ja hidastin namilla ja päästiin näytölle. Toiselle mennessä Dimmu jo kuumeni ja taas mennessä haukahteli ja kattoi aina mua, ilmeisesti liian hidas.. Ja tätä komentelua esiintyi nyt paljon ja ihan suoraa äijäilyä... Mentiin mettän puolella ja Dimmu sai hajun maalihenkilöstä vasta tosi läheltä tultiin maastoon ja tuuleen nähden huonosta suunnasta. taas kävi epäröimättä maalihenkilöllä ja tuliilmaisulle joka oli oikein hieno, taas namilla hidastin luonani ja olin kytkevinäni sen liinaan ja sanoin näytä. Hieno Dimmu, ei ollu mörköjä yhtään, tosin tuo komentelu..... Käytiin sit viel se hanska ihmettelemäs, tätä ei mainannu oikein hoksata ja kun se vohdoin sit meni hanskalle niin kehuin ja palkkasin sen siitä.
Nyt olikin mukavan onnistuneet reenit.
Dusty oli koiristani eka ja etti kaksi suoran palkan uhria. Herra hiilukainen kävi kuumana ja malttiharjoitukset sivulla olo yms teki sille taas hyvää, se ei ois malttanu oottaa valopannan pukemista.. se ihan yrittin itte päätään siihen pantaa pujottaa, muttei pikalukollisen pannan kanssa onnistunut. Hölmöläinen. Intoa olikin paljon ja oli kunnolla jo pimeäkin, se ei Dustyä mullään tavalla häirinnyt. Hyvin toimi ja maltti riitti.
Dimmulle otin neljä ykkösnakillista uhria. Dimmulle tein myös malttiharjoituksia ja mm maassa makuuta ennen liivien pukemista. Dimmu reenas viimeisenä koirana ja oli kunnolla pimeätä. Dimmu vaan näyttti nyt sen mitä oon epäillytkin, sille on luontevampaa pimeässä etsiminen, ei haittannu yhtään ei möröttäny yms. Mä sit mokailinki urakalla. Ekalle mennessä sai hajun hyvin mutta juuttui johonkin maassa olleeseen hajuun.. Jatkoi hommia kustuaan ja haki ykkös nakin tuli vaihdilla ja teki hienon ilmaisun... ja lähti salamana ennen lupaa näytölle... noo jäi ootteleen uutta ilmaisua kun se kerran ilman lupaa meni. Siin se ei hoksannu heti vaan kävi kusemas samaa hajua taas.. Pienen pähkinöinnin jälkeen sit meni uudestaan maalihenkilölle ja huikkasin sille -tasku ja tuli hakemaan mua ja nyt hidastin sen namilla ja rauhoittelin hetken ja sanoin näytä..
Toiselle mentiin sit kans määrätietoisesti ja otti hyvin hajun ja meni perille asti, tälle se mörähti ja haukahti pienesti mutta meni itte perille asti ja otti nakkinsa ja unohtui kuselle???? noo menisit uudestaan maalihenilölle ja taas mulle tullessaan lähti liian aikaisin näytölle ja taas otettiin se uudestaan. ja sama kuvio kun ekalllakin...
Kolmas oli kuopassa suht aakealla alueella, Dimmun piti päästä tuulen alle saadakseen hajun ja siellä sitten nappasi hajun hyvin ja lähti ajamaan hajua kiilana kävi aika lähellä maalihenkilöa kun tuulen puuska ssa haju loppui ja se kävi taas hakemassa sen kauempaa tällä kertaa paremmasta kulmasta ja löysi uhrin kuopasyta ja hengaili siellä hetken enneku tuli mua hakemaan. Tällä kertaa mulla oli namit valmiina kädessä ja syöttelin luonani hetken ja käskin sitten näytölle, ylpeä koira meni ja sai naminsa ja häntä pyöri vinhasti.
Neljäs oli pidemmän matkan päässä ja niin että hajun sai Dimmu jo todella kaukaa. Eteni määrätietoisesti ja välillä jäi odottelemaan ja katsomaan et tullanko perässä ja sanoin sille hyvä, mennään vaan. Ja seurasin sen perässä. Se teki tosi hienosti töitä ja pyörivässä tuulessa ajoi hajua. Meni rauhallisesti maalihenkilölle otti ykkösnakkinsa ja lähti hakemaan mua, hieno ilmaisu ja näytölle päästiin ja sai loput naminsa ryhmä kehut ja rapsuttelut. On se vaan hienopoika. Ehkä me uskalletaan sinne pimeäkokeeseen mennä.. On kai se loogista että koira joka kuitenkin reenaan suurimman osan vuodesta pimeässä toimii pimeässä paremmin kun taas valoisalla se ehtii liikaa miettiä et miksi se näkee maalihenkilön...... Ittelle taas pimeässä toimiminen on vaikeata ja etenkin kokeissa kun menee suuntavaisto niin helposti silloin ja kaikki näyttää ottalampun valokiilassa ihan samanlaiselta..
Piitkästä aikaa oli meiä pienryhmän raunio vuoro.
Dimmulle otin kolme sellasta mm joille se pääsi kunnolla perille asti ja ykkösnamit ja ilmaisut. Rauniolla en sille viel ilmaisua oo ennemmin ottanut. Nytkin taas otti kierroksia jo autolta kävellessä ja otin sitte seuraamista yms malttiharjoitusta kopille kävellessä. Kopilla viel maassa makuuta. Dimmu etsi reippaasti ja ekan haju heittiki kovalla tuulella aikas kauas ja jouduin siinä hieman autaa sitä kulkusuunnan kanssa löytämään aukko seinien keskeltä maalihenkilölle. Ilmaisu oli hyvä ja selkeä.
Toinen oliki harmaassa mökissä ja sinnekkin mni innokkaasti ja reippaasti vailla mörköilyä ja tuli hienosti ilmaisulle. Tämä oli vielä aivan uusi mm Dimmulle!
Kolmas tönötti ison kaivonrenkaan suuaukolla ja tänne mennessä yritti Dimmu tarjota hajun ilmaisua???? Tosin tiesin sen ettei ollu viel käyny maalihankilöllä asti. ja sai palkkansa vasta haettuansa ykkösnamin maalihenkilöltä ja sitten haettuaan mut näytölle.
Dusty etti kolme myös ja oli erittäin skarppi ja erittäin energinen! Eka olikin ns pesässä ja sieltä Dusty hyvin bongaili hajun ja ihminen löytyi.. Toinen oli karsinassa alueen takareunalla siellä Dusty joutui tarkennella ja aivan kärsimätöntä oli sen nakkien syöminen kun ei ihan maalihenkilölle asti päässy, karsinan lautojen välistä sai palkkansa. Vipa oli harmaassa mökissä ja istui pöydän päällä jalat tuolin päällä. Heh tää oliki vaikea matalalle... Aivan kuten toivoin! Dusty meni innokkaasti hajun perässä mökkiin ja siellä pyöri ja pyöri ja nenä kävi äänekkäästi. Haisteli pöydän alla tohkeissaan ja sitten nenä osui Marian jalkaan ja voi pienen koiran riemua! Oli oikein hyvä harjoitus!
Pinsiössä teletappimaaksi kutsuttavassa paikassa hakuiltiin eilen. Ei kylläkään itse taideteoksessa vaan siinä ympäristössä.
Dimmu otti neljä mm. Yksi meni taideteokseen ja oli puhuva, kaksi meni rinteeseen samaan paikkaan ja olivat etukumarassa. Yksi makoili pressun päällä taimikossa. Lähettiin eka hakeen niit kahestaan piiloutuneita, nää jännitti Dimmua selvästi, outoja olivat ja korkealla rinteessä(ei ne niin korkeella ollu mut Dimmun silmissä varmasti..) pientä mörköilyä ja rohkaisin sitä sitten meneen sinne ylös. Aika pidättäytyvästi meni perille asti. Vapautui kyllä nameja syödessä ja rapsuteltavana. Taimikossa pinkoi ensin aakeella alueella innokkaana ja taimikossa intoa yhtäpaljon, haki hajun taaempaa ja meni maalihenkilölle tämän selän takaa, hauskan näköistä kun varovasti nuuski mm:n päätä. Namit kelpas ja taas rapsuteltiin. Viimeiselle mennes mentiin autojen ohi ja Dimmu tarjoiliki mulle siinä seuraamista kun kai luuli et hommat loppui, liivit oli päällä viellä.... Sai kuitenkin hajun ennen ku oltiin autoilla ja lähti innolla hajulle, jäi matkalla merkkaamaan ja kai oottelemaan ja alkoi siinä jo maalihenkilön ääneen puhuminen kuuluakkin, sinne meni kuitenkin hajulla reippaasti eikä jännittäny, ei aki ees tajunu että maalihenkiläö kauppalistaansa siellä suunnitteli :)
Dusty otti kaksi mm, toinen taideteokseen ja toinen rinteesees aika ylös. Pikku-ukko oli virtaa täynnä. Otin autoilla rauhoittumista hieman.. Sivulla oloa jne, sai sit luvan lähtee hommiin, pikans het taideteoksella olleen hajulle ja siellä teki hommia kivasti hermijaan menettämättä, mm oli ihmeissään et onko koira ees hommissa kun unohdin mainita et Dusty ettii alasti. Toiselle mentäessä sai hajun alhaalla mut jäi empimään ja merkkas, juoksi eteenpäin ja nousi sitten rinnettä pitkin menevälle soratielle, josta sitten pinkoi innokkaana maalihenkilölle.
Tänään kävin lisäksi itte reenaamas suunnistamista jälkikokeessa ja oli aika vaikee maasto ja karttaan piirretty jälki, jouduin muutaman kerran maastosta löytyneen hakkuualueen vuoksi soitella ratamestarille.. ja Ylläri ylläri korjailin hakkuuaukeen jälkeen suuntaani ihan vikaan enkä ollu perille päästyäni ollenkaan siellä missä piti. Koirakollakin oli ollut sitten vaikeuksia maastossa ja olivat keskeyttäneet, sain mennä tielle ottelemaan mun noutamista.On vaikee korjata suuntaa jos kartasta puuttuu ne viivat, joista suunnanotossa tukea sais. Pitäs nyt enemmän reenata suunnistusta.
Harmittaa aikas paljon. Sitä osuu omalle koiralle se ison etsinnän vuoro toosi harvoin ja toivoo et siin ois sitä haastetta ja pitkäkestosuutta yms mitä sitten oikeissa tilanteissakin on koiralta löydyttävä. Dimmun edellinen iso etsintä oli talvella ja oli lunta reilusti, silloin alueen kiertämiseenkin meni tunti ja koira kyllä jakoi yms. Tänään oli epämääräinen alue jota ei ollut karttaan edes piirretty eikä mitään selkeitä rajoja ollut eikä nyt oikein yhtään mitään. Ainoo mahku oli lähtee sitä samaa polkua kun pikkureenejäkin sillä alueella reenatessa etenemään ja suunnitelmana oli mennä sitä kartassa olevaan ristiin asti laskeutua 50m alemmas ja tulla sieltä takaisin isommalle tielle. Etsintätyöskentelyä tuli koiralle tässä harjoituksessa tosi vähän, Dimmu sai hajun nopeasti ja juoksenteli tarkentamassa sitä ja muutin suunnitelmaa ja menin sen perässä, Dimmu löys kuusien alla kumarassa istuneet uhrit joita se nyt hieman jännitti, näit ei oo kyl reenattu et on kaksi ihmistä samas piilossa... lisäksi kumarassa olevat on välillä olleet jänskättäviä, nytkin tuli ensin mörköhaukahdusta ja sitten äijäiluhaukkua perään ja sieltä kurkisteli muhn suuntaan et hei tääl nää ois.. En reagoinu haukkumiseen ja odotin että tulee ilmaisulle tuli se ja koski taskua ja pääs näytölle. Otettiin viel uudestaan sen jälkeen kun oli ensiapuharjoitukset Dimmulle kaksi toistoa ilmaisua Eija oli ensin normaali ei uhkaavassa asennossa oleva ja sen ilmaisu meni ihan hienosti, toisella kerralla se oli kumarassa ja enempi nojallaan koiraan päin, Dimmu oli tullut ykkösnakille aavistuksen varovaisemmin mutta taas taskun koskeminen mun luona selvä ja varma. Miten sen nyt sais unohtamaan tuon haukkumisen, sekä möröt että tuon "hei minä yrittäisin haukkumalla ilmaista täällä"... Ison etsintämme kesto oli n 10 min. Tää jäi harmittamaan ja tuli sellainen fiilis ekaa kertaa kohta viiden vuoden reenaamisen jälkeen et ei motivaatio enää ittellä riitä. Ja ekaa kertaa tuli myös fiilis ettei meikäläisen pikkurakkeja kannata ees reenata. Voi olla että pidetään reenitaukoa syksyn pimeäkokeen jälkeen(jos siihen edes nyt osallistutaan)
No Dustyn helpoksi suunnittelemani reeni ei sit onneksi ollutkaan niin helppo ja tuulen vireen muuttunut suunta sekoitti suunnitelmia, Dusty etsi kaksi suoran palkan uhria ja teki reippaana miehenä hommia ja oli kovin innoissaan. Ei ollut ylimääräistä kusemisia tms ja motivaatio ja into näkyi naamasta. Aivot tuntui tänään olevan korvien välissä eikä palleissa :)
Jee olipas mukavat reenit tänään... Ilma oli vaikeahko, tuulta ei ollu ja oli melko kosteata joskin ei satanu.
Dusty otti kallioiselle alueelle kaksi suoran palkan uhria. Ei mitään näkölähtöjä tälläkertaa. Heh, otin parkkiksella sille seuraamispätkää yms ennen ku päästiin hommiin, aivan täpinäs koko rakki. Työpanta sille päälle ja irti ja siel se paukko intopiukeena pitkin kivikasoja ei kussu eikä pyöriny vaan teki hommia. Eka löytyki pienellä tarkentelulla ja namien syönnin jälkeen pitin käydä vähä piehtaroimassa... Toiselle lähti tohkeissaan ja veti hajulla iaka alas rinnettä ittensä ja kävi siel alhaalla kierimässä ja pian takas hajulle ja Bongas marian.. Johan oli pikku Dustyllä taas puhtia...
Dimmulla oli kaksi ilmaisu-uhria ja yks esine uhri, sadetakki jonka päällä sitten oli namikippo. Dimmu kans reenas ennen hommiin pääsyä maassa makuuta ja seuraamista yms yleistä hermon hallintaa. Liivien pukemisen jälkeen pääs irti ja lähettiin hommiin. Paukkas mettäautotiellä innoissaan ja tuli mkaani kun rintama suunnan muutin mettää kohti sai hajun esineestä ja alkoi tarkennella ja juoksikin iaka läheltä ohi enneku huomas sen ja pysähtyi häntää heilutellen takille. Mun oli tarkoitus palkata se ihan esineeseen reagoinnista, se vaan oli niin varman olkoinen et odotin hetken mitä se tekee pyöritteli namipurkkia hetken ja nuuski takkia, ihmetteli hetken ja tuli mulle tarjoamaan ilmaisua, jee!! Siitä sitten paljon kehuja ja näyttökäsky sekä nopeasti esineen luo aukaisemaan namikippoa.
Ekan maalihenkiläön suht vaikeasta paikasta löysi ja tuli kauheella vaihdilla ilmaisemaan ja matkaakin tässä oli, lisäksi en tarkkaan tiennyt missä ko maalihenkilö oli et luotto koiran ilmaisuun hyvä. Ilmaisu olikin tosi selvä ja koira määrätietoinen.
Toine uhri, sen olin paikan tiesin etukäteen ja koira meni hyvin hajulla sinne jonkun verran sai tässä kiipeillä isojen kivien yli. Maalihenkilöllä se sit haukahti, perse! Sari takanani sanoi että mörköjäkös nyt, ei ei tää ny ollu mörkö äänestä kuuli. Siel se tarjos haukkuvaa ilmaisua ja seisoi isolla kivellä turpa meihin päin ja haukahteli kunkkuna. No en reagoinu siihen mitenkään enkä ees kattonu koiraa kävelin eteenpäin vaan ja Dimmu lähtikin kohti mut tuli hankalasti takaani eikä ilmaissut taskulla. Hmm.. meni uudestaan uhrin luo ja lähti hakeen mua saatiin onnistnu ilmaisu. Mut ottaa nyt päähän tuo kiekuminen.. Sais jo unohtaa Dimmu sen että Leena kerran yllytti siltä pari haukahdusta.
Eile hakuiltiin hirviaidalla porintien varressa.
Dusty ottin kolme näkölähtöö jooissa ei valittamista, niin et se sai myös tarkennella hajua. Katotaan ny koska muutetaan sille reenisuunnitelmaa..
Dimmu otti kolme ykkösnakillista ilmaisuharkkaa. Kaikki oli ihan kunnolla piilossa ja mettä aikamoista rytöä. Innokkaasti haki ja hyvin toimi ja hienosti ilmaisi kaikki kolme. Ei valittamista tässäkään harjoituksessa. Oli sopivasti haatsettta maaston ja ilman kanssa, hajut ei ju liikkunu ja töitä sai kooki tosissaan tehdä. Pitkästä aikaa otinkin noita ilmaisuja kun on suoranpalkan reeniä väliin taas otettu. Ootellaan kyllä innolla jos saatais lähiaikoina iso etsintä harjoitus Dimmulle, viimeksi on meinaan ollu talvella ja silloin oli lunta aikas paljon.
Tänään käytiin extemporee Katin& westieitten kans pirkkalas jäljestämässä. Kati teki Dimmulle n 200 m jäljen joka vanheni yli tunnin, matkalla yksi tsemppipurkki ja lopussa purkki. Dimmu ei lähteny jäljelle heti siitä hajun saatuaan vaan kävi pissimäs ensin ja sit nosti jäljen. Tää oli aikas mukava jäljestys kokemus. Dimmu meni tavanomaista hitaammin(oisko ollu lämmin..) ja oli tarkkana ja suht helppo lukea sitä. Väli purkista meni kyllä niin vauhdilla yli etten alkanu kutsuun sitä sille takasi vaan annoin jatkaa hommia. Annoin sille liinaa tosi paljon, etäisyyttä oli kymmenisen metriä mulla ja koiralla mutta niin et näköyhtys oli. Loppupurkille se sit pysähty ja oli töitätehneen oloinen. Kyl se vaan osaa vaikka emäntä onki näin pönttö..
Dusty ei ottanu jälkee, meil oli vähä heikot maastot niin otetin Dustylle ihan kaksi näkölähtöä hakuharjoituksena. Niis ei olli mitää valittamista, motivaatiota oli ja nenäänsäkki joutui käyttämään..
Dusty reenaili toissijaisena asiana Dimmun vanhassa clipper5 boksissa matkustamista ja reeniodottelua.. Noh hyvinhän se meni ja boksi on EHJÄ!!! Mää aina välillä mietin ton clipperin myymistä kun on vähä tarpeeton ny meillä, mut se on lähtöhinnaltaan kuitenkin sen verta tyyris ettei ihan kauheen halvalla viittis myyäkkää pyörineen sitä et yritetään pitää nurkissa ja käytössä. On muute clipper5 tilaa yhdelle seitten kiloiselle heelerille ruhtinaallisesti... Heelerin mentävä kokohan on se kolmonen..
meil oli aika vähän porukkaa koolla vaan neljä ihmistä, ens viikolla sitten alkaaki uudella ryhmäjaolla reenit.
Reenailtiin pinsiös kaitajärventien lähistöllä. Dusty otti kaksi näkölähtöä joiden löytämiseen joutui kuitenkin käyttää nenää enemmänkin :) ne meni ihan ok ja Dusty tosiaan joutui tarkennella hajua.
Dimmulle kaksi suoran palkan uhria kallioiselle alueelle. Molemmat meni sellasiin kallion kolosiin piiloon. Eka löyty aika helposti ja Dimmu irtos pitkälle. Toinen löyty hyvin pian myös mutta hankaluudeksi osoittautui että koira oli reilusti korkeammalla kallion päällä ja maalihenkilö siellä alhaalla, niimpä Dimmu ylhäällä pohdiskeli että mites mites tää homma ny hoituis ja alkoi mm haukkua... Ei sil kauheesti raksuttanu et mistä ettis alasmenopaikkaa.. Ei sentään suunapäänä kalliolta alaskaa lähteny paukkaamaan. Jouduin sit vähä auttaa melko jyrkkään alastulokohtaan Dimmun ja meni se siitä ihan hyvin niiku me muutki. Sit oli taas eessä vaikeuksia päästä alhaaltakin maalinhenkilölle asti. Tässä sai miettiä ihan ittekseen, perille on mentävä palkka on siellä, ei se haukkukomentamisella tule lähemmäksi.. keksi se sitte ja oli aikas polleeta jätkää.. Ton haukkumisen sais nyt unohtaa.. Jäljenilmaisulle sen haluan sille kyllä.. mutta sen opettelun aika ei ole vielä..
Hmm.. Mistäs aloittas.. Jäljesteltiin tos puoltoista viikkoo sitte Katin ja westiekaksikon kanssa. Dustylle oli n.100m jälki päälle tunnin vanha välillä yks purkki ja päässä purkki. Meni iahn kivasti, Dustyllä kova motivaatio ja todella hienosto keskittyi ja nosti jäljen.
Dimmulle oli kaksi lyhyttä jälkeä joiden päässä purkit. Oli tarkoitus reenatakki sille sitä nostoa. Kivasti nosti ja jäljesti vauhtia ois taas ollu rutkasti..
Perjantaina reenattiin hakua puuvuorella.
Dustylle oli kaksi näkölähtöä. Tää puuvuori onki kiva paikka niiden reenaamiseen. eka lähti alhaalta ja meni rinteen yli laskevalle puolelle piiloon, Dusty lähti ku ohjus ja jaksoi avata nenänsäkki matkalla. Toine lähti sit edellisen löydyttyä. Sekin meni piiloon niin pitkälle et joutui tehä töitä löytääkseen. Hieno Dusty.
Dimmulle oli kolme suoraa palkkaa. Yks oli liikkuva uhri. Näis ei olli mitää erikoista, intoa ja vauhtia riitti, liikkuva meinas vähä möröttää ja olinkin ohjeistanu marikan et alkaa puhua jos Dimmua mörköilyttää, se sadetakkeineen ku oli uodohko näky..
Rauniolla eilen.
Dustylle oli kaksi piiloa, toinen mökissä ja toinen betonirenkaassa. Dustyllä on selvästi hauskaa rauniolla. Sen into on kova eikä arastele mitään. Menee jokakoloon mihin vaan mahtuu ja moneenhan se mahtuuki... Mökkiuhriin reagoi aika monesti ja haju oli selvä, hajut liikkui paljon tuuli oli kova. Dusty hyppi mökkiä vasten ja vinkui ja etsi sinnikkäästi sisällepääsyä.. Löytyi..
Dimmu otti kans kaksi uhria. Toinen pitkässä betoniputksessa ja toinen betonitynnyrihässäkässä. Tää löyty eka Dimmu reippaasti eteni raunioilla ei jänskättäny mikää, kierrokisa sil kyl oli ja turhautumishaukkua päästeli naamastaan. Ekalla uhrillakin haukahteli kun kai hajun paikantamisessa oli vaikeutta. Oli kyl silloin jo ihan uhrin vieressä. Nooh sen pitkässä betoniputkessa olevan löys helposti ja sielläkin sitten intohaukahteli.. leena ei sit voinu vastustaa kiusausta ja yllytti purkilla Dimmusta muutaman haukahduksen, tulihan sieltä.. Ohhoh! Mä en oo ees harkinnu Dimmusta ikinä haukkuvaa koiraa, mut hauska et siit tälleen kyl vois saada sellaisen.. Dimmu otti pariin kertaan viel sitä rämisevää keinuakin siinä..
Parkkiksella reenattiin viel porukalla paikkamakuuta. Tiitu, Robertu, Dimmu ja Bobby. En kyl piistunu Dimmusta ku remminmitan päähän ja hienosti pysyi.
Elikkäs eilen meiä oma pien ryhmä piti reenilomaa.. Munki piti mennä festeileen ja viedä itteeni ihmistenilmoille.. Noo tänään sitä sitten vasta. Eilen tuppauduin toisen pien ryhmän reeneihin mukaan.
Dusty otti kaksi lyhyellä matkalla ollutta näkölähtöä ja ekalla se kyl kusemassaki kävi mut toiselle meni kyllä isolla innolla. Ekallekki ei yllä lähties intoa puuttunu pissahätä vaan yllätti. Yritin Dustylle ottaa hallittavuusharkkaa.. Sivulle tuli kyllä mutta maasa ei pysyny ja istumnenki näytti työläältä.. Ehkäpä se eturauhanen vielä herraa kiusaa, rupee sit piikin saannista oleen se kuukausi..
Dimmu otti tien varteen kaksi helppoa uhria ilmaisulla. Ykkösnakki molemmilta ensin ja sit näytölle mentyä kaikki nakit.. Voi perse.. Ekalle meni innoisaan ja olinki aika lähellä koiraa ja se lähti kohti ja jäi siihen hemmetti kuseksimaan yhtä puskaa antaumuksella... Kusemista näky puskassa riittävän ja homma unohtu täysin.. Kutsuin sen sitte huikkaamalla tasku ja tuliki ja koski taskua ja mentiin näytölle. Jee bileet maalihenkilöllä..
Tietä pitkin jatkaessa hommailu keskeytyi hevosenpaskassa pyörimiseen ja mentiin tietä jonkin matkaa eteenpäin maalihenkilön ohi koira kyl tuli ääreeni himmailemaan ja ja reagoi selvästi hajuun ja saattoi yrittää hajunilmaisua. Palasimme takaisin päin ja sai kin hyvin hajun ja lähti irtoamaan itsenäisesti. Kävi uhrilla asti ja tuli oikein selvästi koskemaan kuonolla taskua ja pääs näytölle. Uhri syötteli makkarat purkista. Autoille palatessa kytkin koiran vaikka yleensä annan sen juosta vapaana, nyt ne paskat siin tiellä ois kuitenki houkuttanu Dimmua. Se innoissaan kyl tarjoili mulle seuraamista yms remmissä ja syöttelin loput nakit reeniliivin taskusta sille. Kun se lelupalkkaki unohtu autolle..
Tänään oli ekat viralliset raunioreenit. Onhan me kaikemmoisilla romukasoilla käyty mut nyt meiä seura sai treen raunioille vuoron jossa kaikki pienryhmät sit vuorollaan pääsee reenaamaan. Tänää oli meiä ryhmän vuoro. Jee. Mä olin ihan unessa koko reenit Dustyn reenaaminenki meni mulla ihan nukkumiseksi Dustyn oli innoissaan ja sai juosta raunioilla ilmamn pantaa tms. Sil riitti pinna hyvin niihin kahteen uhriin jotka sai etsiä. Eka ei ollu kauheen hankala mut vaati tarkentelua ja kiipeilyä. Dustyhän veteli siel ku marakatti eikä jänskättäny yhtään. On se vaan hurtistani ketterämpi. Dusty keskittyi ja oli ihan elementissään.
Maalihenkilönä ollessani jopa nukuin yhden koiran suoritus ajan, olinki melko vaikeessa piilossa..
Sopivasti heräsin kun hain Dimmun autosta ja sen reeni meni ihan kivasti, ei jänskättäny sitäkään mikään, mennä porskutti ja kiipeili innoissaan. Ekan paikantaminen oli hankalaa ja tokalla en meinannu antaa sille tarpeeksi tilaa tehä hommia vaan olin kovasti tukkimassa itteeni koiran ja uhrin väliselle alueelle.. Viimeinen vaati enemmänki tarkentelua ja Dimmu juoksenteliki ympäriinsä laajoja kaaria. Hmm.. Löysi sitten tiensä hajun perässä uhrille asti. Loppupalkaksi heittelin palloa sille.
Viel sit otettiin ketteryystelineitä niin et kaikkien koirat oli paikalla samaan aikaan. Tikapuut oudoksutti Dimmua, keinua ei ihmetellyt yhtään ja hienosti jaksoi keskittyä.
Rajalan mutkassa reenattiin vaihtelevassa ilmassa.
Herra houdini otti kolme näkölähtöä ja innolla meni maalihenkilölle ja ei tarvinnu kusta ja piehtaroida matkalla :)
Dimmulle kaksi suoraa palkkaa ja yksi ilmaasu ja hallittavuusosion reenaamista. Toinen suoranpalkan uhri oli teltassa. Maalihenkilöt meni mettään ja reenattiin hallittavuutta, anne vähä epäili reenin hyötyä kun se ilimaasun uhri oli niin näkösällä ettei Dimmu muka malttas paikallamakuuta ja seuraamispätkää ottaa. Heh putkiaivo ei oo hommis ennenku sil on työvaatteet päällä, niimpä seuras ees taas tiellä pätrkän ja meni hyvin maahan ja maata pötkötteli siinä ku kättelin Annen ja sain ohjeita alueesta yms.. Heiluttelin siinä vähä käsiäki jne. palasin Dimmun luo ja pyysin sivulle ja puin liivit päälle ja hommiin. Ilimaasullinen meni hienosti, mul oli sadetakki ilmaasu taskun eessä ja sen taskun koskeminen oli haparointia ja autoin sitte vähä siirtämällä takin helmaa. Kaksi suoraa åpalkkaa emni hienosti, ei möröttäny vaikka oli toinen teltassa ja toinen huppupäässä.. hieno kooki.
Reenin lopuksi kävin Dimmun kans loppulenkillä muitten mukana. Irrallaan juoksi 4 vesikoiraa 2 bortsua x rotuinen ja kaksi borderterrieriä ja Dimmu tuli varmuusköydessä. Hyvää reeniä sille seki.. Dusty oli aika raushassa eikä metallihäkki suuremmin näkyny uusia vaurioita saaneen.. Dimmun reenates Dusty söi kissan ruokapurkkia..
Eilen hakureenailtiin pinsiön suunnalla.
Aika moni koira harjoitteli jälkeä ja mäkin otin sit Dustylle ihan hakuharjoituksen. Ei se kyl mitenkään tylsistyny reeneihin oo, intoo on hurjasti lähteä reenaamaan mut sit vaan sijaistoiminnot vetää siihen väliin.. Piehtaroimista ja kusemista. Hmm.. Reeni meni ihan ok tavanomaislla Dusty sähläämisellä. Reeneissä odottelusentään vetää mahdottomuuksiin... Menee jo toinen metallihäkki ihan paskaksi... Yhest lähti toukokuun lopulla kattopinnoja irti ja poikki nurkat muotoiltiin mutkalle yms.. Tää Dustyn varsinainen näyttelyhäkki joka sil ny autossa nii on oven pinnat mutkalla joka suuntaan ja yksi sojottaa häkistä ulospäinkin...Paska! Kokeilin nyt jättää sen reeniis ison etsintäharjoituksen ajaksi autoon irti.. Nooh.. Istuin suojasta syöty pala ja toisesta kuminauhat poikki.. et kierrokset vaan on kovat ei voi pieni mies ittelleen mitään. Mul tuliki ny ajatus yhteys tästä sekoilusta herran yliseksuaalisuuteen ja elämän tilanteen muuttumiseen astumisen jälkeen. Ja oonkin nyt vahvasti sillä fiiliksellä että sen pallit lähtee. Dusty on aina reagoinu narttuhajuihin voimakkaasti ja nyt ollu astumaan päästyään ihan ylikierroksilla. :(
Dimmu reenas ilimaasua kolmella uhrilla joilla ykkösnamina tylsät kuivanamit. Intoa oli heti lähties niin paljon ettei meinannu rekkun nahoissaan pysyä ja tehtiinki hjallittavuus osio reeniä ensi, maahan Dimmu makaamaan ja mä kävin kättelemäs Maria.. Hyvin pysyi maassa. Ekalle mennes rallitteli niin innoossaan etten oo sellasena Dimmua viel ees nähny. Kävi maalihenkilöllä ja veti innoisaan kunniakierroksen ja meni uudestaan maalihenkilölle ja sit suoraa ulle ja törmäs Taskuun ja pääs näytölle, toinen uhri meni paljon rauhallisemmin ja viimeisellä se selvästi ensi mietti et oisko se mörkö mut meni maalihenkilölle asti ja taas vauhdilla mun luo. Pitäs ny reenata niit et olisin hankalimmmis paikois koiraan nähden sen tullessa ilimaasulle. Mut eilinen reeni meni ihan hienosti. Reenin jälkeen Dimmu tarjos reenikavereille karkkia kokeen läpäisyn kunniaksi.
Käytii vierailemas toises reeniryhmässä ja olipas taas ajatuksia avaavaa. Dusty otti kaksi suoran palkan uhria ja toinen niistä käveli pinetä ympyrää. Maasto oli Dustylle haasteellista ja sen motivaatio ei ollu parhaimmillaan. Pitää ottaakki sille huomattavasti helpompia reenejä välillä.
Dimmu oli ihan oma ittensä eikä risukkoisesta maastosta piitannu, ilimaasut oli hyvät eikä muutenkaan valittamista, ilimaasuja voisin kylottaa välillä ihan polulla tai tiella ja maastossa suorat palkat.
Tänään menimme Dimmun kanssa kokeeseen mulla
ajatuksena reenata koe tilanne sen kanssa. Ei ollut mulla mitään
odotuksia kokeen läpäisyn suhteen lähinnä vaan testata yhteistyötämme
ja koiran kestävyyttä kuumalla kelillä. Ei ees jännittäny yhtään..
Alue oli 1,5 hehtaaria aikaa 20 min ja ilma lämpenevä. Maastossa oli korkeuseroja ja yhdellä reunalla järvi.
Etsintäsuunnitelmana tein että korkeampaa reunaa mennään ensin ja kierretään alue ja lopuksi halkaistaan vielä jos tarve on. Aika alussa se sit jo nosteli nokkaansa ja tein sen kanssa sitten lenkin tukeakseni sen toimintaa noo siletä se sit mennä bongaili ekan uhrin, ilimaasu oli hankala kun olin itse niin huonossapaikassa ettei Dimmu taskua koskemaan yltäny, niimpä se sit istui eteeni, kytkin liinaan ja päästiin ihmettelemään uhria... Dimmu sai hurjasti uutta tekemisen meininkiä ekasta löydöstä ja pian sitten löydettiin toinenkin ja sen se sit ilmas sivulle istumalla, hyväksyin sen ja kytkin liinaan. Tokalla uhrilla myös juotin koiraa. Jonkun aikaa siin viel tepasteltiin aluetta ympäsi ja palattiin lähelle lähtöpistettä ja päästiin halkaisemaan alue. Itte siel sohasin isoo kiveä kiertäessä ja tiesin koiralla olleen haju ja pian se tulikin luokseni ja koski taskua. Voi epäilyksen tunne kun kävi mielessä, Kaivoin sit namin taskusta ja kytkin näyttäliinaan koiran ja niin mentiin vauhdilla viimeiselle uhrille! Hieno Dimmu! Sai nakkia ja leikki patukalla ja hurjasti kehuja kaikilta!
Nooh... Läpi meni.
Seuraavilla arvioilla
A OHJAAJA
1.Etsintäsuunnitelma 1(erinomainen)
2.Ohjaajan toiminta 1
B KOIRA
1. Koiran ohjattavuus alueella 1
2. Maalihenkilöiden ilmaisu 1 1 1 (kolmemaalihenkilöä siis)
C. OHJAAJA JA KOIRA
1. Yleisarvosana 1(erinoimainen)
Mullon toosi kiva rekku jonka kanssa on kiva harrastaa tälläsii totisiakin hommia... _________________
viime perjantaina ruutanan mastolla pikkureenejä
Dimmulla kolme uhria ykkösnamillisia ja mulla muut palkat. meni ihan ok, yhellä oli pientä mörköhaukkua???
Dustyllä oli yksi uhri suoralla palkalla. Siel louhikkoisemmalla puolella oli jännä ku hajut valui kaikkiin kuoppiin ja siellä se sit tarkenteli hajuja puoli koiraa jossain kiven koloissa... Mut iha ok..
Torstaina käytiin Katin Ekun ja pikku Viin kanssa jäljestämässä. Dustylle oli reilun 50 m jälki purkki ja hansa lopussa. Ihan ok jäljesteli nokka pystyssä ja muutaman kerran piti jäljen päällä piehtaroida..
Dimmulle vajaan sadan metrin jälki jota oli ny merkattu ihan muutamalla vessapaperin palasella toosi pienillä suikaleilla.. Puoles välis oli esien ja piurkki, sit oli tien ylitys ja loppu palkka ja esine. Meni ihan ok pysähty esineille hyvin jälljesti ihan innokkaasti ja pysähtyin muutamalle vessapaperi merkille....
Eile ilimaasutaitoreenii.. Dimmulla oli kolome uhria yks suorapalkka ja vähä kummallinen piilo.. Yks ykkös namillinen ja yks ykkös namiton. Eka ne bi aivan nappiin se oli se ykkös namillinen, hyvä ilmaasu ja kytkin liinaanki jne, toinen se outo suoralla palkalla vähä jänskätti ja kolmannella oli sitte luulotautia.. Mistä se ny repii tätä mörköilyä. Nooh meidä seuraavat reenit onki koe... Mut ei oo suuret odotukset.. Ihan keskeneräisenä vien, kivempi kuitenki käydä jännittämäs ensi päiväkoe ja sitte syksyllä se pimee koe..
Dusty jäljesti kivasti tsemppi purkki oli aika alussa ja skarppaili itteensä loppuun asti kivasti. Dustyl on ny sitte kieli ihan vereslihalla, saa nähä käyäänks sitä lekurillekki viel näyttääs... Tyyppi oman reeninsä päätteeksi sitte veti autossa kierroksia niin että oli syöny häkkinsä muovipohjaa se oikeen repii koko voimallaan sitä pohjaa, noo nyt sit ku lähettiin kimppalenkille reenien päätteeksi niin mulla koira kieli veressä ja hälkissä jonku verran verta... Voi Dusty... Vähä näkyy huuletki turvoksissa olevan.. Syö normaalisti ja on muuten ihan normaali ollu. Dustybastilli ja sen kierrokset...
Ny nukkuu murkissa kaksi väsyneen näköistä koiraa.. Nooh miksei ku on vedetty tukkaputkella perjantaista eiliseen yömyöhään..
Perjantaina meil oli normaalit hakuilut, Dusty teki kaksi n 50m jälkeä toinen ihan suora ja toises kulma. Nää ajettiin melko tuoreina ja Dusty oli hieno. Ei lainkaan tinttailua yms Dustymäsitä tohottamista. Kirsu ilmassa kuitenkin jäljesti ittensä ourkille ja esineelle. Kulmallises se oikei ryhdistäyty kun veti kulmasta yli.. ja meni sitte kivasti loppuu asti. Jatketaan näitä sen kanssa tää kesä..
Dimmulle otin kolme uhria hieman peruskotta pienemmälle laueelle jota kierrettiin kokeen omaisesti.. (ilimootin sen perus päivä kokeeseen ku oli onneksi peruutuspaikkoja tullu..) Meil oli täs reenit ny tavoitteena ottaa mukaan liinaan kytkeminen näytölle mennes.. Maalihenkilöillä oli ykkösnamit ja mulla loput nanskat.. Namilla hidastin Dimmun luonani siihen liinaan kytkemiseen, eka meni mönkään ehti mennä ennekö kytkin.. Toisel sain sille liinan kii ja tehtiin rauhoittumista siinä hetken.. Viimeisel sain napattua liivin lenkistä sen just ennekö itte jo ois pinkonu näytölle.. No kuukaus aikaa reenata tää homma.. Ainoo puuttuva juttu meiä ilmaasus..
Eile sit aamullla ajelin Marian ja manun perässä niitte landelle. Siel tehtii rekkusille jälkiä ja rakennusetsintää. Perille päästyämme ensin leikki Marian koirien(borderterrierit Manu ja Rippu) kanssa Dusty, samalla kierreltiin Marian mukana ulkorakennuksia ja suunniteltiin harjoituksia. Paikalle oili myös saapumassa Jenni ja Elppis. Dimmukin pääsi sitten juoksemaan muiden mukana ja kyllä sillä olikin kivaa. Siellä se pinkoi pitkin pihaa Manun kanssa ja Rippu välillä poikia komenteli. Dustyä pidin kiinni et Dimmu ja Manu saivat peuhata, Dusty kun olisi kovasti kastroitua Manua astunut..
Maria käveli Dustylle pellolle kaksi jälkeä suoran ja kulmikkaan.. Nooh ajettiin n. puolen tunnin päästä ja Dusty vaan haistatteli mulle eikä innostunu jäljestä yhtään Maria oli ojassa jäljen päässä piilossa.. ja dusty sitten välillä ryhditäytyi ja jäljsti ja palkkioksi sai marialta nakit.. Toinen jätettiin suosiolla ajamatta.. Ajoin sen sitte Dimmulla ja meni ok. Annoin Dimmulle vapaasti liinaa peräänsä ja pysähty tsemppipurkeille ok.
Marian koirille kävelin jäljet ja Pikku- Rippu aivan huippu! Jennin ja Elpin saavuttua otettiin Elpille rakennus etsintää, ja Dimmu sai sen jälkeen tehdä kaksi ilmaisu harjoitusta joissa ei valittamista.. Manukin reenalili ilmaisua ja ajoi lopuksi jäljen. Oli mukavaa reenailla kiitos vaan Marialle ja Jennille!
Illalla otin rekut viel kyytiin kun meni tekemään jälkeä kokeeseen. Tein jäljen kaupunkiolosuhteissa ja jäljen jäädessä vanhenemaan menin tottijärvelle hengailemaan. Siellä pojat sai vuorotellen leikkiä paimensukuisen lapinkoira neiti Niehkun kanssa ja kyllä niillä olikin kivaa. Niehku ei oikein Dustyn päälle ymmärtäny, mutta Dimmun kanssa tykkäs rallitella ja peuhata.. Menin sitten sovittuun aikaan jäljen päähän oottelemaan löytymistäni, ei muuten ollu kauheen hauskaa siellä rivitaloalueella istuskella kiven vieressä.. Säikäytin muutamanki koiran pissattajan ja sain melko pitkiä katseita.. No onneksi oli pimeän jälki ja sain siellä melko rauhassa istuskella. Jänikset yritti tukkia syliin asti ja menipä ihan äärestä kettukin.. Taisimpa jopa torkahdella muutaman kerran.. En löytyny.
Käytii maanantairyhmäsääs kyläilemässä. Dusty otti kaksi ilmaasullista uhria ja meni taas päin honkia.. Dusty varmaanki aavistaa etten enää tavoitteelisesti sitä reenaa, kun se hommailut on menny huonompaan suuntaan. Taidetaampa alkaa jälkien ajaminen sillä taas.. Et saadaan vaihtelua..
Dimmun piti ottaa kaksi ilmaasullista uhria.. Joo no eka meni sit syötteleen sille suorat palkat, siinä manaillessani sit aloin äkkii kehuun koiraa mokan havauttuani.. Oli kuitenki Dimmulle ihan outo uhriki.
Toiselle mennessä kävi sit mokana se et etsintäletkamme jäi tosi pahasti jälkeen ja hajut levis isolle alueelle ja koira häiriintyi siitä et ei tienny ketä harhailevista ihmisistä sen pitäs ettii. MOKA! Ihmiset oikoili päättömästi niin et koira ehti jo nähä samal silmäyksellä oikeen piiloilijan ja viimeisen perässä hiihtäjän.. Ja jouduin sit rohkaseen hieman et menee maalihenkilölle. Niin hämmentynyt ja ihmettelevä oli Dimmu. Maalihenkilöllä ykkäsnamin syötyään tuli tosi reippaasti taskua koskemaan ja pääsi näytölle. Nakit syötyään leikittiin narulelulla mun ja kaikkien muittenki kanssa. Myös kepillä leikkimisestä innostuoi kovasti. Vietettiinki siinä joniun aikaa leikkimässä. Pitää nyt muistaa jankuttaa tästä perässä huiihtäjille, et ei saa jäädä kauheen pitkäksi letkaksi ja kysyy et onko ohjeet todella ymmärretty..
Nyt on olu kirjailutaukoa..
Reenit puu vuorella 17.4 Dusty kaksi uhria ilmaisut.. Nooh niiku mikkä ilimaasut? Öö oli vähä herralla muita bisneksiä... Dustyl taitaa olla välillä reeneis tylsää ja keksii bisneksiä... Vaihtelevampia reenejä sille..
Dimmulle oli kaksi vierasta uhria ja molemmilta ilmaasut. Voi vitsi mieytn hienosti se tuli koskemaan taskua enkä enää sanonu sitä käskyä siihen. Tosi hieno! Loppupalkaksi sai sitte riehua narulelunsa kanssa.
18.4. Epiläreenit Dustyl kaksi uhria toine "kioskissa"(suorapalkka) ja toine muurin kupeessa mettässä(ilmaasu). Oltii romukasalla reenaas ja siellä sitten mettää ja vanhaa rauniotakin. Rekulla oli virtaa niin järjettömösti ja hyppien mennä rallitteli romualueella. Hajun tarkentelu kioskille(betoni rengas jossa muutama Dutyn mentävä reikä) vaati töitä ja löydettyyään kioskiuhrinsa oli varsin innoissaan. Ilmaasullinen meni han ok.
Dimmulle oli suorat palkat 3uhria romukasoilla. Yks hiekkalaatikossa, yks kivikasojen keskellä ja yks tais olla kioskissa. Dimmu mennnä rallitteli itsenäisesti ja kiipeili reippaasti joka puolella hajuja tutkimassa. Ei arkuutta. Pysähty hienosti puulaatikolle(se hiekkasäiliö) ja tunki kuonoa sinne kannen rakoon. Kioskille kans pyrki ja tarkenteli hyvin. Tiilikasauhri oliki hankalampi paikantaa et mistä sen luo oikein pääsisi.. Koiran toiminnassa ei mulla mitään valittamista. Ihanan reipas ja rohkea.
21.4 pikkureenejä niihamassa. Dustylle kaksi ilmaisullista uhria. Eka meni ihan perseelleen. Toinen paremmin mut sielki sen mulle istumaan tulemisen kans oli muistihäiriötä...
Dimmulle kaksi ilimaasullista uhria. Toinen meni kiven päälle ja toine rytöön. Rytö uhrin ilmaasu ja hakeminen meni hienosti. Nooh kun siit lähettiin kiven päällä kököttäjän luo näin koirasta jo kaukaa et ny on muute mörkö.. Kun eihän niitä kuulu niiku nähä.. Nooh huudin sit maalihenkilölle ohjeiyta et suorapalkka ja rupee jutteleen Dimmulle. Reipastu sitten ja meni perille asti.. Ja lopuksi viel leikki narulelulla mun ja maalihenkilöitten kanssa.
Eilen meit oli reeneis 4 ihmistä ja 6 koiraa.
Isossa etsintäharjoituksessa istuskelin toisena maalihenkilönä. Lunta oli paikoin paljonkin ja ilma viilenevä, ei juuri tuuli käyny.
Dusty tuli reenattua ekana koirana ison etsintäharjoituksen jälkeen. Heh, sil oli kaksi suoran palkan uhria. Ei ehkä ollu ihan järkevintä Dustyä ekana kinokseen pistää ku muutaman koiran jälkeen ois ollu vähä tallatumpaa.. Nooh me mentiin ensi tietä potkin ja se merkkas jäljet jotka meni metsään. Käveltiin tietä eteenpäin ja käännyttiin ja olin tosi skarppina kehumaan jos nostaa jäljen uudestaan ja lähtis sitä ajamaan. Tiellä se nosteli nokkaansa mettään päin ja vinku, hankea oli siinä paljon. No nosti jäljen selvästi.. Öö.. Koira mahtu askeleeseen ja kehuin sitä jäljen nostamisesta ja kannustin eteenpäin. Se lähti jälkeä nuuskuttelemaan ja ei kyllä menny näöllä vaikka askeleet niin selvät hangessa oliki, onnistu meinaan parimetriä ennen maalihenkilö hukkaamaan jäljen ja lähti rallitteleen ilmavainulla. No palas sitten jäljelle ja ajoi sen loppuun. Kyllä oli hieno Dusty ja saikin kehuja ja nameja. Oli lunta paljon ja se ärsytti sitä eikä ihan uppeluksissa ois halunnu mennä ja alkuun päästyään sit vaan meni ja innoissaan. Toiselle maalihenkilölle suuntasimme metsän puolta ja siitä Dusty saiki hyvin hajun ja nosteli nokkaansa ja vinku, rohkaisua saatuaan muutaman askeleen verran irtos itte ja rallitteli maalihekilölle.
Dimmulle otin kolme uhria. Yhen ilimaasun polulla ja kaksi suoraa palkaa umpihangessa.. Ilimaasu meni hienosti. Lähti mm:ltä hyvin ja koski taskua ennekö ehdin sanoa sen tasku, sanoin myöhässä ja annoin heti luvan näytölle. Nyt sit saan alkaa sitä tasku sanaa jättään pois. Ja muutenki rajoittaan taskun närppimistä. Ei saa muutaku ilimaasutilanteis siihen koskee et ei reenata muualla sitä.tosin ei kyl oo reenattukaan sen jälkeen ku on yhdistäny sanan siihen taskuun. Tarjoaa meinaa autolla koiraa pukiessanikin jo sitä taskua.. Oon yroittäny vaan siinä alittaa sitä käskyn alle sivulle tai maahan tai jotain muuta rauhoittumista, ettei vedä kierroksia.
Mettä uhrit. Dimmu irtoili kivasti ja haki itsenäisesti. Löys jonku aikaa rämmittyämme ekan uhrin. Lumi ei tuntunu haittaavan menoa, sen verta voimaa kropassa verrattuna Dustyyn, vaikka korkeutta ei montaa senttiä enempää ole. Toinenki löyty hyvin ja mä meninki taas jo suunnistaa sekaisin, nii samannäköstä lumista pimeentä mettää. Toisella uhrilla sit sai nakkkien lisäksi loppupalkkana lelulla leikkimistä ja se oliki kivaa. Leikittäjä leikki väliin niinki riehakkaasti, kai se kumartuva asento sai koiran sitten hieman mörköilemaan ja tuli mörköily haukkua. Nooh koutsi pelasti tilanteen kun olin sille toisen narulelun antanu, ja alkoi haastaan Dimmua leikkiin vähän hillitymmin niin et pääsi hetken mörköiltyä irti ja sit taas leikki viimeisen maalilhenkilönki kans rennommin. Hetken leikittyä vaihdoin lelut nakkiin ja lähettiin autoille. Dimmu sit tapansa mukaan treeninsä päätyttyä tarjoili mulle kontaktia ja seuraamista ja siitä palkkailin nakin paloilla. Tän se on jotenki ihan itte vahingossa oppinu. Niin se tulee autolle kivan hallitusti ja hyppää vielä innoisaan autoonki ja saa sinne viel namia taskusta.
Piitkästä aikaa treenattiin hakua valoosalla. Paikkana oli "teletappimaassa" pinsiössä. Se on sellainen maisemoitu soramonttu jossa kummallinen taideteos..
Dusty otti kaksi uhria, toisen tappimaassa ja toisen soramonttoon traktorin kauhan taa piiloon. Suoret palkat. Koira oli intoo piukassa ja irtoili pitkälle. Tutki taideteosta innoissaan ja nappaski hajun maalihenkilöstä hienosti vallin ylki ja paukkas siit vallista yli maalihenkilölle. Toiselle maalihenkilölle mennes rallitteli ja pehtaroi yms. Juoski kohti traktoria ja kai aikoi pissata kauhaan kun sama huomas maalihenkilön.. Oli iloinen ja reipas.
Dimmu otti kaksi uhria tappimaas, suorat palkat sillekki. Toinen laitettiin ylös taideteokseen ja toinen reunavalliin makoilemaan. Dimmu ottai hyvin hajun siit ylhäällä olevasta ja yritti jyrkkää rinnettä kiivetäkin Marin luo. Helpotin sitä vähän kiertämällä sen kanssa sellaselle puolelle must sen olis helpompi mennä sinne ylös. Ensin yrittämänsä puoli oli liika jyrkkä. Toiselt puolelt meni innoisaan maalihenkilölle ja sai nameija.. Toinen maalihenkiläö sitten eiheuttikin mörköilyä. dimmua ilmeisesti ihmetytti ety se näki maalihenkilön.. Eihän niitä oo nähny aikoihin.. Muuten meni hyvin ja kun kehuin jakannustin ni meni maalihenkilölle asti..
Perjantaina reenattiin erilaisella kokoonpanolla kertovat koirakot keskenään.
Dusty otti kolme ilmaasua, joist eka meni tosi hienosti. Toisella vähä unohti ja kolmennella mun piti kai pyytää se istuminen.. Ööm..
Dimmulle kans kolme ilmaasua. Oli jotenki jo alussa kierroksilla. Otti siit ilmaasutaskusta hyvin kii et irtos.. Nuuskutteli jonku verran turhia mut iloisesti haki maalihenkilöt ja tuli mun luo, pyysin ekal ja tokal sen -tasku viimeisel en ehtiny pyytää ku tarjos ennen käskyä itte. Vielä pää'stän sen ihan heti sinne -näytä käskyllä maalihenkilölle. Pitää ny pikkuhiljaa aljkaa sitä "liinankytkemistä" reenaan. Et se ois mun luone hetken enenks saa mennä.. Mut muuten ei valittamista. Sai loppupalkaksi leikkiä narulelulla ja haastoi kivasti maalihenkilöä ja muita perässälaahaajia leikkiin. Täs harjoitukses oli hankalaa se et meil oli peräs hiihtäjinä monta. Niin sit ku ei mettän puolelle polulta meinanneet tulla ja jäivät seisoskelemaan tielle nii Dimmu rupes niit sit ihmetteleen et mitä nuo tuolla seisoo.
Eilen pitkästä aikaa oltiin reeneissä. Meillä oliki kahen viikon tauko hakuiluista. Lunta oli paikoin paljonki ja kosteahko ilma.
Dimmulla oli ison etsintäharjoituksen vuoro. Teimme etsintäsuunnitelmaksi että kierretään alue pysyen polulta metsän puolella. Yhellä reualla oli rajanamme latu joten siinä ei kannattanut mennä tepastelemaan.. Dimmu jaksoi tosi hienosti vaikka lunta oli välillä tosi paljon. Maasto oli vaihtelevaa. Kalloisempaa ja sitten oli kosteikkoa yms. Dimmusta näki hyvin että se reagoi hajuihin, hiihtäjien hajuihin reagoi voimakkaastikkin. Pysyi kuullolla ja haki itsenäisesti hajua. Meillä meni alueen kiertämiseen vajaa tunti, vaikkei alue kovin suuri olut, lumi hidasti. Ja jäimpä mäki siinä saappaata kii suohon.. Dimmun työskentely oli rentoa.Käytiin kai vähä alueen ulkopuolellaki seikkailemassa kun ei löydetty reunapolkua.. Viimeisen kymmenen minuutin aikana Dimmu jo alkoi vaikuttaa hieman väsyneemmältä eikä niin pitkälle irronnu, mutta kulki edelleen reippaasti edellämme. Löydettiin jäniksen ja jonku kauriin jälkiä ja maakuupaikka. Makuupaikkaa tutki kiinnostuneena. Löydettiin takarajamme polku ja jatkettiin sitä sitten polkua pitkin. Dimmu sai hurjasti uutta potkua kun oli helpompi kulkea. Ei pitkälle päästy kun se pienesti mörköpöhisi.. Ja siin sit rohkaisin sitä jatlkamaan suuntaan jokon se oli nokkaansa nostanu ja pienen mörkö puhauksen päästäny. Se innolla rallitteli hajun perässä ja alkoi tarkennella. Olin siin jo nähny maalihenkilöt.. Hyvin se hajua haki ja löysi ukot. Oli aika onnellinen poika ja söi maalihenkilöillä lihapullia.. Sai sit viel loppupalkaksi vetolelun jonka kans se rallitteli niin et se tippui johki hankeen eikä sit löytyny.. No oli onneksi itte tehty ettei haittaa vaikka katos. Kaikin puolin meni oikein hyvin ja koira jaksoi hyvin jne. Tämähän oli Dimmun toinen iso etsintäharjoitus.
Dusty otti yhen suoranpalkan ja yhen ilmaisullisen reenin. Suorenpalkan uhrin paikantamisessa oli hankaluutta. Haju oli vahvana ja vinkui ja tarkenteli. Löytyi sitten.. Ilmaisullinen uhri löytyi helpommin mutta ilmaisulle tulo tökki ja tuli vinkumaan ja kiljumaan mun eteen.. No odotin sitä istumista.. Istui sitten ja pääs näytölle. Piehtaroimista ei juurikaan tainnu tehdä.
Eilen renilöitiin toimelantien päässä. Olinkin paikalla jo reilustu ennen reeniuen alkua ja käytiin ihan reilu lenkki rekkusten kanssa.
Useammat oli myöhässä ja niimpä sit me kaksi jotka ajoissa oltiin hinattiin laatikoitamme mettään ja laitoin sit sen Juhan Dimmulle uhriksi et otettiin ilmaisua siinä ootellessa. Ykkösnami ja sen jälkeen lähti aina hyvin mua kohti, ei tarvinnu kutsua mut kehuin kyllä kun niin hyvin lähti... mun luona sit pyysin siltä -tasku, ekal kerral meni ensin maahan ja sit hiffattuaan käskyn syöksyi tärppäämään taskua... Toisel kerral mietti hetken käskyn jälkeen ja sit tärppäs taskua. Kolmannella tärppäs jo tosi tietoisesti taskua.. Meni ihan hyvin. Kun nyt vaan saatas enemmän(ku kerta viikkoon) reenattua... Pitäs aina hinata joku lenkille mukaan ni vois ennen lenkkiä ottaa metässä tätä taskua...
Sit ehtiki jo useampi paikalle.. Tieki komees kuosis ihan kuopilla... Mullaki autosta takajouset poikki.. öhöm... Nyt oliki kivasti laatikoita mettässä ja niitä sinne sijoiteltiin.
Dusty reenas ekana. Sil oli kaksi uhria suorilla palkoilla, yksi laatikossa ja toine mettäs. Se meni ihan ok bongas ensin mettäs olijan ja siitä aika läheltä sitten sen laatikossa makoilijan.. Se onnistu itte heiluttaan sitä laatikkoo niin et se vähä haukku laatikolle, mut oli kuitenkin tosi sinnikkäästi sitä mieltä että tässä laatikossa on joku.. Otettiin sit viel yksi laatikossa olija ja sen mennessä piiloon käveltiin niin et mul meni ihan suuntavaisto... No palailtiin sit kohti laatikoita ja Dusty ihan kiinnostuneena haki sitä haisevaa laatikkoa. Tää vipa oli kans sellanen et se ihan pienesti haukahti laatikolle ja saiki aika heti palkan sieltä laatikosta. Tohon se vaan ois päässy itte sisälle jos ois tajunnu et siin oli kulma auki... Mut iha ok reeni.
Dimmul oli kaksi laatikko uhria ja yksi metsä uhri. Kaikki menivät piiloihin yhtäaikaa ja suorat palkat. Mua vähä jännitti et mite menee tuoreelta mies-koiralta reenit, et onko ihan vaaleenpunaisilla laseilla liikkeel.. No ei tosiaan ollu. Alussa enenku sai ekasta laatikkouhrista hajua kuseskeli enemmänki, kun ei mikään hillitön merkkailija ole.. Et silleen suht tavanomaisesta poikkeavaa.. Ekan laatikon löydettyään ja siellä palkat saatuaan oli meno ihan tuttua Dimmun menoa ilman kusemisisa, reipasta, irtoavaa ja omatoimista. Toisen laatikon hajun saiki kauempaa ja pinkoi sinne tosi hyvin ja kun se oli se laatikko johon se pääsi itte kulmasta tunkeemaan maalihenkilön luo asti niin sinne se myös meni ja häntä vispas ympyrää ja rakki sai nakkia... Viimeisen mettä uhrin haki tosi itsenäisesti ja teki hommia aika kaukana musta. Liivissä olevan valon kyllä näin kokoajan. Uhri syötteli sitä hitaasti ja kehui rauhallisesti ja ehdin sinne ittekki paikalle. Sit sai viel loppupalkasi taisteluleikkiä narutennispallolla. Voi että oli kivaa sillä. Jaksoi maalihenkilön kanssa leikkiä ja haastoi itte leikkiin aina kun oli saanu voittaa lelunsa. Sai maalihenkilö muutaman kerran sille leua heittääkki. Pitäs nyt muistaa jatkossa et välillä suoraa palkaava maalihenkilö vois vaan olla lelun kanssa piilossa ja alkaa heti leikkiä Dimmun kanssa. Lelu kuitenki on näköjään kivempi ku nakki... Mut tosi tyytyväinen tähän reeniin kyllä olen. Ja varsinkin siihen ettei Dimmu miehistymisestään ainakaan seonnut ja jäänyt hormoonien valtaamaan hajumaailmaan...
Perjantaina istuskeltiin vesisateessa puuvuorella laatikoissa ja reenattiin. Täl kertaa laitettiin laatikot enemmän erilleen toisistaan.
Dimmu reenas ekana. Sil oli kaikki 3mm niin ettei tiietty et missä laatikossa on ja yksitellen menivät. Dimmu aika hyvin pyöri laatikoita ja jäi pyöriin sen ympärille missä mm oli. Toinen oliki hankalampi ja Dimmu otti siinä vähän kierroksiakin kun olin niin pönttö itte etten ehtiny siihen missä se askarteli sen laatikkonsa kanssa tarpeeksi nopeasti, niimpä se sit haukkui laatikolle turhautuneesti. Kolmas meni ihan mukavastimilman turhautumishaukkumisia. Hyvin malttoi haistella ja tutkia laatikoita ja pähkäillä et missäs se mm nyt olisi.
Dustyl oli kaksi laatikko mm ja viimeinen meni mettään piiloon. Nää meni kans ihan ok, Dustyyki nyt kiinnosti laatikot erilail ku viimeksi ja oli malttia ja viitseliäisyyttä eikä merkannu yhtään laatikkoa. Vähän liika pitkäaika reeneistä niiden sen parempaan kuvailuun....
Eilen rasitettiin koirien ajatuksia reenaamalla umpipiiloja. Heh tämä on tammikuun treenien teemana ja olikin aika hauskaa. Jokaisen piti tuoda mukanaan ihmisen mentävä pahvilaatikko. Laatikot laitettiin kentän reunalle.
Dusty reenas ensin yhen ukon niin etten tienny mis laatikos on, Dustyä ei ensinkään kiinnostanu ne laatikot. Kusiainen kun on nii merkkas yhen.. Mun tuoman laatikon.. Siel se rallitteli kentän ja mettän rajalla. tuli sit tutkimaan laatikoita ja sai hajua ja sit jäi pyörimään yhen laatikon ympärille. Sielse ukkeli sit oli.. Toine reenattiin niin et Dusty näki kun se meni laatikkoon. Sit käveltiin poispäin ja ukko vaihtoikin laatikosta toiseen... No ei Dustylle nyt mielikuvaa juuri jääny siit et se näki piiloon menevän.. Siin se pyöri laatikoita ja hengaili mettän rajalla ja kusi taas yhteen laatikkoon.. Ja jäi taas pyöriin yhen ympärille ja siel se ukko sit oli. Viimeinen meni mettään ja kietoutu pressuun. Taas teputtelin koiran kanssa niin ettei se nää. Paist et näki se kai.. Sit ois pitäny koiran antaa taas tutkia niit laatikoita ja sitte mennä mettään mut mää jotenki unohin tän ja aloin lampsii koiran perässä mettään.. Mettässä rallitteli tosi innoissaan ja pian kuului rapistelua ja siellä se rapisteli sitä pressua, unohtu täst kysyä maalihenkilöltä et yrittiks se kuinka paljon kaivautua sinne pressuun. Siel viimeisellä maalihenkilöllä Dustyst näki et se oli itte tosi tyytyväinen löydökseensä ja nakit syötyään jaksoi paistatella rapsutuksilla ja kehuilla. Täs reensi meni vähä mlnkään kun unohdin sanoo maalihenkilöille et sitä pitää syötellä eikä antaa koko purkkia kerralla. Oli meinaan heti se käyttäytyminen nii sikamaista syliin kiipeilemistä yms kun sitä purkkia innoissaan tavoitteli..
Dimmu... Ensin kans yks piilo niin etten tienny mis on ja koira pääs tutkiskeleen laatikoota. Haju sillä ainaki oli ja kävi tarkistamassa meiät kaikki. sit jäi pyörimään laatikon ympärille. Sielt sit sai maalihenkilöltä namia ja leikittiin sit viel vetolelulla. Toinen tehtiin kans niin et se näki maalihenkilön menevän piiloon ja maalihenkilö jäi laatikoon johon meni. Dimmu taas hajun saadessaan ja laatikoita kohti rymistellessään tarkensi meist kaikista et onks haju joku meistä. se meni sit tosi suoraan sille laatikolle mihin oli nähny ukon menevän. Innoisaan pyöri laatikkoa ja taas sai nakkia ja lelulla leikkimistä palkaksi. Viimeinen meni piiloon niin ettei koira ja mä tietty mikä laatikko on kyseessä ja sit oli jo Dimmussakin kun laatikkoa pyöri niin myös laatikkoon pyrkimis yritystä. Täs kävi vaan paska juttu kun seuraava koira jo pääsi emäntänsä johdolla autosta ja veti kierroksia autoilla ja haukku niin Dimmu todella häiriintyi siitä ja alkoi kans haukkua. Harmitti kyllä kovasti ku siin vipalla ku muute menee nii hienosti nii tollanen kämmi. Varsinki kun olin pyytäny et haluan että koirani saa alusta loppuun keskittyä niin ettei oo häiriökoiraa lähistöllä. No kyl se Dimmu häiriintymisestään huolimatta sai hyvin nakkipalkat ja jaksoi riehua lelun kanssa. Olis sit pitäny ottaa viel yksi laatikko ettei tollainen jäis viimeiseksi. Mut ei sit tullu otettua.
Ihan reenien lopuksi otettiin Dimmulle sit tasku reeniä tiellä. Se meni hyvin maalihenkilölle sai ykkösnamin ja kehuin kun käänty lähteekseen mun luo, tarjoili mun luona kaikenlaisia temppuja ja sit taskua kun ehdin sen sanoa...Sit taskua koskettuaan sai luvan lähtee näytölle. Tää kertovan ilmaisun kaavahan on tolla jo hyvin selvillä mutta tää temppu on viel kovasti reenin alla. Mutta eiköhän se siit valmistu..
Eilen oli kinkunsulattelureenit sekalaisella porukalla. Oliki kiva kun sai koirille vähä omaa reeniryhmää vieraampia maalihenkilöitä.
Dimmu reenas ensi ihan vaan tiellä ilmaisua. Tää oli ny eka kerta kun sitä Taskua reenattiin niin et oli paikalla muitaki ku mä. Nyt sit yhdistettiin heti se tasku kertovan ilmaisun kaavaan jonka koira jo osaa. Käy maalihenkilöllä mene hakemaan mamma. Nyt sit kun se tuli mua hakemaan kehuin ja kun se oli mun luona käskin tasku ja se tärppäs kuonolla sitä ilmaisu taskuaan ja sanoin näytä ja mentiin bilettään maalihenkilön luo. Näit tehtiin muutamia toistoja. Meni tosi kivasti. Siin välis Dimmu pääs ootteleen autoon ja reenattiin muita koira. Ihan viimeisenä se sitten pääsi uudestaan ja sai hakea kaksi vieraampaa henkilöä suorilla palkoilla. Joista toinen oli mies. Ei ollu mörköilyä tms. Hyvin aktiiivisesti ja itsenäisesti meni ensin sil vaan oli kai haju molemmista ja pieni valinnan vaikeus et kumman ensin hakis. Löyty sit ensi se helpompi, kyykkivä uhri. Toinen oliki sit vaikeempi hajun sai hyvin ja sitä paikantelikin tehtiin pieni lenkki ja se sai paremmin hajun ja kiersi kiveä innokkaasti ympäri minkä päällä maalihenkilö istui. Ei nähny sinne corgipoika. Sinnikkäästi pyöri sitä kiveä ja menin sit auttanaan sitä sellaiselle reunalle josta sen oli mahdollista kiivetä maalihenkilön luo ja viisasin sille sit et tästä mene. No oli aika tohkeissaan Dimmu. Ja taas näki naamasta et ihmetystä aiheutti et maalihenkilö voi olla myös ylempänä..
Dusty reenas ensi kans tiellä yhen ilmaisun. Ei kyl tullu suorilta hakeen mua, kävi maalihenkilöllä ja meni kuseksimaan yms. Kävi sitten uudestaan siellä ja sit kun lähti tuleen nii kehuin. Ja sit istukin eteeni ihan hyvin. Tän lisäksi se haki kaksi vieraampaa uhria joista toinen oli mies, suorat palkat. Ekaa haki aika itsenäisesti ja irtoski. Toisellekkin se meni toosi reippaana ja oli itsenäinen ja teki aktivisesti hommia, vastoin käyminenki kävi ku joku puunranka sitä tökkäs ja vingahti. Jatko kyl ihan reippaana.
Maanantaina piipahdettiin reenaas puuvuorella hakua. Olin paikalla ennen muita ja ehdinkin Dimmulle sitä ilaisu taskua reenaille. Tarjoaa hyvin ja oon nyt reenannu siihen sanaa. Kotona reeni menee hyvin ja ei ulkonakaan hullummin. Myös niin että kävelen.
Dimmu haki kaksi uhria suoril palkoil. Se etti itsenäisesti ja irtos pitkälle ja kuitenkin niin et näin missä sen valo mennä vilkkui. Maalihenkilöt oli hieman vieraampia ja mörköilyä ei eiintynyt.
Dustyl oli kans kaksi uhria joilt ykkösnami ja ilmaisulle haku.. Meni kyl nii perseelleen ku vaan voi. Haki ja irtos ihan hyvin ja oli tosi reipas. Ekalta lähti kyllä mua kohti mut jotenki hukkas ajatuksen matkalla ja lönkytteli ohi vaan sellasel kaarella. Toinen meni ilmaisullisesti hieman paremmin mut kutsuin sen luokse ja käskin istumaan..
Perjantaina mennessäni hirviaidalle muistin siinä kohtaa kun auto jäi pohjastaan kiinni tiehen et prkl... mä oli jo elokuussa päättäny etten enää siel tien peräl asti käy reenaas ku ei oo ylimääräistä rahaa auton hajottamiseen... Elokuus meni siit meinaan samal tiel pakoputki, nyt kuulu vaan järkky ääni kun auton pohja ottaa kiinni. Jotenkin sitte perille päästiin kiroillen jonkun verran. Loppumatka suju kyl sit ihan ilman kiinnijäämisiäki ku kieli keskel suuta ajeli... toine rengas tienkeskipaakulla ja toine melkei ojas. Hankalaa sinänsä kun se tie heittelee aika paljon et millä reunal millonki ois paree jne si onki isoja kiviä ihan siin reunas ... Auto on kai ehjä mut oli heti huono fiilis reenaamiseen.
Dustyl kolme suoral palkal mm. Eka meni hienosti ja toisellekki mennes irtos hyvin ja teki itsenäisesti hommia. Viimeiselle tultiin jo takasin päin mist oltiin kierrelty ja se nosteli nokkaansa siinä ja huomasin kyllä. Mut ei lähteny ja eteenpäin polkuakin oli haluton kulkemaan, annoin sille sitte askeleen verran tulkea mettän puolelle ja se lähti heti innoissaan maalihenkilölle asti. Itte en siis ollu nähny tai ees tienny mis se mm oli.Mut kiva et kerranki tuli tuettuya koiraa silloin kunse sitä selvästi tarvi ja tuli myös huomattua asia. Dustyllä oli myös kokeilu reeni, se etti ilman liivejä. vanhan valopantansa kanssa, sitä se silloin alussa käyttikin kun ei viel ollu sitä liiviä hommattu. Tää kokeilu siksi et se kieriskelee jonku verran, mut ei ny ollu vaikutusta tuolla alastomuudella, kieri se silti silloin ku ei hajua ollu. Mut kokeillaan vielä jatkossa nyt tätä.
Dimmul oli kans kolme suoraa palkkaa. Ja se ei tosiaan juuri apuja eikä tukea näytä kaipaavan, kyl se kans kattelee et pysynks mä mukana. Liivit ku saa päälleen ja luvan lähtee nii innolla ja itsenäisesti tekee hommia ja hakee hajua. Se on vaan jotenkin niin ihanan onnellinen kun se tekee hommia ja tosi reteenä kun löytää. Kaikilla maalihenkilöillä käyttäytyi nätisti ja maltillisesti. Nyt täytyyki sitä ilmaisua sitten alkaa ottaan jatkossa. Että saadaan rekkunen koekuosiin syksyksi viimeistään.
Perjantaina mentiin vieraoleen toisessa pienryhmässä hakuilua harrastelemassa. Ko ryhmässä oli taidontarkistus koe hälykoira konkarille ja sit vierailijana tervetullu ja pääsin sinne kokeeseen maalihenkilöksi.
Omien koirien reenit. Dimmu reenas eka. Sil oli kaksi maalihenkilöä molemmat vieraita ja molemmat oli metsässä makuullaan. Toinen puupinon vierustalla ja toine ihan mettäs, suorat palkat. Mentiin eka sinne ihan mettän puolelle ja Dimmu irtos tosi hyvin ja haki aktiivisesti hajua, täs selvästi näki et sil oli jo haju ja sit se tuli käymään mun luona ja lähti tarkentaan. Maalihenkilö ei ollu mörkö ja siellä se pyöritteli iloisesti häntäänsä ja sai nakkia ja kehuja.. Sille toisel mennessäki se haki aktiivisesti hajua ja just ku sain neuvoja oman kulkusuunnan muuttamiseen paremmin tuulensuunta huomioiden tuli kommentti et se koiruus jo käyttää sitä tuulensuuntaa itsenäisesti hyväkseen. Taas näki hyvin et sai hajun ja sit se taas kävi mun luona ennenku lähti tarkentaan. Puupinon luonaki oli kiva täti jolla parhaat nakit tarjolla kookille ja kehuja. Täs nyt tuli kyllä selväti Dimmulla sitä hajun ilamisun tarjoamista. Tietenkään en niistä sitä mitenkään palkannut mut must on vähä ärsyttävääö et se yrittää jotenkin tarjota sitä hajun ilmaisua käymällä mun luona ennen kun lähti tarkentaan. Kun se ei must käyny tarkastamassa meidän joukkiossa kulkevien hajuja vaan oli erilainen. Siihen pitää nyt kiinnittää huomiota.
Dustylle oli aika samalaiset kaksi maalinekilöä, toine siel mettemmäs ja toine puupinolla. Molemmista oli tarkoitus otta ykkösnami ja ilmaisu. Ensiksi rlliteltiin siel mettän puolella ja Dustyki ihan ok liikku ja sit se taas pyöri ka kieri jne. Kielsin sitä siitä ja jatkettiin hommia.Ekan löydettyään se kai lähti ihan hyvin sieltä hakemaan mua ja tuliki aika lähelle olin ittekki keskel ryteikköö kolmenmetrin päässä maalihenkilöstä ja ilmaisulle tuleminen tais Dustyllä sit vähä siin rytössä unohtuu ja kävi uudestaan maalihenkilöllä ja tuli sit tori reippaasti mun eteen istuun. Toiselle mennes se Irtos tosi pitkälle ja teki itsenäisesti hommia suht etäällä musta. Näin kun se meni sinne puupinon taa ja sai siel sit mörköhaukku kohtauksen ja hämäänty. Maalihenkilä sit onneksi alkoi jutella sille ja Dusty rauhottu ja kävi pissalla ja menin sit sinne kans ja sanoin maalihenkilölle et anna suora palkka. Sit me kehuttiin siel Dustyy ja se sai jännittävältä maalihenkilöltä nakkia. Sinänsä harmillinen juttu et kun se tosiaan oli aktiivinen ja irtos jne ja sit iskee mörötys. Mitä ei kyl taas oo aikoihin tullu.
Tänään reenasin Dimmulle sitä ilmaisutaskua ja siihen hieman sanaakin, tosin en tiedä kannattaako siihen ottaa sana. No joka tapauksessa se tarjoaa sitä taskuun koskemista heti ja uudestaan ja uudestaan. Kokeilin sitä myös niin että kävelin ees taas ja silloinkin sitkeästi tarjosi toimintoa.. Heh, reeneissä joku naureskeli sille taskulle kun siel se valo(joka tarkoitus mun laittaa päälle) joku ihmetteli et onks vähä moni mutkaista koiran se valo laittaa.. ei siis ole tarkoitus, mutta tää meidän nykyinen taskuvalo(muuttunee pienemmäksi jahka sopivan löydän..) Ny reenates Dimmu onnistu vahinngossa aina laittaan sitä lamppuu päälle ja seuraavalla kiinni.. Heh sattui vaan hampaat sopivasti virtanappulaan osua..
Reenattiin tällä kertaa puuvuorella. Oli lämmin sää ja sato välillä vettä. Reeni porukassa oli juoksuinen narttu ja sen ohjaaja sit kyseliki et sen koira reenaas sit vipana ettei poijat häiriinny. Mäki ensi kyl mietin ettei esim Dustyn reenist tulis mitää jos on samal alueel oollu juoksunarttu ihan just. Mut sit päädyin kans hyödyntään tän mahiksen et reenattiin heti sen nartun jälkeen samalla alueella :)
Dustyn reeni meni ok, aika paljon se kyl kieritteli. Teki se hommiaki ja irtos sit ku sai hajun. Eka ilmasu oli vähä haahuilua ja istu kyl eteen mut vähä avitin sitä. Toisen ukon paikantaminen oli aika hankalaa ja se pyöriki siel aika paljon hajun perässä. Sit se oli ykkösnamiton ja Dusty kyl lähti mua hakemaan ja sit se huomas ku maalihenkilö laitto lampun päälle ja jäi istuun ja miettiin. Katto muaki sen näkösenä et tarviiks tää ny ilmaista ku se on valaissukki ittensä... Kävi sit uudestaan siel ukolla ja tarjos vinku-ilmaisua(se Dustyn haukuttaminen ei koskaan sen pidemmälle oikein edenny) Tuli se sielt sitte ja päästiin näytölle. Dusty oli kyl miettiny ja tehny hommia ja se oliki ylintä ystävää maalihenkilön kanssa ja tuppautu namit syötyään syliin asti lääpittäväksi. Pitääny kokeilla sillä taas välillä sitä ettei sille laita etsintäkoira-liiviä päälle et se hakis ihan alasti jos kieriminen olis hillitympää. Tosin tuo nyt on melkoinen kierittelijä muutenkin ihan rasittavuuteen asti. Usein lenkillä huomaan hinaavani sitä perässä kun se heittäytyy takana tullessaan kierittelemään enkä heti huomaa.. Varsinaisesti ei koiran tekemisestä huomannu et ois se juoksunartun hajut alueella haiutannu. Hieno Dusty!
Dimmulle oli kolme uhria. Kaikki suorilla palkoilla, kaksi seisovaa ja viimeinen oli kyykkivä. Dimmu reenas vipana joten oli jo reilusti koirien hajuja alueella ja juoksunartun hajut siellä seassa, eikä yhtään koiraa liikuttanu. Dimmu eteni reippaasti ja irtos tosi pitkälle niin etten välillä sitä nähny. Maailman onnellisin pinko-kooki oli löytäny ekan uhrinsa. Toinenki löyty hyvin, taas irtos ja oli kivan aktiivinen hakiessaan hajua.Vauhtia oli kivasti ja motivaatiota. Uhri oli taas mitä ihanin ja namit syötiin hillitysti. Kolmannelle mennessä Dimmu teki löydön, meinaan löyty ihmisjätös papereineen... Ja mitä tekee mun kooki???? Se nuuhkaisee tuotosta ja merkkaa siihen lähelle ja jatkaa hommia! Mä olisin ollu 99% varma et se menee siihe pyörimään! Kolmannen hakemisessa meniki hieman aikaa ja siellä kans pyörittiin hieman. Viimeisellä olikin koiralle palkkana koko iltaruoka, ja näky oleen ihan hyvä palkkana Dimmu sai siinä rauhassa syödä ja samalla kehuttiin.
Tänään reenasin Dimmulle pari erää naksuttimen kanssa kosketus pintaa tai tollast taskuu jonka askartelin. Dimmun pitää tulla koskettaan sitä kuonolla ja se on toistaiseksi hakaneulalla kiinni mun vasemmas lahkees. Tasku on keltainen ja siinä on verkko tasku ja heijastinta, reenasin nyt heti niin et siin on valo sisällä. Täst toivottavasti saadaan se temppu siihen ilmaisuun. Dimmulle ilmaisuna muutaman kerran yrittäny sitä et se istuis eteeni. Jotenki se vaan on tuntunu hankalalta. Dustyllä se toimii ihan kivasti mut Dimmul ei jotenki riitä pokka tulla mua eteen istumalla pysäyttään. Tuon taskun tökkääminen kuonolla ois ainaki tosi selvä. Kun en haluu sitä haukkumaankaan opettaa. Tosin kyllä jo mietin sitäkin et se haukahtais mulle. Mut haluun sen haukahduksen säästää siihen jäljen ilmaisuun...
Dimmu tarjosi sitä taskun koskemista melkein heti ja se olikin sitten tyyliin tasku-naks -nami kaavalla noin kymmenen toistoa ja sitte pidettiin tauko. Kerran välissä tarjos maahan menoaki. Me on reenattu aiemmin muutamia kertoja silleen et toi tasku on näyttäny vähemmän taskulta. Oon ny reenannu tota vaan kotona ja mm pimeässä.
Oltiin reenaamas toimelassa. Oli -5 pakkasta ja tuuli melko olematon.
Dusty otti reenin jossa oli yksi esine(pieni reppu) ja maalihenkilönä kauempana repun omistaja. Ennen reenii taas lämmiteltiin, otettiin muutama sivulle tulo ja maahan meno. Rauhoittumista. Metsässä reagoi voimakkaasti esineen hajuun ja paikantamisessa oli vaikeutta. Osuis sitte repullekkin ja sai kehuja ja nakki-purkki kaivettiin repusta. Jatkettiin etenpäin, maalihenkilö oliki aika vaikee Dustylle. Meil oli mukana se reppu joka jo hais henkilöltä. Ja kun koira sai hajun se kävi tarkentelemassa meit muita ja yritti kiipeillä reppua pidelleen henkilön jalkoja pitkin. Teki tätä muutaman kerran. Löyty se varsinainen uhriki. Oikein hyvä reeni oli. Mielenkiintoinen.
Dimmu. Dimmulle oli myös esine(pipo) ja uhri joka oli muu kuin esineen omistaja. Dimmun esineeseen reagoiminen oli nyt heikkoa, kyllä reagoi hajuun yms rallitteli hajun perässä tarkentaminen siihen pipoon oli heikkoo. Juoksi parin metrin päästäki ja pysähty ku seinään pitään tuumaustaukoa... Sen suorastaan kuuli kuika sil löi ajatus tyhjää... Ja se mietti. Osui se sit siihen pipolle ja sai nakkia purkista... Vaikeinta oli tosiaan pitää pokka ku toisel oli aivot kovilla... Maalihenkilöä etsittiin aivan eri suunnasta(siitä esineestä katsottuna) ja siellä näki ihan hyvin kun hajun sai. Suoralla palkalla oli. Dimmulla oli muuten synttärin kunniaksi palkkana kokonaiset kaksi nakkia. Kun meil ei maksalaatikko kakkuja harrasteta...
Mun koirista reenas Dimmu ensi. Ehdin lämmitellä sitä jonkun verran pihalla edellisen reenaajan aikana. Reenailin parkkiksella muutamia toko juttuja sit vaan leikittiin yms. Tehtaassa ensin piti rauhoittua ovella ja otettiin rauhassa takki pois ja puettiin etsintäkoira-liivi päälle. Sit sai luvan. Hillitön vauhti. Dimmu rallitteli innoissaan ympäriinsä ja tutkaili kaikkea. Käytiin tutkimassa pommisuojaa jne. Eka mm löyty kirjoitus pöydän alta eikä senkään tarkentaminen ihan helppo homma ollu. Onnellinen oli pikku-pinko ja jatkettiin hommia, itsenäisesti tutkaili ympäriinsä ja meni hyllyjen alta yms mistä mahtu. Käytiin toisessa keroksessa(parvi) ja metalli raput pinko menin ihan itte ja ei mitään arastelua vaikka näki rapuista läpi. Ylhäällä kierteli ja nuuskutteli tarkkana. Koiran reaktioista olisin ollu varma et siel on joku, vaiks näin ettei oo ja se todella kävi siel joka nurkan tarkastamassa. Jatkettiin kierrosta alhaalla ja taas se juoksi lujaa ja näki et sil vaan oli niin hillittömän hauskaa. Toinen uhri löytyki taas kirjoitus pöydän alta ja oli vaikea. Koira nuuski sitä pöytää ja yritti nousta sille pöydälle ja nuuski muutamaa konetta ja kasaa siin lähellä ja yritti tarkentaa hajua. Se nuuski ihan maalihenkilön vieressä tajuamatta maalihenkilöö. Osui se nenä siihen uhriinki ja oli taas kovin iloinen löytäjä. Liivit poiis ja sai sit rallitella hetken kun käveltiin repuille ja lähemmäs ovea. Harjoitus meni ihan kivasti Dimmulla oli ainakin hillittömän kivaa. Mitään pintoja (liukas latttia, metalli porras jne) ei arastellut. Täysin pimeätä huonettakaan ei arkailtu.
Dusty reenas pihalla kun lämmittelin sitä, lähinnä piehtaroimista ja Dusty-enkeleitten tekoa lumeen...
Samat rauhoittumiset sillekki hallin sisälle mennessä ja takki pois ja sivulla piti olla kun liivit puettiin jne. Ei puuttunu vauhtia tästäkään. Dusty kyl selvästi oli taas sillä tuulella et takit yms hömpötykset ahdistaa ja rapsutteli melkoisesti mennessään ja kävi piehtaroimassa muutamilla matoilla... Eka uhri löyty pommisuojasta ja sen paikantaminen siellä oli vaikee. Koirasta näin kyllä et siel on joku mut sen oli tosi vaikee paikantaa. Kierteli ja nuuskutteli huonetta ja piippaili yms. Löys sitte kun aikansa pyöri. Dusty kans myös tarkasteltiin se parvi(kannoin rappuset menne tullen, eihän tuo muutenkaan juuri rappuja enää oo menny) Toine mm oliki vaikee. Koirast näin kyl et haju on. Täs oli se huono puoli et oli pyytäny et yks menis oven taa piiloon, jossa itte olin olly muutamalle koiralle piilossa. Koira reagoi vahvasti sen oven ympärillä ja yritti kipeillä pitkin seiniä jna. Hermotki siilä jo meinas mennä. Katosstiin sit sinne iven taa ja ei ollu ketään, mut mun oli kyl jo autettava koiraa kun se alko käydä kierroksilla ja meni sen kanssa tutkiin perähuonetta. Maalihenkilö sit vähä autto Dustyy ku oli niin vaikee.. Siel se seiso muutaman hyllyn välissä ja koiralla oli hankaluutta löytää vaikka haju oli selvä. Oli se sitv tyytyväinen Dustyki ku oli löytäny.
Sai kans sit rallitella irrallaan ja kävin pukemassa takin sille ja haettiin reppumme ja seuraavan viikon reenin järjestämistä varten mapit. Siin se viel takkinsa kanssa piehtaroi mattoo ees taas jättäen tiitulle terveisiä...
Reenien alussa meil oli tavoite palaveri. Dustylle mul ny ei o mitään tavoitteita muutaku et saa jatkaa mun kouluttamista, mun pitäs oppii tekeen sen kans niit poienii lenkkejä kun harjoitellaan isoa etsintää eikä vaan junnata siin omassa etsintäsuunnitelmassa. Jälkeä myös Dustylle välillä. Dimmulle mul ois tavoitteena ens vuodelle ehkä peruskokeet hausta. Riippuu nyt kuinka saadaan ilmaisu toimimaan, sitä jonkun veran miettiny ettei se kertovassa ilmaisussa eteeni istuminen ehkä toimi Dimmulla, teen sille ny ilmaisu patukan jota aletaan kotona harjoitella että siihen kosketaan jne, ja siihen patukkaan se sit tulis närppiin ku tulee hakeen mua näytölle....
Oma ikuisuus tavoite on suunnistaminen. Muita ei tulevalle vuodelle oo, kun etsintä kurssit on käyty ja ensiapukurssitkin voimassa.
Perjantaina oltiinki uudessa paikassa reenaas ja oli kivaa maastoa siellä lähelläpouuvuorta.
Dusty tuli mun koirista eka ja sil oli kaksi ykkösnamillista uhria. Siin ennen liiviuen pukemista se sai tehdä rauhoittumisharjoitusta maahan menona. Aika heikkoo oli. Aikansa häslättyään meni maahan ja olikin siellä sitten riittävän aikaa. Harjoituksessa se irtos tosi pitkälle ja sai hyvin hajun ja tuli tosi tärkeenä eteeni istumaan. Näytölle sit mentiin. Toinen meni samal tapaa hyvin ja silloinki irtos aika kauaksi ja oli niin hillittömän energinen.
Dimmulle otin kaksi ykkös namillista uhria aika lähelle tietä ja niin että tiesin paikat että sit tarvittaessa nään ku koira menee maalihenkilölle ja jos ei tuu sielt ite nii kutsun. Kun sitä ilmaisua oli nyt tarkoitus taas ottaa. Pitkään tos välillä on otettu pelkkii suorii palkkoja. Ekasta ois vaan porhaltanu ohi, tuuli kävi vähä hankalasti. Sit mentiin mettän puolta niin et sai hajun, meni hakemaan ykkösnamin ja sit tuli kun kehuin katsekontaktin ottamisesta niin mun luo eteen istumista piti ohjata ja päästiin näytölle. Toisella saiki hajun hyvin ja meni ykkösen hakemaan ja heilutteli häntäänsä siellä uhrille. Tuli mun luo itte mut istumaan ei sit meinannu millään Dimmu oli jotenki kai sitä mieltä et hei toi uhri ois ny tossa eksää nää... Mennää ny sen luo joohan... Istu se sit jotenkin kun ensi sählättiin... Ja pääs poika näytölle.
Lauantaina reenattiin sit siel koiran käyttöetsinnässä kurssilla. Tarkoitus oili ottaa vaan yks reeni/koira ja yks koira/ohjaaja. Dusytyn valkkasin mun reenaavaksi yksilöksi ja sai ottaa perinteisen sunnuntai kävely reenin. Se meni ihan ok suorat palkat. Ekan uhrin otti ehkä ensi takajäljestä mut sai ilmavainun voimakkaampana. Pinko vaiks mihin ja sain ohjeen muuttaa rintrama suuntani tien suuntaiseksi ja sielt se sut porhalsi sinne mihin mulla oli suunta. Maalihenkilö jäiki siin sit meiä vasemmalle puolelle ja rakki irtoovaa energiaa täynnä kirmasi syömään kiposta prinssinakkeja... Mentii takas tielle ja ois ollu tarkoitus et se ois nostanu jäljestä sen toisen. Pieni tuulen vire vaan pisti koiran tekeen toisin. Sai kai jo aiemmin hajua ja pyrki mettään ja mun piti kutsuu se tielle. Uudestaan se taas sinne mettään ja taas kutsuin tielle kolmannella se oli niin skarppina ja hölösäs sinne mettään ja hajun saatuaan ehti sit jo nähä uhrin ja meni ku viimestä päivää perille.... Se siit jäljennostosta... Täs harjoituksessa uutta. Kyllä se tynkäkoipi Dustykin menee metsän puolelle jos tiellä olaan niin iha työntämättä kun tuuli on hyvä ja haju selvä. Et ei se mun kiusaksi jaloissa toisinana pyöri hajua vaan ei silloin oo saannu...
Mul sit Jaana ehdotti et otettais Dimmulla jäljen ilmaisu reeni. Kun olin itte siin alus arponu rakkejani ja miettiny et se jäljen ilmaisu ois ollu Dimmulle hyvä ku se varmasti nostais niit jälkii. No emmä sit paljoo empiny ku sain Dimmullekki reenin. Jäljen ilmaisu on hyvä partioivalla koiralla. Et ilmaisee jäljen eikä lähe itte sitä omiin lupiinsa irallaan jäljestelemään ja emäntä jää kauas hukkaan... Ja ei etsinnässä sit jos jo on väsyny koira mut ilmaisee jäljen niin välttämättä energia riitä siihe ajamiseen enää niin voi sit johdosta laittaa jäljelle jälkikoiran joka on lepäilly.
Jäljen nosto jälkiä tehtiin kolme niillä oli keskenään väliä 50m. Ja siellä oli päässä ihminen purkin kanssa. Koiran nostaessa jäljen sen annetaan ajaa sitä muutama askel ja sitten jarruttaan liinalla ja ootetaan et se päästäis ees pienen äänen(jos halutaan haukkumalla sen jälki ilmaisevan, kyllä haluan Dimmun haukahtavan ilmaistessaan jälkeä) Sit kun pieni vinkaus/pihaus tms ääni on tullut päästetään koira jäljelle liina vapaana. Ja saa sitten nopean palkan uhrilta. Dimmu kun oli jo jäljestelly niin tää harjoitus voitiin ottaa. Se nostikin ekan jäljen ihan hyvin ja oli innolla puskemassa eteenpäin. Iha ihmees kun pysäytin sen liinalla. Tuli jopa tarjoamaan kertovaa ilmaisua mulle ja yllytin sitä sit sinne jäljelle ja taas pysäytin liinalla. Ihan pieni turhautunut "pah" kuulu koiirasta ja heti hyvä ja liinasta irti. Koira kirmaili uhrille jota sit vähä mörköhaukku... Toinenki jälki nostettiin ihan hyvin ja koira siel taas ihmees et miksi jarrutan liinalla sitä Hösäämistä jonkun verran ja siel sit kun seisoin melkein kii koirassa sain kuultua taas sen pienen "phah" ja sit taas kehuja ja liinast irti. Kolmannen nostaminen ei ollu niin helppoo mut nousi seki. Siin koirasta taas otteltiin sitä äännähtämistä ja kun sai liinasta irti niin lopun haki kyl ihan ilmavainulla. Mutta se ei nyt haitannut tässä. Vaikeeta täs oli must se et kun en oo viel opettanu koiraa käskyllä haukkumaan ja haukkuminen on yleensä tosi kiellettyä Maalihenkilön haukkumista ei oo Dimmulle ees miettiny ikinä. Mut tän jäljen ilaisun selvin ois se haukku. Se on ihan turha sen istua jossai mättäällä etsinnässä tai maata ilmaisemassa jälkeä jolloin en nää koiraa niin helposti jne. Eli nyt se joutuu oppii haukun. Ja ilmaisemaan jälki ennekuin saa luvan ajaa jäljen.
Sunnuntaina tehtiin erilainen harjoitus jossa omat koirat ei ollu mukana. Ne oli mul mukana muuten kyl koko päivän ja pääs sit aina välil jaloitteleen jne. Ison etsintä harjoituksen jälkeen koirat pääs tekeen mettäs ennen ruokatauolle menoani namin etsintää yms pientä aivo pähkinää... Autossa oottelu sujui rultiinilla ja siellä nukuttiin. Kotiinpäin tullessa käytiin viel reilun tunnin mettä lenkki toimelas. Si mul oliki aika hiljaiset koirta illal kotona...
Perjantaina oltiin tavallisissa hakutreeneissä ja eilen ja viel tänään sitten koiran käyttö etsinnässä kurssilla. Pitää sitte tos illemmalla skarpata ja kirjoitella mitä on reenailtu siellä. Tänään tuleeki koirille pitkä päivä mukana olemista. Onneksi ovat tottuneet.
Oltiin reenaamas uudessa paikassa epilänharjulla ja siin sen kupees olevalla kaupungin "romuvarastolla". Dusty sai uuden mahkun isoon etsintään. Tuuli oli kova. Alue oli runsaasti tallattua ulkoilualuetta jossa paljon polkuja, sekä korkeuseroja. Etsintäsuunnitelmaksi teinkin heti että polkuja mennään ja sellainen polkupartiointi reeni se oliki. Dusty oli liinassa koko harjoituksen ajan. Heti alussa sillä oli muutama vahva hajuun reagoiminen ja se niin selvästi näytti et ei epäilystä mulle koiran lukemisessa ois. Jatkettiin suunnitelman mukaisesti ja tarkkailin vaan koiraa ja sen reaktioita. Ilmoittelin niit sit aina ääneen kun oli niin voimakkaita reagointeja. Kun tultiin aluella olleeseen nurkkaan jossa pieni aukea paikka päätin muuttaa suunnitelmaa ja palata toista polkuu kohti niit paikkoja missä koira ensin jo reagoi voimakkaasti. Sinne kulmalle päästessä taas voimakasta reagoimista ja porukan tarkastelua ja hieman turhautunutta vinkumista. Olisin ite vaan jatkanu suoraan eteenpäin vielä mutta Dusty pisti stopin yritin sitte sen perässä mennä takasin tulosuuntaamme ja tehä pistot. Ekaan parin metrin pistoon se ei innostunu yhtään heitti piehtaroimaan vaan.. Toinen pisto paikka tehtiin polun nousevaan rinteeseen ja ei ekaan rohkaisuun lähteny mut toinen lähempänä missä se oli kieltäytyny etenemästä kulkusuuntaan mut lähti sit rinnettä ylös määrätietoisesti kun rohkaisin kun sillä oli siin selvästi haju. Ylhäälläkin se taas eteni reippaasti ja määrätietoisesti. Alueella oli jonkin verran ollut ulkoilijoita ja meidän jaloista sieltä lähti kiljuva kakara lauma. Käveltiin siel ylhäällä ollutta polkua päähän asti ja pyysin sit suunnistajaa näyttään mulle kartasta. Päätin sit lähtee ihan toiselle puolelle siinä kun aluetta oli kiertämättäm pitkälti. Täs mulle vahingossa paljasti omalla käytöksellään reenin järjestäjä että alueella jolle olin välttämättä hinkumassa ei ainakaan uhrit olleet. Mutta käytiin se läpi ja sieltä Dusty löysi majan. Kai ihan lasten rakentama, vaikka näytti tosi kamalalta jonkun metsäläisen kodilta. Palkkasin löydöksestä koiran ja jatkettiin matkaa. Kun se alkoi taas nousta sinne ylös se polku reipastui koira ihan silmissä ja taas reagoi hajuun. Käytiin tarkastamassa alhaalle jäänyt polku jonka alhaalla kostea kuoppa. Siellä taas sitä reagointii. Päästiin taas sinne aukeelle nurkalle ja sit piti taas ihmetellä vähä karttaa. Siin sit jo keskusteltiin alueen käymättömistä paikoista ja niist missä koira voimakkaasti reagoi. Koira oli tehny töitä suunnilleen tunnin ja se et se löytäminen olis viel päivän paras juttu eikä koira ihan katkipoikki väsyny niin halusin rajata aluetta. Sain siin sit joitakin etenemis suunnitelmia kartalta näytettynä ja tein sit omani. Mentiin reunaa ylös ja sieltä tarkoitus koukata rinteeseen ja leikata rinnettä polkujen suuntaisesti n puolivälistä. Ylhäälle mennessä taas reagoi ja sit kun tultiin siihen muutama askel keskipolulta alemmas niin ehdinkin jo nähdä maalihenkilön heijastimet.. Mentiin suunnitelman mukaan ja koira menieellä ja sain siihen jo kommenttiaki että älä rintamasuunnalla kerromkoiralle uhrien paikkaa, jota en siis edes ajatellut tehdä.... Dusty viel noteeraa aika helposti rintamasuunnat... Se sai hajusta kii ja niin että pyurtuyi tarkennella ittesä maalihenkilöiden luo. Johan oli mulla onnellinen hiilöukka. Työtä oli pikku-ukolle reilusti ja itse olin harjoitukseen tyytytväinen. Kyl mää tiedän koska se reagoi hajuun, en vaan aina osaa rohkaista ja antaa tukea silloin kun nään että haju on mutta sen tarkentaminen työlästä.
Dimmu ei reeniny mitää, onneksi ehittiin käyä enne reenei kunnon lenkku toimelas. Siin ison etsinnän jälkeen reenattavist koirist yksi alkoi köhiä rankasti kun autosta ulos pääsi ja ilmiselvä kennelyskä... Jota siis täällä nyt tuntuu joka hurtassa olleen. Me ollaan viel siltä vältytty enkä sit halunnu Dimmuu nuoleen samojen maalinhenkilöiden käsiä kun tuo köhinyt koira. Mennää sitb huomenna ittekseen jotain reenimään...
Reenelöitiin puuvuorella. Mulle laitettiin vapaavalintainen isoetsintä jommalla kummalla D:llä. Mut maalihenklilö oli tosi myöhässä ja en halunnu vaihtaa Annee tai Juhaa maalihenkilöksi kun olin ajatellu ottaa sen etsinnän Dustyllä. Nii mä sit päätin jättää väliin, vaik seuraavaan ison etsinnän vuoroon menee taas pitkään.
Dimmu pääs sit ekana reenaan. Sille oliki tosi kiva reeni, kaksi mm. Juha meni siihen nii et mä näin ja silt oliki tarkoitus ottaa ilmaisureeni. Anne pinko reilusti pidemmälle ja viskeli esineitä mettään et nähää mite niihi reagoidaan. Dimmu sai siin ku lähettiin hakeen tosi voimakkaasti molempien mm hajut Annen jäljestä ja Juhan ilmasta.. Sai piene hepulinki.. Mut kirmaili Juhalle otti ykkösnamin ja tuli kauheeta vauhtia mun luo. Pyysin sen eteen istumisen ja päästin näytölle. Tosi hienosti meni! Sit lähdettiin haravoimaan aluetta eteenpäin. No kohta se jumitteli yhen hanskan kohdalla ja heilutteli häntää. Siinä sit ihasteltiin hanskaa ja leikittiin sillä ja syöteltii namia. Jatkettiin hanska matkassa matkaa ja pian löyty toinen hanska. Dimmu reagoi hanskojen hajuun tosi selkeästi. Sitä toista hanskaa se itte siel jo retuutti kun pääsin lähemmäs. Sit saiki jo niin vahvan vainun maalihenkilöstä ja pinko sinne piilolle jossa sai sitte suoran palkan. Annelle sit heti kehuin et hienosti kaksi hanskaa löyty, kuulin sit et niit ois siel viel kolme ja jätin elukalöle liivit päälle ja bongattiin autolle palatessa viel kaksi hanskaa. Tosi hienosti.
Dustyl oli kaksi ykkösnamillista mm. Ja siel oli taas niit Annen heittelemii hanskoja muutamat. Ekan mm ilmaisu oli vähä huono Dusty kyl lähti ykkösen syötyään mutta teki kuperkeikan siin mulle tullessaan ja kai vähä unohti mitä oli tekemässä ja tuli mulle eteen istumaan. Pääsi näytölle kuitenki. Niihi hanskoihin se reagoi niihin hajuihin mut se et se haju oli hanskasta oli Dustylle outoa. Ite yritin saada sitä tutkailemaan hanskaa jonka löysin... Se tuli sitä kattoon ja kehuin, ja se jopa retuutti hanskaa kaks sekunttia ja lähti kiitään muualle... Ei paljo kiinnostanu... Toisen maalihenlilön paikantaminen oli vähä työlästä se kökötti sellaisessa kuopassa ja Dusty tarkenteli tosissaan. Haju oli sillä niin selvästi ettei mitään epäselvää siin työn tekemises. Löyty ja söi ykkösen ja tuli tosi to,merana hal´keen mua ja istu eteen nopeasti ja sai luvan lähtee näytölle. Siuel sit kehuttiin jne. Dusty sit esitti siin muutaman Lurps tempunki kun oli yleisöö..
Mut nyt mä lähen esittään tansseja ja rekut on menny hoitolaan. On kumman hiljaista täällä kotona.
Eilen oli reenin aiheena taajamaetsintä. Kaikkien piti ottaa mukaan yksi hajustettu esine(jonka mä kyl unohdin..). Reeni paikkana oli teivon raviradan ympäristön rinnettä ja pikku metsää sekä tietä ja joku pyöräilyradan ympäristö. Sen rata rakennelman alle saiki aika hyvii piiloja ja rinne oli haastavan jyrkkä. Koirille reenis oi se liinassa etsiminen. Ja se että hajuja alueella oli paljon sen verta liikennöity paikka oli. Ilma oli viilenevä ja tuuli oli tosi kylmä.
Mun koirista eka tuli Dusty sille oli kaksi uhria.. Toinen oli pikkumetsikössä ja toine sen rata hökötyksen alla. Pikkumetsikössä olleen ohi mentiinki niin et sen näin ja tarkkailin sit vaan koiraa et miten se ottaa hajua. Luulen et sil oli sitä haju muttei osannu tarkentaa, se tarkisteli kyllä porukan hajua siin. Ja tarkisteli ratarakennelman alustaa ja paikkoja joissa oltiin jo tepasteltu muiden koirien kanssa. Liinassa meneminen oli Dustylle kovin tavanomaista, ei liinan nykäisyihin tms mitenkää reagoinu oli. Kyl mä tiesinkin ettei Dustylle toi liinan käyttö oo mikää juttu, se etsi silloin ku aloitettiin koko harrastus nii aika pitkään liinassa, kun sil oli tapana lähtee pinkoon siin vaihees kun ukot oli löytyny ja hauskan pito loppui ja autoon ois pitäny... Dusty eteni muutenki tosi reippaasti ja tarkenteli hajuja ja piiloja. Ekan se löysi sielt rakennelman alta, mentiin hiekkatietä rakennelman vierestä ja se tarkenteli hajua siihe rinteeseen a men i sitten sinne rata höskän alle innoissaan, siel se uhri sitten löytyikin. Kierrettiin viel se ratahöskä ympäri kokonaan ja palattiin sinne missä oli se pikke metsikössä ollut uhri heti metsän puolelle astuttua koira sai siitä vainun ja pinkoi perille. Oikein hyvin meni Dustyllä.
Dimmu oli myös tosi reipas poika. Sen kanssa kierrettiin sitä rata hökötystä ensin. Dimmukaan liinassa olo ei haitannu mitää, jäljestelly on nii on tottunu siihen että mää roikun narun perässä. Se meni tosi reippaasti tutkiskelemaan sitä radan alustaa ja palasi meiä kans tielle, tieltä se saiki hajun sinne alas jossa oli se eka löytö. Meni reippaasti ja pyöritteli iloisesti häntää kun sai lihapullaa maalihenlilöltä. Jatkettiin sitä radan kiertämistä ja taas se eteni innokkaasti siellä se veti siihen nousevaan rinteeseenki ja tiesin ettei siellä ole uhria enkä lähteny sen peään tosin se piilossa oleen hajun oletin että ois kyl tuuli nostanu siihe rinteeseen. Piilossa olijaa e nähny tms mutta koiraa yritin vaa tarkkailla. Jatkettii eteenpäin ja mentiin taas rakennelman alustaa eteenpäin siellä Dimmu teki todella hyvän löydön ja reagoi hyvin esineeseen. Sinne oli jääny eedelliseltä piilossa olijalta alustan kuminauha, ja sen pötkö haisto ja jäi siihe heilutteleen häntäänsä. Kehuin sitä siitä löytämisestä ja aloin tutkii löydöstä. Se ois jo menny vauhdilla eteenpäin ja pyysin sen löydölle takasin ja sit viel nuuskuteltiin sitä löydöstä ja kehuttiin ja syötettiin nakkia palkkioksi hienosta toiminnasta. Käytiin haravoimassa välillä sitä pikkumetsää niin että oltiin käyty etsittävä alue läpi ja sitten sain pohtia et missä se koira on reagoinu selvästi hajuun. No se rinne kohta oli tosi selvä ja sitä paikkaa lähettiinki uudestaan tutkimaan. Se tarkensi taas ensi sitä rinnettä ja sitten veti rata rakennelman kylkeen ja sielt sit sai hajun jota rupes paikantaan. Pyöri vähän ympyrää ja pääs uhrin luo. Ei ollut mörkö tämäkään löydettäessa vaan kovin iloinen oli Dimmu löydöstä, ko uhri oli hieman mörkö sitten kun nousi ylös.. Mutta lisärapsutuksia ja kehuja saatuaan Dimmun pieni mörköily hetki meni ohi. Varsin hyvin meni Dimmunki harjoitus.
Eilen reenattiin koipitaipaleen tiellä kirskaan niemessä.
Dimmulle oli kolme uhria suorilla palkoilla. Oli ihan pimeetä ja koira toimi reippaasti ei möröttäny vaikka yksi oli vieraampikin maalihenkilö. Määrätietoisesti haki ja tarkenteli hajuja. Tää oliki eka kunnon pimee reeni tänä syksynä. Valoisan reenii ei kai sitten ookkaa ku kevääl vasta luvassa.
Dustyn reeni meni alkuun mainiosti. Haki ja irtos kivasti. Sai ykkösnamin ja haki hyvin näytölle mua, ekalla uhrilla pyysin sitä istumaan ja tokalla istu ihan itte. Ois varmaan ekallaki mut kerkesin kskeen... Viimeinen oli sitten hieman harmillinen. Ei lannistunu pikkumies vaikka sitä hakiessaan tipahti kiven koloon enkä ees kerenny auttaan ku se ähelsi ittensä ylös sieltä. Viimeinen uhri oli isojen kivien välissä makoileva juha. Dusty kävi vaan jaloissa nuuskimassa ja tuli tosi epävarmana hakeen mua näytölle, en tajunnu hyväksyä sitä ku must näytti siltä ettei se käyny ottaas ykkös namii. Dusty yritti kiivetä mun jalkoihin ja kai syliin enkä tajunnu asiaa en sitte millään. Vasta sitten kun se ei tosiaan millään ois menny Juhan luo tajusin että se on nyt sitten sen mies pelko ihan totta. Tää on ny ekan kerran että reeneissä tuli mitään tälläistä vastaan. Luonnetestin jälkeen Dusty selvästi pelkäsi yhtä vanhempaa miestä mansen murressa. Ja nyt toisen kerran pelko tuli eilises reenis. Menin sitte kun onneksi kokeneemmat neuvo itte sinne Juhan viereen ja houkuttelemaan Dustyä, nakkia syöteltiin ja kyl se muutaman Juhaltaki otti. Mut tosi epäilevänä. Aika harmillista. Miehii on reeniporukoissa viel aika vähän ja en tiä kuinka hankalaa on moisen pelon irti kouluttaminen. Nyt suunnitelmana ainaki joka reenis ottaa enne n muuta reenaamista Dustylle tuo Juha makkaraa syöttelemään. Ehkä ihan reenien alkuun kun saattais olla viel valoisaa. Sit myöhentää ajankohtaa et pikkuhiljaa pimeemmälle.
Eile taas Katin ja Ekun kanssa reenattiin jälkii. Mukana olivat myös Kirsi ja Tara heeleri jolle otettiin pienesti hakua.
Dustyn jälki meni taas kovin Dustymaisesti. Kiroillen ja jäljestäen ja taas kiroillen... No menihän se....
Dimmulle tehtiin kaksi lyhyttä suoraa jälkeä. Jäljen nostoharjoituksen tyyliin. Hankalaa oli se että siin oli kulkenu paljo ihmisiä.. Siin isommalla polulla... Ja saattoi ollut joku retkeilijä siin tepastaa mettänki puolella sen verta isoo lössi sinne meni mettään...Kumpaakin nosti eri kohdasta kun ne lähti, kosteessa maastossa haju kai levisi niin paljon. Eka meni tosi kovalla vauhdilla. Toinen sitte tökki. Siel oli meinaan kauhee mörkö... Esineeksikin kai voi sanoa... Pusta oli tippunu linnunpönttö siihen mättäälle ja mörköiästä kärsivä Dimmu sekosi... Saatiin hyvin päätökseen kuitenkin, kun oli mörköä käyty tutkimassa...
Vihdoinki perjantaina mäki jo niin paljon kunnossa et pääsin reenihin.
Dustylle otin kaksi 1.namillista uhria. En ollut uskoa silmiäni. Piehtaroimista yms sijaistoimintoa oli mutta vähän. Se haki akiivisesti hajua heti kun sai ja tarkenteli innoissaan. Ekalla uhrilla näytölle hakemista ennen piti, merkata puu mutta istui itte eteeni ja oli niin virtaa täynnä koko rakki. Toistaki uhria haki ja tarkenteli niin innolla. Irtoaminen oli jotain niin epäDustymaista... Ilmaisulle tuli hyvin ja näytöllekki lähti hyvin. Ainoo et tais siin lähties unohtaa jo mm olin paikan mut meni aika suorilta takasi.... Paras reeni Dustyllä pitkään aikaan. Sille on tää pakkotauko tehny niin hyvää...
Dimmulle otin parkkiksella yhen ilmaisu reenin, joka meni hyvin. Mettäs oli kaksi suoran palkan uhria. Dimmu meni kovin varmasti ja hajut kai nousi sinne rinteeseen ylös kun siellä pyörittiin enemmänki sellaisi kuoppia se tutkaili innokkaasti ne kai keräs hajua... Uhri löytyi alempaa kuitenkin ja pötkylä oli onnellinen. Toinen uhri oliki ennestään tuntematon Dimmulle. Siel sitte vähä tuli mörköhaukkuakin. Meni kuitenkin hajun perässä innolla mutta maalimiestä arkaili sitten menin sitä sitten rohkaisemaan ja kehuin. Loppupalkaksi sitten heittelin sille tennispalloa.
Ollaan parina keskiviikkona oltu Katin ja Ekun kanssa mettällä... Jälkii on tehty. Viime viikolla Dimmulle tehtiin ihan lyhyt muistelu jälki. eni ihan ok, vauhtii oli hurjasti... Lisäksi otin sille kaksi ilmaisu harjoitusta hakuun liittyen. Samoin Dustylle otin silloin kaksi ilmaisuharjoitusta. Oli meinaan aika tuulinen keli.
Ny keskiviikkona sitten ottin molemmat jälkee. Dimmu sellaisen reilun 100m suoran jos esine ja purkki sekä lopussa esine ja purkki. Meni kivasti jälki vanheni n. tunnin. Jarruttelin jonku verran menoa liinalla. esineelle pidätti hyvin ja sneen jälkeen hyvin jatkoikin. Ei valittamista. Dusty sai ajaa ihan lyhyen n. 50m jäljen ihan tuoreeltaan. Suureksi yllärykseksienoi kiroileva siilini-Dusty vaan nosti jäljen ja ajoi sen piúrkill asti riekkumatta ja kiroomatta... OHO!!!! Otetaan sillä taas varmaan perjantai reeneissäki välillä jälkee. Niit maltti harjoituksia...
Pakko mainita että se Katin Ekku on ihan luontainen jäljestäjä se tulee nii rauhallisesti ta tarkastti koko jäljen. Tosi hieno poika.
Nyt kun on ollu kirjailu taukoa reilusti... Ja myös hieman reenitaukoa. Edelliset kaksi reeniä me oltiin hyötsällä. Molemmille otin ekalla kerralla suoran palkan reeniä. Pimeessä kontissa, bussipysäkillä ja muissa hauskoissa piiloissa oli mm:t Dimmu edelleen kirmailee ihailtavan reippaasti siellä. Ei Dustykään kyllä arkaile. Mut Dimmu vaan on jotenki nii erilailla reipas. Se kiipeilee kaiken maailman kasoissa jne. Toisella reenikerralla sil oli maalihenkilö kaadetun pysäkin alla, olis se sinne helpompaakin reittiä päässy mut vaikeimmasta piti mennä, pitkin kaltevaa pelti pintaa se sinnitteli itsensä perille. Dimmu tosi tarkkaan kävi aluetta läpi, haisteltiin vanhoja piiloja yms. Dustylle otin toisella reenikerralla ilmaisunkin mukaan. Ekalta uhrilta "kioskista" se lähti reippaasti kusi matkalla ja tuli sit ihan mulle asti, istumisen pyysin ja päästiin näytölle. Toinen mm oli kaadetun bussipysäkki rivin viimeisen pysäkin alla, sieltä tultiinkin mua noutamaan oikein reippaasti.
Eilen yksi tse:n hakuryhmistä reenas aika lähellä systerin kotoo, niimpä anottiin sit vierailulupa niitten reeneihin. Oli oikein kivat reenit, mukava nähdä muitakin kun oman reeniryhmän tyyppejä. Ja aina saa jotain uutta ajatusta.
Dusty otti kaksi ilmaisuharjoitusta. Molemmilla siis ykkösnami ja sit koira haki mut ja yhdessä näytölle. Tai noin sen siis piti mennä. Ykkösnamin otti ja hyvin lähti ja sit kävi kusella ja tuli vasta mulle... Ekalla mm tolleen, toisella tajusin sit kehuuu sitä ennekuin kerkes kuseskeleen niin tuli mulle asti innokkaasti.
Dimmulle otettiin nyt helpoissa piiloissa olevat 4 mm. Kahdella oli pelkkä namipurkki, kahdella oli sekä narulelu että namipurkki. Ekasta maalihenkilöstä sai hajun ja jäi siin sit merkkaileen risukkoo ja ootteli mua sit kun olin lähempänä meni reippassti mm:n luo. Paljon rauhallisia kehuja ja kookion häntä visputtu ympyrää.
Toisen löyski paljon reippaammin eikä möröttäny/arkaillut yhtään, siellä sit lekkiki ja sai lelusta luopumisen jälkeen namia. Taas rauhallisia kehuja. Kaksi muuta meni kans ihan hyvin. Täytyy nyt vaan mistaa tukea koiraa, eikä ainakaan jäädä seisoon ja kattoon mitä se siellä mörköilee.
Kiva et päästiin tonne reeneihin, ei perjantaina päästäkään, kun mennään sit nokian nayttikseen lauantai aamulla.
Dustylle otin kaksi suoraa palkaavaa mm. Meni ihan hyvin, ilma oli aika painostava ja hikinen ja kuului ukkosta. Dusty oli ihan innoissaan heti kun pääsi autosta ja hyppi tasajalkaa... Kierimistä yms sijaistoimintoa oli vähän.
Dimmulle myös otin kaksi suoraa palkaavaa mm, koska olen epäillyt että sillä on alkanut nyt murkkuilun mörkövaihe. Onneksi eräs reenikaveri sanoi että se on aivan normaalia jos samassa taloudessa on jo vanhempi uros, että toisella tulee nää vaiheet tälleen myöhässä. Dimmullehan on kaikki murkkuilut tullu aika hitaalla tahdilla, kun vertaan Dustyn murkkuiluihin. Ekalle maalihenkilölle se sit menikin aika piiitkänä poikana. Vähän jänskätti. Kehujen ja nakkien voimalla sit reipastui. Ja toiselle maalihenkilölle emni rauhallisesti mut ei enään pitkänäjätkänä. Loppupalkaksi sit sai vielä leikkiä narulelulla. Ens kerraksi suositeltiin et kokeillaan sitä et se maalihenkilö palkaa lelulla ja namilla koiraa. Toivottavasti seuraavissa reeneissä on melkopaljon osallistujua sillä ajattelin ottaa Dimmulle useampia maalihenkilöitä. Viisi olis kiva. Saas nährä.
On ollu tässä aikas monet reenit joita en oo kerenny kirjaileen...
Pääsääntöisesti Dusty on ottanu joko suoranpalkan reeniä tai suoraapalkaa ja ilmaisua/ pelkkiä ilmaisuja. Ei oo tapahtunu mitään ihmeellisiä oivalluksia. Muutamat kierien hakemiset on kuumalla ilmalla tehny ja ne on jätetty noteeraamatta... On niitä onnistuneita ollut enimmäkseen.
Viime perjantaina sil oli kolme mm, yksi sienestäjä joka liikkui ja kun koira löysi antoi suoran palkan. Kaksi tavallista kyykkijää joilta myös suora palkka. Koiralla näkyi olevan intoa taas runsaasti ja hyvin meni.
Dimmu on tehny ilmaisureeniä ja suoran palkan reeniä, yleensä ollut molempia metsässä piilotettuina. Nytr kolmella kertaa on ollut mörköilyä! Kaksi kertaa mun sisko oli Dimmulle hillitön mörkö, ajattelinkin että se on liian tuttu mm. Vierailtiin eri reeniryhmässä ja sielläkin yksi mm oli mörkö. Hmm.
Perjantaina oli Dimmun eka iso etsintäharjoitus. Alue oli ympyrä. Näin mistä maalihenkilöt meni alueelle ja tein etsintäsuunnitelman sen mukaan ettei heti päästäis jäljelle. Kierrettiin aluetta rajannut tie ja lähdettiin sieltä halkaisemaan aluetta. Alue oli mielenkiintoinen, maasto oli hankalaakin. Sammaleiset kalliot oli tosi liukkaita, ja maaston muoto vaihtelevaa, korkeuseroja oli hieman. Dimmu alkoi pian ottaa hajua, luulin ensin että riistan hajuun reagoi, mutta kun se jatkuvasti paineli samalle suunnalle, tehtiin etsintäsuunnitelmaan muutos ja seurattiin koiraa. Sieltähän ne kalliolohkareen välistä löytyi uhrit kököttämästä. Dimmulle tuli taas ensin mörköilyä kun olivat niin kummallisessa kolossa ja sinne ei meinannu uskaltaa corgipoika mennä. Meni kuitenki kun kehuttiin ja maalihenkilöt alkoi sitä nakkipurkkia aukoa...
Pitää nyt ottaa Dimmulle pelkkää suoran palkan reeniä ja yrittää päästä vierailemaan muissa ryhmissä sen kanssa et saadaan vaihtelevampia mm:iä. Unohdetaan ilmaisureeni hetkeksi ja katsotaan onko mörköily nyt joku vaihe.
Dimmu reenas perjantaina neljättä kertaa ilmaisua ja meni ihan kohtuullisesti tosin toinen maalihenkilö punaisissa sadevaatteissaan vähän aiheutti mörkö reaktioo.. Edellisis reeneissä se teki suoran palkan reenit, näi palkkauksen vaihtelun vuoksi ja ehkäisemään sitä ettei alkais mulle sitä pelkkää hajua ilmaista. Niinku on parikertaa selvästi yrittänyt.
Dusty haki kans perjantaina kaksi ukkoa ja molemmilta myös ykkösnami ja sitten ilmaisulle nouto. Voi kuinka huonosti meni. Ekalta lähti kohti mua kyllä mutta pyöri ja piehtaroi koko matkan, en sit hyväksyny sitä vaan sai käydä maalihenkilöllä uudestaan sit meni jo siedettävästi. Toinen meni hieman paremkin muttei ollut sekään ihan selvä yritti mm hukua mulle ja maalihenkilölle yms Dustyn omaa sirkusta... Söi reeninsä aikana heinää enemmän kuin keskimäärin yksi mansikki...
Dusty on ollut ihan hyvä koekappale reenaamisessa. Dimmu vaan on paljon motivoituneempi. Dustyn kanssa reenaamisen tavoitteita oon vähän mietiskellyt. Katotaan nyt.
Nyt on kirjailematta muutamat reenit...
Aloitetaas viime perjantaista 15.6 Dimmu sai ottaa kaksi suoraa palkaavaa maalihenkilöä. Se meni metsässä määrätietoisesti ja on myös erittäin helppolukuinen koska saa hajun ja lähtee kohti maalihenkilöä. Intoa riittää eikä silti hösellä tehdessään töitä. Tän lisäksi sitten myöhemmin samana reeni-iltana otettiin kertovan ilaisun alkeita sille ensimäistä kertaa. Yksi henkilö meni piiloon jonka tiesin, niin että näin hyvin kun koira meni uhrille ja sai uhrilta ykkösnamin, jonka jälkeen kutsuin koiran ja palkkasin sen luonani ja hihkaisin -Näytä ja kirmasimme kilpaa maalihenkilön luo jolta sitten sai super ihanan palkan nakkeja purkissa... Tehtiin sitten vielä toisto, maalihenkilö vaan muutti paikkaa.. Tämä meni oikein huvin.
Dustylle tehtiin näkölähtöjälki. Se näki kun uhri lähti purkin kanssa mettään käveli n. 50m ja jätti purkin, koira meni autoon hetkeksi ja uhri meni sillä välillä omaan autoonsa... Lähdettiin tuoreelle jäljelle, lähempänä jäljen alkua puin inntoa puhkuvalle hiilukalle valjaat yms. Jäljen alun se nosti hyvin ja ajoikin muutaman metrin oikein hyvin, sitten alkoi kiroilu ja tinttailu... Se pyöri piehtaroi ja mm haukkui mua. Mä vaan tönötän huomioimatta koko sirkusohjelmaa.. Aikansa elämöityään turhaan se sit lähti jatkamaan jäljen ajamista, vähän ennen loppua tuli toinen känkkäränkkä-kohtaus... Mutta siitäkin selviuttiin ja koira sai loppupalkan purkille päästyään..
Reenien jälkeen käytiin lenkillä erään Hiisi-heeleri ja sen mamman kanssa. Hienosti Dusty ja Hiisi toimeen tulivat ja metsässä kirmailivat. Dimmukin pääsi erikseen pienelle tassuttelulle Hiisi-koiran kanssa, eikä ollut niidenkään keskinäisessä toiminnassa valittamista.
16.6. olin jälkikokeessa maalihenkilönä. kiva ratamestaei teki sillä välin kun talloin kompassin kanssa koejälkeä, Dimmulle kaksi pientä jälkeä vanhenemaan. Toinen ihan suora jossa pelkkä purkki päässä toinen kaari jossa kolme esinettä ja purkki. Nää jäljet tehtiin n. 17.30. ekan jäljistä ehdin ajaa melko tuoreena suunnilleen 19.00 aikoihin. Sen suoran meni oikein kivati annoin Dimmun mennä vapaalla liinalla itse siinä roikkumatta. Toisen jäljen pääsin ajaamaan vasta 21.30 joten ikää sille tuli ihan reilusti... Itse jäljen tekijä käveli perässämme. Esineiille pysähtyi hyvin, muutenkin se jäljesti oikein kivasti, ei valittamista, keskittyneesti ja aina itse hakeutui jäljelle jos meinasi harhautua. Oli kai vanhin Dimmun ajama jälki.
Dustylle tehtiin taas 50m suora jälki. Taas meni tinttailuksi... Alku meni ihan hyvin sit meni hiilukalta hermot ja piti kiroilla... muutama tinttailuhetki oli matkalla ja loppuun kuitenkin meni kun ei tinttailullaan multa mitään apuja saanut. Näit tehdään nyt kun tekee vaan niin hyvää lemmikki. Dustyn lyhyelle pinnalle, vai pitäiskö sanoa olemattomalle pinnalle...
Eilen Dustylle tehtiin taas 50m suora jälki, tinttailu alkoi heti kun nosti jäljen... Siitä se sit tokeni aikansa pyörittyään... Toinen tinttailu kohta tuli kun olis harhautunut jäljeltä.. Meni hetkinen siinä taas riekkuessa kunnes kasasi itsensä ja porskutti loppuun asti...
Dimmu sai hakea kolme ykkösnamillista maalihenkilöä, jotka olivat sellaisissa paikoissa että näin piilot, voidakseni sitten kutsua sen luokseni, ilmaisuharjoitusta tehdäksemme. Ekasta se juoksi ohi ja palattiin niin et se sai paremmin ilmavainun, innolla meni maalihenkilölle ja lähti heti kun kutsuin satuaan ykkösnamin, Näytölle lähtökin meni ihan kivasti ja kehuissa paistatteli kooki-otus kun sai tyhjätä nakkipurkkinsa maalihenkilön syöttämänä.
Toiselle mentiinkin pidempi matka, siellä pienssä alamäessä se sai hajun ja lähtikin jo tulemaan mulle, en siitä tietty palkannut kun näin että yritti ilmaista hajua mulle.. Meni sitten innoissaan maalihenkilölle ja tuli hyvin kutsulla luokseni ja päästiin näytölle ja taas söi onnellinen häntää pyörittävä kooki nakkia maalihenkilön luona...
Viimeinen olikin aika hieno suoritus, ensin Dimmu nosti sen hajun jäljestä mutta ilmavainuun päädyttyään tarkensi ja loiukki maalihenkilölle, odotin hetken ja se lähtikin itse tulemaan mua kohti, en vaan ehtinyt kehua tarpeeksi ajoissa je se palasi meelihenkilölle, lähti sieltä taas mua kohti itte ja sit kehuin sitä kovin paljon, tuli mun luokse asti ja sai multa nakinpalan ja lähdettiin näytölle. Taas sai nakkia purkista maalihenkilön syötellessä. Ihan hyvä alku nyt tolle kertovan ilmaisun reenaamiselle.
Munhan piti vaan pääsääntöisesti jäljestää Dimmun kanssa mutta kaikki pienet hakuharjoitukset joita sillointällöin se on saanut tehdä on menny niin kivasti, että vaihtelua reenaamiseen taidetaan kivasti tällä tyylillä saada.. Itsestään selvää mulle on Dimmulle kertova-ilmaisu ottaa, ei oo ihmeemmin haukuvaa tyyppiä ja rullaan varmaan kompastuis. En triedä onko yhtäkään nuoremmista reeniporukan koirista enään haukuttamaan ryhdytty. Tuo kertova on niin luontaista.
Tossa ohikulkiessamme, kun oltiin ensin käyty vähän lenkillä ja uimassa sekä kyläilemässä, kävin tekemässä pienet jäljet rekuille.
Dimmulle aika suora reilu 100m, ei merkkejä, eikä esineitä ja ajettiin se aika tuoreena n. puolituntia vanhana, meni hyvin, kun se nosti sen nii päästin vaan liinan irti ja annoin sen mennä. Intoili itteensä vähän sivuun mutta haki itsenäisesti jäljelle takaisin. Itte ny vaan kattelin sen toimintaa ja yritin olla tekemättä mitää.
Dustylle tepastelin suoran 50m jäljen jossa vaan purkki päässä, ajettiin tuoreena n 15 min vanhana... Ei siis mitään nameja askelilla tms... Ajattelin ettei sil riitä namittomiin jälkiin motivaatio kun on niin pitkään saanu hakua reenailla pääsääntöisesti. No kaikkee sitä sit pitää mennä luulemaan... Sehän nosti jäljen innokkaana ja ajoi sen maltillisella vauhdilla ja tökki lopussa purkkia kovin itsetietoisena... Jatketaan siis tällä....
Eilen oli Dustyllä hakuperus/päivä koe. Ilma oli kuuma ja tuuli oli olematon. Oltiin koepaikalla ajoissa ja saatii arvonnassa suoritusnumero kaksi. Jouduttiin siel hieman siirrellä autoja eri paikkaan parkkiin odotteluajaksi. Dimmu oli mul mukana ja jätinkin sen boksissa kivaan heinäkatokseen ootteleen. Siel oli sil seurana erään kokelaan rotikka häkissään oottelemassa. Vähän alkoi jännittaa se koe matkalla sinne paikalle ja viel hieman siel paikalla jänskätti, mut ei sit enää jänskättäny yhtään kun päästiin paikalle mistä noudettiin metsään.
Kokeen alussa tervehdittiin testaaja ja käveltiin lähemmäs aluetta. Matkalla jätettiin koira kytkettynä puuhun odottelemaan sitä kun sai nähdä kartalta alueen ja tein etsintäsuunnitelman. Tais se testaaja jotain kysymyksiäkin esittää en vaan muista mitä. Dusty oli aika hienosti kytkettynä odottelemassa, ei huutanu kurkkusuorana tms. Pienesti vingahteli vain.
Alueen kaksi rajaa oli selkeä metätie ja toinen sivu oli pienempi metsätie. Takaraja oli myös melko selkeä kun metsän tyyppi vaihtui rajalla. Tein suunnitelmaksi kiertää alue metsän puolelta niiden rajojen mukaisesti, jos olisin mennyt vain niitä teitä pitkin niin en usko että sieltä olisi hajut kovin hyvin tullut ja kun ei tuo niin pitkälle irtoa, varsinkaan tollaisella kelillä. Metsä olikin hillitön ryteikkö! Koiran reaktioiden näkeminen oli hankalaa... Ekan maalihenkilön päälle melkein kävelin... Mut huomasin sen itse ja kävelin sitten ohi ja Dustykin tuli ohi ja sai hajun sen ukon takaa ja meni perille ja tuli reippaasti ilmaisemaan ja istui kuin tatti eteeni! Ja oli niin hieno poika kun päästiin näytölle.
Jatkettiin matkaa siellä ryteikössä, edettiin alueen nurkalle ja lähettiin toista sivua etenemään, Dusty selvästi nosteli nokkaansa siinä, ja näytti tosi väsyneeltä. Niimpä mä sit käskin sen luokseni juomaan vettä... Bimbo... Pidettiin siin sit hieman taukoa ja otin siltä liivit pois ja juotin sitä pullosta. Ajatus ei riittäny mulla siinä muuttaa suunnitelmaa ja tehdä lenkki suuntaan johon koira nokkaansa oli nostellu... Vaan itsepintaisesti jatkoin juottamisen jälkeen suunnitelman mukaisesti, taas mentii ryteikköä takarajan kulmalle ja siin se taas jossain nokkaa nosteli, mut jatkettiin vaan sen takarajan suuntaisesti matkaa, siel takarajan puolivälissä se nosteli nokkaansa taas ja en vieläkään lähteny tukemaan sitä millään suunnitelman muutoksilla ja lenkin tekemällä.. Tyhmä... Edettiin kohti etummaista alueen kulmaa ja pysähdyin taas pitämään taukoa ja juottamaan koiraa, siinä sit kysyin et onko meillä vielä aikaa juurikaan jäljellä, et ei enää lähdetä aluetta halkaisemaan kun koira on tosi väsynyt et keskeytetään koe. Aikaa olis ollu viis minuuttia et ei me siin ois enää mitää ehditty. Poistuttiin alueelta ja saatiin arvostelu.
Etsintä suunnitelma 2 (kolmosen pois saanu jos ois menny niitä teitä pitkin) Ohjaajan toiminta 2 (eipä tosiaan tullu koiraa tuettua silloin kun ois tarvinnu sitä..)
Koiran ohjattavuus alueella 2 Maalihenkilön ilmaisu 2 (oli kuulemma hankala arvioda kun oltiin siin niin lähellä)
Koe oli siis hylätty, kun keskeytettiin.
Testaaja sit kysyi multa kokeen jälkeen et missä mun mielestä ne maalihenkilöt oli ja näytin paikat kartalta... Ne oli just niil kohdilla missä se nokka oli koiralla käyny mut ei sit ollu irronnu ilman tukea.. Testaaja sanoi et sen ois tehny mieli potkaista mua kun en lähteny koiran mukaan kun sil selvästi oli haju ja vaan aloin juottaan koiraa.. Itse olin koiran toimintaan tyytyväinen ja siihen ekan uhrin ilmaisuun enemmän ku tyytyväinen. Dusty jaksoi yllättävän hyvin siinä kuumuudessa tehdä töitä ja jos olisin ollu vähemmän puusilmäinen niin ois ollu ihan mahkut nostaa mettästä ne kaksi muutakin uhria.
Kokeen jälkeen juotin Dustyä ja vein sen odottelemaan samaan katokseen Dimmun kanssa, omassa boksissaan, Oltiin paikalla koko päivä kun jäin maalihenkilöksi kahteen loppukokeeseen. Käytiin viel tassuttelemassa parin vesikoiran kanssa ja niiden emännän seurana merkkailemassa jälkijanoja. Dusty päätti piehtaroida ja palkata itsensä ihmispaskassa pitkän päivän päätteeksi.. Pääsi sit kotona viel pesuun, vaikkei enää kyl kotona ees haissu pahalta piehtaroi sen verran viel heinikossa et paskat oli irronnu... Dimmu oli mul tassuttelulla kiinni, kun oli epävarmaa näiden kahden nuoren uroksen keskinäinen toimeen tuleminen, äijäilijöitä kun molemmat...
Perjantaina oli hieno ukonilma kun ajoi kohti reenipaikkaa. Reenattiin silti.
Dusty etsi kaksi suoraa palkaavaa uhria, tää meni kyl niin perseelleen että... Koira oli niin sen näköinen ettei innosta mikään, ukkonen oli menny meidän reenivuoroon mennessäohi eikä satanutkaan enää. Ja mitä mun koira tekee syö ja märehtii ihania heiniä, piehtaroi yms... Sai hajunki ekasta uhrista ja silti jatkoi märehtimistä... Kierrettiin sit kauemmas ettimään sitä tokaa uhria, sinne se menikin aika innokkaasti. Käytiin uudestaan kohti sitä ekaa uhrii.. Vähemmän märehtimistä ja melko reippaasti sit meni perille asti kun hajun sai. Siel se sit pusutteli maalihenkilöä ja pomppi sen mahan päällä. Kiva harjoitus ennen koetta....
Dimmulle en tilannu jälkeä, mun pitää itte miettii tota jälki juttua, kun oon alkanu sitten ohjaamaan sitä niille jälkimerkeille ja sitten se haistaa ne merkit puista ja jää niiden kohtiin aina pyöriin... Dimmu teki sitten haku-harjoituksen. Sillä oli yksi suoraa palkkaava uhri. Tää meni oikein hyvin Dimmu hakiessaan irtoaa tosi hyvin ja etsii hajua aktiivisesti, ei hösellä, ei märehdi, piehtaroi yms. Keskittyy.. Mut katotaan vaan kun se alkaa enemmän hakua ottaamaan niin johan luulis noita muitakin harrastuksia siihen oheen keksimään...Aletaanki varmaan sitten sitä kertovaa ilmaisua sillekkin nyt opettaa.
Eilen olikin aika mukavan oloiset reenit.
Dimmulle tilasin 200m jäljen jossa esine ja pieni purkki, päässä toinen esine ja isompi purkki. Aika tiiviisti merkattu. Se annettiin sitten vanheta päälle kaksi tuntia. Sinne oli tullut polulle mm. harhajäljet eikä sinne ollu ihan kahtasataa metrii pitkää saanu.
Dimmua selvästi kakkatti kun piti jäljelle lähtee yritin sitä vähän kävelyttää ees taas et ois asiansa toimittanu, mut ei sit millää...Ja kun jälkivaljaat jo oli päällä niin eihän sen maltti riittäny... Lähettiin sitten nostaan jälkee ja kyl se sen sit nappas ja lähti ajaan, aika pian se ekassa kivikossa hukkas, tehtiin sit pieni kaari ja sai hajun taas. Maltillisesti jatkoi, maasto olikin aika haastava, kivikkoista ja jonkin verran hakkuujätettä tms irtorisua. Se joutuikin keskittyyn paljon. Tultiin kohtaan jossa oli tää pienen polun ylitys ja siinä meni ne harhajäljet, haisteli siin polulla hetken mut ei meinannu lähtee harhoja ajaan, nuuskutteli vaan ja merkkaili, sitten itsenäisesti jatkoi oikealle jäljelle ja olikin ihan kohta ekalla esineellä siin se tökki purkkia ja esinettä kuonolla.. Jatkettiin pian matkaa ja Dimmu alkoi vaikuttaa väsyneeltä sinnikkäästi meni silti vähän ennen loppua se viel hukkas jäljen mut sil oli esineestä haju? kun sit löytyi esine ja loppupurkki pienellä tarkentelulla... Loppupurkilla sit leikittiin ja riehuttiin niillä esineillä mitä oli löydetty. Meni ihan kivasti tää. Koiralle aika rankka maasto, mut ei näytä ihan vähistä hätkähtävän, ei enään häiriinny jos jää liina kii risukkoon ja joutuu siin hetken ootella ennen kun saadaan liina irti yms.
Dustylle oli kolme uhria joista yksi oli suorapalkka ja kaksi joilla vaan purkit piilossa, eli palkka sitten kun on tultu yhdessä näytölle. Lähettiin ekalle niin et mentiin oikein risukosta läpi ajatuksena se et Dustylle jäis se mielikuva et se risukossa jaksaminen on kannattavaa... Dusty juoksikin ekan uhrin ohi ja muutettiin kulkusuuntaa niin et sai hajun helpommin, tuulen suunta oli muuttunut sai hajun ja meni kiven päällä retkottavan maalihenkilön luo aika tohkeissaan.
Tokalle irtos hajun saatuaan hyvin ja lahti ilmaisemaankin ihan hyvin, mun luona istumiseen piti houkutella hieman, kytkin liinaan ja päästin näytölle. Kolmas oliki hankala ja sitä haettiin pitkään Dustyl oli selvä haju mut ei saanu tarkennettua ja pyöri ja pyöri.. Maltillisesti jaksoi ja ei näyttäny väsyneeltä vaikka kestoa harjoitukselle jo tulikin, uhri löytyi ja sai paljon pusuja ennekuin lähti Dusty mua noutamaan.. Nyt olin paikallani odottamassa sitä ja se istui eteeni oikein selvästi.
Ei valittamista mulla tästä reenistä, en tiedä kuinka tarpeellinen Dustylle on tuota eteen istumista ilmaisuun ottaa, siit vaan näkee niin hyvin kun sil on selvä haju ja jos se sieltä tulee pian takaisin mua hakemaan niin sen näkee kyllä jo naaman tärkeästä ilmeestä että löydetty on. Koe ois ens lauantaina mut katon sit siel et hyväksyn näytölle hakemisen ilman sitä istumista, kun se ei viel niin vahva toiminto tilanteeseen ole.
Eilen reenailtiin rakennusetsintää tehtaassa.
Dusty pääsi etsimään ekana. Se kirmailikin lattiaan totuttuaan innokkaasti paikassa. Joka koppi yms käytiin kattomassa. Eka löydettiinki perähuoneesta istumasta kirjoitus pöydän alta. Suora palkkaus.
Pyörittiin muutaman kerran ympäri siellä ja mentiin sit kattoon vintti. Sinne portaisiin se reagoi. Kannoin sen rappuset ylös ja se reippasti tutkiskeli vinttiä. Siellä se meni hyllyjen alta maalihenkilölle ja taas suora palkkaus.
Viimeistä haettiin ja haettiin Dusty selvästi reagoi yhdellä sivulla ja tuli jopa ilmaisemaan mulle hajua ja en ees tajunnu, tai tajusin mä sen et se tarjoaa mulle ilmaisun eteen istumista mut olin varma ettei ollu maalihenkilöllä käyny. Lähettiin kiertään ihan erisuuntaan ja sit alkoi olla vähä kärsimätön koira... Kysyin sit neuvoa ja saatiin neuvo mennä ulko-ovien puoleista seinän vierustaa. Siellä se siis oli sitä ilmaisuakin tarjonnu... Nyt se sit sai hajun ja tarkensi itsensä maalihenkilölle asti.. Ihan kivasti meni. Ei Dusty kovinkaan ihmetelly siellä mitään, meni reippaasti joka paikkaan eikä möröttäny, ainoo ehkä miinus oli se ettei rappusia mee itte, mut enhän mä muutenkaan anna sen mennä rappusia ja kun koira painaa seittemän kiloa niin ei oo suuri vaiva se pari rappusta kantaa.
Dimmukin sai hakea kolme uhria. Se oli tehtaassa kuin kotonaan eikä arastellu mitään, reippaasti meni kaikkialle ja tutkaili paikkaa. Eka uhri löytyikin ihan pimeästä huoneesta joka oli väestön suoja. Sinnekin meni ennnakkoluulottomasti ja menin sen mukana. Suoraa palkkaava maalihenkilö oli Dimmusta toisi kiva. Söi namit melko rauhallisesti.
Käytiin kattomassa välissä se vinttikin jossa ei ollu ketään piilossa, Dimmu meni metallirappuset itse ja reippaasti vaikka niistä näkikin "läpi". Alas tuli myös hyvin. Toinen maalihenkilölöytyi yhen toimistohuoneen pöydän alta. Tää henkilö sattui oleen mun sisko ja Dimmu riehaantui sen kehuista niin et meni ihan sekaisin, hyvä ettei häntä irronnu ja syliin asti piti mennä ja sitten se viel merkkas... Joo, aivan siis kusi maalihenkilön kintulle... Voi kooki...(ehkä tosiaan hyvä pitää se ihan jälkilemmikkinä..) Mä aloin itte tän merkkaamisen jälkeen ihan vainoharhaiseksi. Käytin Dimmun siin välillä pihalla pissallakin ettei vaan lisää ala merkkailla... Se kauheella tohinalla meni kahvikarsinaan.. Siel oli reenaajien reppuja yms, menin kutsumaan sitä pois kun mulle sit sanottiin et oliko pakko... No sielhän se vipa sit ois ollu, meni Dimmu sen luo sit ihan hyvin vaikka itte yritinkin tyriä sen reenin parhaani mukaan... Tän maalihenkilön kehut oli hillitympiä eikä seonnu rekku eikä kussu... Mutta oikein kivasti meni muuten tää. Ehkä Dimmulle jos joskus viel tämmöses sisätilas päästään reenaan pitää maalihenkilöt ohjeistaa rauhallisella kehumisella. Koska menee ihan onnesta sekaisin kun vähänkin liian iloisesti kehuu ja jos siitä alkaa sitten se kuseskelu...
Muuten olin Dimmun menoon ja reippauteen tosi tyytyväinen. Ton koiran vaan voi viedä mihin vaan, ei sil oo mitään ennakkoluuloja.
Viikko sitten reeneissä Dimmulle tehtiin 100-200m jälki, loiva kaari jonka annettiin vanheta päälle kaksi tuntia. Dimmu nosti jäljen hyvin ja ajoi sen melko rauhallisesti, alun maasto oli haastavaa melko kivikkoista. Esineelle pysähtyi hyvin esineen alla olikin purkki ja sen tyhjättyään sai jatkaa matkaa. Dimmu meni kivan keskittyneesti loppuun asti ja siellä taas pysähtyi esineelle ja purkille. Lopussa sitten jaksoi leikkiä ja riehua esineiden kanssa. Ja sai jonkun matkaa pienen pellon poikki juosta irrallaan ja riekkua..
Dustylle oli koilme maalihenkilöä. 1.suorapalkka, 1. ykkösnamillinen ja 1 jol purkki piilossa. Harjoituksen alussa kysyttiin hieman kärsivällisyyttä sillä siihen pamahti paikalle joku lenkkeilijä koiransa kanssa. Ooteltiin et ne tajuis lähtee siitä ennenku päästän koiran hommiin, no ei tajunnu. Joten jouduttiin käskee maalihenkilöt pois ja vaihtaa ne toiselle puolelle tietä... Rallateltiin Dustyn kanssa ja se rauhassa kuseskeli..
Päästiin sitten töihin. Eka oli tää ykkösnamillinen ja siellä kävi taas jotain hassua ja Dusty näki maalihenkilöllä purkin vähän se miettio siellä ja tuli sitten hakeen mua. Maasto oli sellaista aika kivikkoista.
Toisena haettiin kiven päällä makoileva ukko, se oli se jol oli purkki piilossa. Me tepasteltiin mä ja muut ihmiset siin tiellä ja Dusty meni maalihenkilölle kiipes kiven päälle ja meni tohkeissaan pusuttelemaan uhria.. Se luistikin siinä kiven reunalta alas ja joku naurahti ääneen jolloin Dustyn ego kärsi ja hämääntyi, ei tullu ilmaisemaan. Mentiin sit kaikki sinne mettän puolelle ja se meni uudestaan ukolle ja tuli ihan hyvin hakemaan mut.
Kolmas olikin hankalampi löytää ja siellä oli sopivasti hankalaa risukkoa josta sitten löytyi suoraa palkkaava uhri. Kyllä oli Dusty hieno!
Käytihin vähä reenailemassa tiistaina.
Dimmulle tehtiin heti perille päästyämme vanhenemaan jälki joka oli suora reilut satametriä ja siinä oli tien ylitys. Sekä esine ja purkki siellä välillä, päässä myös esine ja purkki.
Dusty sai hakea kaksi maalihenkilöa jotka hieman erilaiset. Eka antoi 1.namin ja näytölle päästyämme sai loput namit. Irtos aika hyvin hakemaan mua ja olinkin aika kaukana Dustystä, tuli luokse mutta istumisen pyysin.
Toinen olikin sitten maalihenkilö jolla ei ollut ykkösnamia eikä myöskään purkkia. Eli Dusty meni ja haki mut näytölle ja sai namit vasta kun annoin purkin maalihenkilölle. Meni oikein hyvin, oli se Dusty vähän nuuskutellut maalihenkilöllä et eiks sul mitään nyt mulle ois... Viikko sitten tehtiin kans samanlainen harjoitus ja siihen nähden meni jo paremmin.
Dimmun jäljelle lähtö meni vähän sekavaksi ja ehdin siinä jo itse hermostua.... Kun oli jo päälle kaksi tuntia vanhennut ja yritin viimeisen hakukoiran ohjaajalle saada ajatukseen et me mentäis ja lähettäis ensin...Sanoinkin aikas monta kertaa että
me mentäis ensin, et ottais vasta sitten koiransa autosta. No en sit
viel saanu ku jälkivehkeet autosta kun se toinen koira oli pihalla. Tuulikin puhalsi niiden takaa meitä kohti. Kiva. Mentiin sit liukkaasti eri suuntaan josta oli tarkoitus lähtee nostaan jälkeä.
Harmitti kyllä se että koiralle ei anneta silloin kun sitä nimenomaan pyytää rauhaa lähtee töihin. Dimmu on kerran vasta tehnyt sellaisen jäljen jossa lähettiin toisen koiran kanssa samaan aikaan autoilta paikalle joista molempien koirien jäljet lähti. Silloin meni yllättävän hyvin. Mutta Dimmu kuitenkin vaatii vielä sen oman rauhan, se ei esim kestä sitä jos on just nostamassa jäljen ja mä meen mölisemään siinä jotain, se häiriintyy siitä heti.
Tuuli oli aika voimakas ja pyöri paljon. Nyt viel tiedettiin että siihen tien ylityskohtaan oli tullu reeniemme aikana harhajälki, joita ei oo viel reenattu. Siinä lisää haastetta. Kaikesta mun ärsyyntymisistä huolimatta, joka siit kyl laantui kun päästii vähä kauemmaksi. Dimmu ajoi jäljen aika rauhallisesti ja tarkensi kyllä paljon siinä, tuuli lie levittänyt hajun aika laajalle alueelle. Pysähtyi esineelle hyvin ja siinä sit kehuttiin ja syöteltiin muutamat nakin palaset purkista ja jatkettiin sitten hommia. Maltillisesti jatkoi ja tultiin sinne tielle ja sit se mietiskeli siinä tiellä, annoin sille reilusti liinaa et saa itte miettiä niitä hajuja, selvästi kyllä harhajälki vaivasi, mutta ei sitä kuitenkaan lähteny ajaan, menin Dimmun kanssa tien toiselle puolelle ja vein sitä liinassa siinä tien reunassa niin et se vois nostaa jäljen uudestaan, kyl se sen merkkaskin mut ei lähteny, käveltiin sit mettän puolelta niin et se sit nosti sen loppujäljen ja oltiinki jo lopussa missä oli esine ja purkki. Leikittiin "hullulla" esineellä ja syöteltiin nakkia. Dimmu sai esineiden kanssa rallitella ja paistatella kehuissa, kun piti sit kytkeä se autoille palatessa, kun siel oli sen viimeisen rekun harjoitus kesken.
Päästiin pitkästä aikaa hyötsän mini "raunioille" reenaileen.
Dusty haki kolme uhria joilta oli kaikilta tarkoitus otta 1.nami ja ilmaisu. Dusty löysi ekan sellaiselta lavalta, se pyöri ja pyöri ja kävi vieressä olleessa parakissakin ihmettelemässä, meni sitten kun olin sen kanssa lavan mata lammassa päässä lavalle ja otti ykkös namin ja sanoinki jo maalihenkilölle et saa palkata kaikki namit kerralla, ehti siinä silti jo tehdä näytölle hakemisenki...
Dusty oli kovin innoissaan ja tokan se löysikin betoniputkesta, joita oli rivissä useampia isoja ja niiden edessä pieniä poikittain. Tän paikallistaminen oli ensin varsin hankalaa kun yritti mennä sellaisesta poikittain olevasta sinne takana olevaan.. Sit se tajus kiertaa sinne taakse ja meni putkeen uhrin luo. Ykkösnamin oli ottanut ja sitte taas sillä sen näytölle lähdön kanssa oli raksuttanu. Sieltä putkesta kuului monenlaista Dustyn ähinää ja vinkumista, se yritti tulla näytölle kiipeämällä putken toisen aukon peittävän poikittaisen putken yli, ei se aukko siinä ylhäällä kovin iso edes ollut ja ei koira päässyt sinne aukolle, mutta yritti ihan tosissaan, mm maalihenkilön pään päälle oli yrittäny kiivetä ja sieltä ponnistaa.. Itse sitten kiersin sinne taakse ja sit tulikin suoraa luokseni näytölle, mutta kyllä taas nauratti..
Viimeinen oli metallisessa kontissa missä on harjoitellut mm palokunta tms savusukeltamista, vahvasti savun hajuinen ja sisältä nokinen kontti. Sinne Dusty meni innokkaasti ja pian tulikin hakemaan näytölle, ei se näytölle tulo niin selvä ollut mutta ymmärsin kuitenkin että siellä uhri oli.
Ihan hyvin meni harjoitus ja ens viikolla reenataan samassa paikassa, tarkoituksena juurikin harjoitela välillä erilaisessa paikassa.
Dimmu sai lainaan taas liivit ja haki sekin sitten kolme suoraan palkaavaa uhria. Ennakkoluulottomasti kirmaili alueella ja sil näkyi olevan p-hätä.. Mutta kun hajun sai ja sitä yritti paikallistaa niin eihän siinä nyt kakkalle joutanut... Uhri löytyi pienestä betoni putkesta pötköttelemästä ja Dimmu oli kovin tohkeissaan! Tän jälkeen se sit malttoi kirmata kakkalle...
Toinen löytyi punaisesta parakista ja Dimmustakin hyvin huomaa kun sillä on haju. Sinnikkäästi pyöri parakkilla ja etsi sisälle pääsyä, autoin sitä tässä hieman avaamalla oven taas oli kooki-otus ihan mutkalla innosta!
Viimeinen olikin sitten vaikea. Hajuton tyyppi haisevassa kontissa. Määrätietoisesti kontille meni mutta siellä ei millään tajunnu missä se uhri on, pyöri ja pyöri. hjut liikkuu siellä sisällä kummallisesti ja Dimmuki pyöri kaikissa nurkissa ja yritti mennä seinille. Se suorastaan törmäsikin uhriin ja kuono meni uhrin käden ohi jossa oli nakki!!! Tässä sitten annettiin sille lopuksi kun oli pähkäillyt tarpeksi, apuja. Uhri koputteli lattiaa hieman ja sitten löytyi. Jo oli kooki ihmeissään.
Ollaan ahkerasti rämmitty mettissä ittekseen ja tehty erilaisia pieniä jälki harjoituksia.
Dimmulle oon tehny vaihtelvan mittaisia 100-300 metriä joissa niitä esineitä, hanskoja sukkia yms joilla voi sitten hieman leikkiä kun metsästä löytyvät.. Yhen pidemmän jäljen tein Dimmulle niin että siel oli välillä palkkoja, tai esine ja purkki jatkettiin matkaa ja taas esine ja purkki. se harjoiyus meni aika mikavasti jälki oli reilun tunnin vanha ja meni maltillisesti. Jotenkin tuo ajaa omia tallaamiani aika rauhallisesti. Tänään kävelin sille 150 metriä ja yksi esine välillä ja päässä esine ja purkki. Reilun tunnin vanheni ja rauhallisesti se mentiin. Dogsitter keikalla landella ollessamme tein sille peltojäljn joka oli ihan suora 150m ja vanheni tunnin
Dustylle oon tehny vanhalla kaavalla niin et siel on välillä askelilla namia. Muistin virkistys jälki oli lyhyt ja joka-askeleella nami, nyt on sitten edetty tänään n.100 metrin jälkeen jossa nami aina välillä, ei joka askeleella mutta vaihtelevasti. Dusty menee aika hitaasti ja tarkasti. Näkyy se pitävän jäljestämisestä ja jaksaa nyt hyvin keskittyä, ilmavainun nostamiset on jäljestäessä siltä nyt jääny. Reeniä jatketaan ja toivonkin että se innostus silläkin vain kasvaisi, jos tuo haku homma ei tosiaan sillä enään onnistu niin voitaas silti jotain tsessä reenata tavoitteella.
Viime perjantain reenissä Dusty sai hakea kaksi suoraa palkkaavaa uhria, meni oikein kivasti eikä ollut valittamista.
Dusty oli tuolloin 14.4 haku/perus/päivä kokeessa josta tuli hylky. Koealue oli melkoinen ryteikkö. Dusty löyti kaksi kolmesta maalihenkilöstä ja sitten tulikin vaikeuksia alueella liikkumisen kanssa, kun ei rekkuni päässy siellä risukossa risujen yli eikä ali. Jouduinn sitä nostella yms autaa, sitten se kai sai hajun siitä viimeisestä uhrista ja putosi kuoppaan/pieneen ojaan ja jäi sinne tönöttään... Kutsuin sitä muttei tullu ja menin sitte hakemaan, se rassukka oli jääny sinne jumiin, et ei ois omin voimin päässy ojasta. sen etsintäliivin rintaremmin ja kaulapannan väliin oli ujuttautunut pitkä risu joka tuli juurineen kun nostin sen ojasta pois. Tän tapahtuman jälkeen sillä katosi kaikki etsimisinto ja se säikkyi risuja.. Meinasin sitten keskeyttää kokeen siihen. Taitaa olla ihan arpapeliä pienen koiran kanssa kokeisiin meno, maasto kun voi olla millainen vaan. Mutta kesäkuussa mennään kokeilemaan uudestaan perus/päivä osuutta....
Dimmu ajoi perjantaina 200m jäljen jossa esine ja päässä purkki ja esine. Vanheni puolitoista tuntia suunnilleen. Alku meni vähä hössöttämiseksi mutta ekan esineen jälkeen malttoi keskittyä. Pysähtyy kivasti esineelle ja kai niistä jotakin ymmärtääkin.
Multa kysyttiinkin oonko jo ilmoitanut Dimmua jälki kokeeseen syksylle... No en oo... Nytkö jo...
No niin... Mielenkiintoiset reenailut eilen.Oli mukava ilma valoisaa pitkään ja ilma oli viilenevä.
Dusty sai etsiä 4 uhria joilta 1. nami ja ilmaisulle nouto. Dusty oli jotain outoa Dustyn superintoa täynnä ja näytti siltä et ei mahdu olemuksessaan edes työvaatteeseensa... Niimpä se sai ekasta maalihenkilöstä hajun ja oli helposti luettavissa koko kropan asennosta häntä ylös, korvat taakse ja vauhdilla hajun perään niin että takajalat ottaa vauhtia ainakin korvista asti... Mnei hyvin maalihenkilölle ja otti ykkösnamin ja lähti innoissaan mua hakemaan ehti itse istua eteeni saadakseen käskyn -näytölle. Eka meni siis varsin mainiosti...
Tokalla sit kävi pikku omamoka... Olin unohtanut muistuttaa maalihenkilöitä siitä että purkin tulee olla piilossa... No eihän sitä nyt kaikkee voi maalihenkilötkään muistaa kun koiria on niin erilaisia ja ohjeita. Niimpä sinne taas kirmasi Dusty hillittömällä vauhdilla hajun saatuaan ja alkaa siellä railakkaan haukkumisen. Mää sit ihmeissään et miten se ny tollai haukkuu, eihan se edes haukuttamista joskus sille yritettiin reenata niin tollasta selkeetä haukkua kidastaan päästäny. No Dustyn herne sit raksutti et se mamma piti hakee ja tuli hakemaan mua.. Ja taas hyvin istui ja päästiin näytölle. Sil maalihenkilöllä sit ihmettelin et mitenkähän se niin innokkaasti sitä haukkua tarjosi. Hassu sattuma että maalihenkilö oli Dustyn tullessa ottanu ykkösnamin purkista ja laittanu purkin kiinni, tää oli kai sit Dustyn muistissa herättäny vanhat haukuttamiset.. No ei me haukkuvaan ilmaisuun enää ryhdytä reenaamaan, mutta kahden viikon päästä on koe ja mun on muistettava sanoa että koirani voi myös haukku-ilmaista..
Kolmas uhri meni Dustyllä sit hieman sijaistoiminnon kautta..(meni ehkä vähän sekaisin tossa kakkosella) Sai hajun ja meni taas vauhdilla perille ja otti ykkösnamin, mut ei heti lähteny hakemaan mua, kuseskeli puuntaimia siinä ja kuikuili et missä mä meen, tuli se sieltä kohtalaisessa ajassa ja päästiin näytölle.
Neljäs meni ihan hyvin, intoa riitti ja lähti hyvin hakemaan mua. Ja oli sitten ihan mutkalla ja ois vaan pusutellu ihmisiä kun oli kehujen aika. Oli ihan hyvä harjoitus ja toi Dustyn motivaatio eilen ja into oli niin kivaa katteltavaa.
Dimmulle tehtiin kaksi noin 100metriä pitkää jälkeä jotka hieman kaarsivat. Jälkien päissä oli purkki ja lelu.Jäljet vanhenivat reilut kaksi tuntia. Ekalle jäljen Dimmu nosti ihan hyvin mut melko pian se näytti höseltävän niin että arvelin sen hukanneen jäljen, mentiin kuitenki sen perässä vaan ja pian se sit pysähtyi kohtaan jossa jälkimerkki oli niin pienessä taimessa että se hyvin sen siitä puusta haistoi kun ei paljoo Dimmun kuonoa korkeemmalla merkki ollut, siinä se oli aika hämmentyneen oloinen, luuliko esineeksi ja odottiko esineelle jäämisestä kehuja? Jatkettiin matkaa ja kyllä sillä jäljestä haju oli mentiin aika jyrkän tuntuinen kaari ja pian pysähtyi Dimmu ja siellä se oli jäljen päässä tökkimässä purkkia kuonolla. Nakit kelpas ja vinku krokotiili vähä ihmetytti.
Toiselle jäljelle lähtiessä se merkkas sen tieltä, mentiin hieman ohi ja palattii takasin se merkkas sen uudestaan ja sitten lähti ajaan. Tälläkin jäljellä se alku oli kummallista hösäämistä. Sit löydettiin esine.... Jäljen vieressä kun sattui olemaan autonrengas vanteineen... Se aiheutti Dimmussa hieman kummitus ilmaisua ja käytiin sit tutkimassa esinettä... Tän jälkeen se näytti taas siltä et ei malta keskittyä.. mutta mitäs tekikään, kasasi itsensä ja jatkoi toosi keskittyneesti loppuun asti jälkiliinakin oli aika löysällä. Sinne se taas stoppas purkille jota kuonolla tökki kun pääsin paikalle. Nakit corgille naamariin ja sitten leikittiin vetolelulla vähän. Se olikin tuo Dimmun lemppari vetolelu.. Mun ois pitäny paremmin suunnitella tää harjoitus. ekat jäljet nyt kun ei ollu enää juurikaan. Olisi voinu ehkä aiemmin ajaa ne. Tosin ei ne ny niin huonosti menneet. Tuo toinen meni omasta mielestäni ihan hyvin, varsinkin sen rengaslöydön jälkeen. Nyt varmaan seuraavissa reeneissä se voi tehä viel tuollaiset kaksi reilun sadan metrin jälkkeä joilla tuota ikää1-2 tuntia, sit voi kokeilla yhden pidemmän. Pitääkin reeniporukoilta kysellä olisiko ketään innostunut ylimääräisiin jälkireeneihin..Niitä esineitäkin kun päästäis taas harjoittelemaan.
Tänään reenattiinki oudommassa paikassa... Venesatamassa, missä veneet olivat talviteloilla. Ja niitä veneitä oli paljon. Hauskoja piilopaikkoja pressujen alla ja veneiden väleissä yms. Alue oli aidattu ja yhdeltä reinalta rajautui järveen.
Dustylle oli kolme uhria joilta oli tarkoitus kaikilta ottaa ilmaisu... Ekalle mennessään sil oli selvästi haju ja se pinkoi innokkaasti, tässä tuli pieni sekaannus kun juuri alueen ulkopuolella aidan takana meni sakemanni lenkillä, niimpä suuntasimme toisaalle kun ensin oli suunniteltu. Dusty etsi innokkkaasti ja sai paikannettua kaikki ihan hyvin, ilmaisulle lähtemisen kanssa oli kummastelua.. Ekalla se kyl lähti mut en huomannu et ilmaisee ja kävi mulla siinä moka... Tokalla se jäi palloilemaan uhrin luo ja herneet päässä etsivät toisiaan...Kuten joku ilmaisi...Siin se ponnekkaasti mörköhaukkui jonkin laudan tms mitä itte mennessään rämisteli. Ja taas vaan ihmetteli maalihenkilöllä. Ykkösnamin oli jo ottanu ja kerran lähteny kohti mua ja sit hämääntyi.. Jatkoin sit vaan matkaa ja edempänä se sit kävi maalihenkilöllä ja tuli mua hakemaan. Välissä kun taas jatkettiin matkaa se kävi laiturilla haukkumassa tankkauspistettä, kummallisen näköinen pömpeli laiturissa ja Dusty sit ilmoitti koko porukalle et tää on nähty ja Dusty itte henk.koht.käyny toteamassa vaarattomaksi ....Kolmannella maalihenkilöllö taas tapahtui... Oli aika alueen takarajalla aidassa melkein kiinni, samaan aikaan kun Dusty tarkentelee hajua, siin menee aidan toisel puolel lenkkeilijä, kutsuin Dustyä just kun se löys maalihenkilön, kun en vaan voinu erotta onko koirani kummalla puoilella ko aitaa ja kun se lenkkeilijäkin siin meni...No Dustyn herneet pelas siin kuitenki sen verran et tajus löytäneensä uhrin eikä ollu livistäny lenkkeilijän perään aidan alta, lähti hyvin hakemaan mua mut meni suoraan siskolleni ilmaisemaan, kun en ollutkaan siinä missä juuri olin ollut... Kutsuin sen sit luokseni ja istumaan pyysin ja päästiin näytölle... Jänniä oli tällä kertaa nuo harjoitukset. Paikka oli niin erilainen ja lenkkeilijöitä yms häiriöö riitti.
Dimmukin sai tehä hakuharjoituksen, kaksi suoraan palkkaavaa uhria. Sanoin uhrien piilotttajalle et aika helpot piilot kun on jäljestäny enemmäkseen Dimmu-rakki.. Kommentti oli vaan et oon mä nähny kun tuo koira hakee et kattoo sopivat piilot... Ekalle Dimmu meni aika suorilta (työvaatteena sil oli laina liivit) kyl siitäki näki et haju oli ja hakemisen intoa oli. Uhri ja makkarapurkki löytyi.. Kehujen jälkeen jatkettiin matkaa ja alueen kiertämistä. Dimmu kirmaili ympäriinsä, taas siitä sit näki kun sai hajun, meno muuttui määrätietoisemmaksi ja korvien asento muuttui. Tää toka oliki kahen veneen välissä hyvin piilossa ja kooki sai hakea hetken, ehti mulla jo käydä mielessä että vanhoja piiloja tarkastelee...sinnikkäästi etti vaan. Kehuja ja työvaatteen pois ottaminen ja sit muutki sai sitä kehua... Dimmun parhaita puolia tässä hommassa sen maltti ja keskittymiskyky. Osaa se nokkaansa ilmavainuunki käyttää.. Hyvä.
Elikkäs kävimme tänään hervannan haukkujen haku harjoituksissa.
Dustylle oli kolme uhria joilta oli tarkoitus kaikilta ottaa ilmaisu. Ekan se juoksi ohi, nosti kyllä nenäänsä ja merkkas. Mutta jatkoi matkaa. Mentiin polun toiselle puolelle ja tehtiin siellä lenkki jossa oli tarkoitukseni viedä Dusty hajun alle, pieni tuuli kävi juuri polulta pois. Siellä se sit sai hajun ja lähti silloin määrätietoisesti maalihenkilölle. Siellä otti ykkösnamin ja jäi kuikuilemaan missä mä menen, ei ois millään lähteny hakeen mua. Tuli sieltä sit ja istuiki eteeni... Tokaksi haettiin se minkä ohi oltiin jo menty. Mentiin polulta reilusti mettän puolelle jossa Dusty kävi tarkistamassa yhden vanhan piilon. Kutsuin takasin ja pian se otti hajun, taas ei meinannu irrota hakemaan... Outoa. Vielä kolmannellakin tuo mun näytölle hakeminen oli heikko.
Ens hakureenissä perjantaina pitääki lumitilanne huomioida paremmin ja ottaa pari suoraa palkkaa ja sit vähälumisemmalla paikalla yksi ilmaisu.
Dimmulle mä en ois oikein tienny mitä olisin harjoituksena ottanu. Sille mul ei oo työliiviä joka on aika olennainen osa jos se on tehny hakuharjoituksia (tse:n reeneissä on saatu lainata yksiä etsintäkoiraliivejä). Jälkivaljaissa en halua sen hakevan. Jälkeä tuollaisessa vilkkaassa lenkkeilyaluemaastossa voi tehdä ja kun vanhetakin ois pitäny.. Niimpä sit laitoin sille kaksi uhria laakeelle alueelle vähä piiloon ja Dimmu etsi niitä alasti, pelkässä kaulapannassa... No vaikka alkurutiinit oli samat niin se oli vaan ku lenkillä... Otti sit ekan kuitenki jäljestä ja toisen ilmavainulla vaikka selvästi oli ihmeissään... No maalimies kontakti harjoituksena varmaan tää meni..
Eilen Dusty sai tehdä ison etsintä harjoituksen.
Olosuhteet oli lumiset ja plussalla. Maasto oli vaihtelevaa. Alussa kun sil ei ollu mitään hajua se piehtaroi ja merkkaili. Mutta kun kulkeminen oli sille välillä työlästä se keskittyi hyvin ja alueen toisella rajalla oli järvi ja sinne rantaan päin se veti kauheesti. Siellä näki et sil on haju. Noustiin kuitenki ylemmäs sieltä rannasta kävelemään kun oli vähälumisempi paikka. Määrätietoiseti kulkevasta Dustystä näki kun haju oli ja kun haju vahvistui niin lähti reippaasti sen perään. Ehti aika kauaskin ja näin kuitenkin että se on maalihenkilöt löytäny. Siel se katteli et mis mä oon ja yritti vinku-ilmaisua tarjota siellä.. En menny sinne vaan jatkoin eteenpäin, se yritti viel ulvo-ilmaisuakin... ennekö sit lähti hakemaan mua. Määrätietoisesti tuli sit eteeni ja lähettiin näytölle... Sai maalihenkilöiltä nakkia ja kehuja.
Dimmulle tehtiin kaksi jäljennostoa. Ne vanhenivat tunnin. Tieltä oli lähteny kaksi jälkeä ehkä reilun 50m päässä oli purkki. Me lähettiin mettän puolelta ja dimmu nosti ekan hyvin ja jäljesti määrätietoisesti purkista ohi rymistellen... Pyysin sen purkille takasin ja se oli hölmistyneen oloinen et näin lyhytkä tää oli. Palattiin tielle ja pienen matkan päästä mentiin taas metsän puolelle ja siellä kuljettiin tien suuntaisesti. Toisen jäljen nosti myös hyvin ja lähti jäljestämääm ja tällä kertaa pysähtyi purkkiin.. Mul ei oo mitään valittamista ko harjoituksesta. Dimmu on kivan innostunu jäljestämisestä, malttiakin jo löytyy.
Perjantaina oli mukava suojasää ja lunta metsässä oli melkoisesti. Oli vähäistä tuultakin.
Dusty sai hakea kaksi mm, joilta molemmilta suorapalkka. Oli sen verran raskasta sille liikkua tuossa hangessa ja siitä kyllä näki ekalle mennessä että sai hajun mut ei menny heti, tehtiin kaarros se hukkas hajun sai sit melko lähellä maalihekilöä uudestaa hajun ja sit se jo olikin siellä. Toiselle mentiin takasin päin ja siitäki taas näki et nokkaansa nosteli Dusty ja hajun sai mut ei hankeen olisi menny... Rohkaisin sitä ottamalla askeleen polulta hankeen ja niin se sit reippaasti lähti rämpimään hajun perään. Otettiin sit vielä metsätiellä yksi ilmaisu harjoitus joka meni hyvin. Dusty on menossa perus/pimeä kokeeseen ens kuussa... Saa nähä mikä on sitte lumitilanne...
Dimmu sai tehdä sunnuntaikävely harjoituksen kun kerrankin oli tuota tuulta sen verran. Ylempää rinteestä oli menny kaksi maalihekilöä, eka jäi ns polun vasemmalle puolelle ja toinen jatkoi sieltä polun yli oikealle puolelle. Me mentiin sit sitä polkua jolloin Dimmu sai nopeasti vainun vasemmalla olleesta henkilöstä. Se oli niin tohkeissan... Otti sieltä ekalta lähtiessä hieman jälkeä, mutta palattiin polulle josta sen ois ollu tarkoitus napata oikealle menneestä jälki. Meni kuitenki ohi, oli sen verran jo muutenki rampattu alueella. Palattiin tekasin metsän puolelta ja sai ilmasta hajun ja löysi maalihenkilön. Kookio oli kehuista iloinen ja nakit purkista kelpasi. Seuraavassa reenissä otetaan taan pelkkää jäljen nostoa ja joskus myöhemmin taas tätä hakuharjoitusta. Seuraavaan jäljen nostoon suunniteltiin kaksi uhritonta jälkeä joissa purkit päässä ja tehdään heti reenien alkaessa että vanhenevat.
Eilen taas oli reenit, edelliset jäiki muuten kirjoittelematta kun ei blogi oikein toiminu...
Dusty haki kolme uhria, joilta yhdeltä suorapalkka ja kahdelta 1 nami ja ilmaisu. Mentiin niin et ekaksi löydettiin suoraa palkkaava. Suora palkka vahvistamaan koiran tahtoa päästä maalihenkilölle aina. Ekan paikallistaminen oli työlästä, ilma ei juurikaan liikkunut. Dusty ei kauheesti näyttänyt siltä et sil ois ollu haju ja melkein sit törmäsi maalihenkilöön. Toiselle mentäessä se ei myös saanu kovin hyvin hajua, kyllä sen sit näki kun haju oli ja maalihenkilölle meni ja lähti aika hyvin hakemaan mua. Istumisen pyysin, ei tarjonnu itte. Mentiin näytölle ja kehuttiin koiraa ja naureskeltiin mulle kun yritin parhaimman mukaan tunaroida koko harjoituksen. Kolmannesta sai hajua hyvin ja pienen miettimisen jälkeen lähti kohti uhria. Lähempänä se sitten meinas haukkua puun melko lähellä maalihenkilöä, haju jotenkin ajautui ko puuhun. Tarkensio ja meni perille asti ja lahti sitten mua hakemaan. Taas pyysin istumisen ja päästiin näytölle.
Dimmu teki eilenkin kaksi jäljen nosto harjoitusta, saman tapaiset se teki viimekerralla. eli kuljettiin Dimmun kanssa vähän kuin janalla ja siitä se nosti ekan jäljen ensin tarkisti takajäljelle ja korjasi itte oikeaan suuntaan, Teki pienen mutkan alkuun kun taisi saada toisesta maalihenkilöstä ilmavainua, palasi itse jäljelle ja porskutteli loppuun missä maalihenkilö syötteli sille nakkia... Toinen samanlainen "janalta" jäljen nostaminen ja lyhyen jäljen ajaminen. Samanlainen mutka alkuun ja itsenäinen palutuminen jäljelle. Mun on vaikee arvioida et miten tää oikein meni, ihan ok ainaki mutta ei niin hyvin kun ekalla ko harjoitus kerralla. Pitääki seuraavissa reeneissä keskustella että kannattaako siellä päässä olla ihmistä, jos olisikin pelkkä nakkipurkki...
Eilen olikin kiva ilma. Lunta oli satanu hieman ja illan mittaan pakkanen kiristyi -6.
Dusty sai hakea 3 uhria joilta kaikilta 1. nami ja ilmaisu. Alku meni vähä juoksentelemiseksi ja menikin ohi mm:stä useemman kerran, sil oli vähä kierroksia eikä sit heti keskittyny. Kun sit vihdoin vaivautui löytämään ja hakemaan mut ilmaisulle, eteen istumisen jouduin pyytään ja päästiin uhrin luo kehumaan ja syöttään nakkia... Toisen löytäminen oli viel sellasta rallittamista mut lähti ilmaisulle hyvin ja istui itte, pyytämättä. Kolmannella se sitten oli jo sen näköinen et tekee töitä... Sieltäkin irtosi ilmaisulle hyvin ja tuli suoraa mun luo ja istui itse, näytölle mentiin ja taas sai nakkia ja kehuja. Seuraavassa reenissä mä rallittelen tuon elukan kanssa sen aikaa kun edellinen koira reenaa.. Jos se auttais tuohon peräsuolipitkällä juoksemiseen.
Olipas Dustyllä vähän epämukavaa autossakin kun joutuu siin uudessa halpis boksissaan olla, oli aika höyrystyvää sorttia ko.boksi.. Saa nähä tuleeko se viel siitäkin läpi, etuovi on vain muovia...Ei oo loodan pakkasen kestävyydestä mitään tietoa et voipi tulla ylläri viel jos kylmenee...
Dimmu sai tutustua uudessa elementissä jäljestämiseen. Oli hieman lunta ja se pikku pakkanen. Sille käveltiin kaksi loivaa kaarta n50m/kpl, molempien päässä nakkipurkki. Nää ei vanhennu kauaa, kahden koiran hakureenin ajan, oisko 40 min... Ennen jäljelle pääsyä Dimmu sai tepastella hieman ja kävi pissalla yms, vasta lähempänä puin sille valjaat ja liinan. Ekalla jäljellä mentiin vauhdilla ja liina kireellä, sai alun hyvin. Keskivaiheilla ekaa kaarta hidastui ja alkoi selvästi keskittymään, mutta purkista mentiin ohi kun vauhtia ja intoo oli paljon... Nakit purkista kelpas ja kehuttiin paljon. Toiselle jäljelle lähties käveltiin kaksi kertaa jäljen yli ennekuin sen otti. Tän jäljen Dimmu menikin tosi rauhallisesti ja liina löysällä, kerran harhautui tarkistamaan toista jälkeä ja palasi ihmisjäljelle, se toinen oli jäniksenjälki!!!! sen verran se meni kuitenkin edelläni ettei otsalampun valosta ollut sille mitään apuja, jos joku epäilee et lumesta ois nähny ne jäljet. Loppuun meni hyvin, tiesi mitä oli tekemässä, pysähtyi purkille odottamaan että se aukaistaan ja saa nakit....
Reenailtiin rakennus etsintää Toijalassa. Paikka oli pieni rintamamiestalo.
Dimmulle oli kolme suoraa palkkaavaa mm. Dimmu etsi ja tarkensi hajuja määrätietoisesti turhia hösäämättä ja ratkoi ongelmat hyvin itse. Ensimmäinen löydettiin talon alakerrasta peräkammarin komerosta. Ensin etsi sohvalta ja haisteliseiniä ja pian menikin jo komeroon. Toinen löytyi portaikon alla olevasta komerosta. Dimmu tarkasti haisteli alakertaa. Yläkertaan menevät portaat kiipesi vaivatta ja yläkerrassa jo selvästi tiesi mitä ollaan tekemässä kävi kaikki komerot ja kiipeili metallisängyille haistelemaan. Yläkerran peremmästä huoneesta sitten viimeinen löytyi. Dimmun toiminnassa ei ollut moittimista.
Dustylle oli myös kolme suoraa palkkaa. Ja se reenattiin viimeisenä koirana... Koska ikiliikkuja tuli jo kevythäkistään muutaman kerran läpi... Dusty haki ihan hyvin, ensimmäistä ettittiin pidempään ja sitä hieman jouduin auttaa oven takana seinän vieressä ollut uhri oli vaikea... Koiran käyttäytymisestä kyllä tiesin että joku on huoneessa. Sit yhdessä katteltiin komeroon ja sit sinne oven taakse. Tosin en itse osannut auttaa koiraa tarpeeksi pian ja ehti mennä kierroksille... Toinen sitten löytyi yläkerran komerosta, ensin Dustykin tutki kaikki sängyt ja sohvat sekä perähuoneen komeron. Autoin sitä sitten menemään pitkään komeroon jossa jo näinkin mm:n kyykkivän, Dusty menee sen toiselta puolen ohi ja palaa samaa reittiä ovelle josta saa haju tarkennettua ja menee mm:n luo.. Kolmatta alakerrasta etittiin hetki ja siinä autoinkin pian koiraa meneen tarkistamaan ruokakomeron. Siellähän se oli. Tästä lähinnä oppi sitä et koiran eleiden lukemisella voi jo tietää että paikalla on mm. Koira vaan tarvii erilaisessa paikassa apua.
Eilen reenattii kivassa paikassa tampereen alueella. Mullakin oli sinne toosi lyhyt matka ja silti onnistuin myöhästyyn...
Olosuhteet oli pakkasta -5-10 astetta ja heikko tuuli ja jotain pientä pakkasputua tuli taivaalta.
Dusty sai hakee kolme uhria jolta yhdeltä suorapalkka ja kahdelta ilmaisu. Olin pyytänyt yhden et olisi siinä lähellä pellolla makaavana uhrina, muut oli ihan metsässä olevia. Dusty pikoi ensin sinne pellolle, se oli kauimmainen ja ilmaisulle lähtö kävi nopeasti ja pyysin sen istumisen ja mentiin näytölle. Siellä uhrin luona sitten juhlittiin hetki ja jatkettiin. Tokana se löysi sen suoraan palkaavan. Viimeistä me sitte etittiinki vähä pidempään. Siin oli niin pirullista risukkoo etten eteeni nähny ja tuo saippuapala-koirahan menee kaikkien oksin alta niin kätevästi... Tajusin just kun oltiin siin pahimmas kuusikossa et nyt se löys sen uhrin... Ja oli viel ihan salmana lähteny mua hakeenki. Itte en nähny oikeen mitään ja kirosinki ääneen "voi v.... nykkö se sen jo löysi..." Koira oli tän kuullessaan kattonu uhria et näin paljon mun töitä arvostetaan... Niin ihanan tärkeenä se sieltä kuusikosta mut sitten haki ja mentiin näytölle tai koira meni ja mää yritin tunkee siitä risukosta perässä... Nauratti niin taas tää oma toiminta... Seuraava hakukoira mulle ois varmaan tanskandoggi... ei menis kaikkien oksien alta niin kätevästi... Kehuttiin Dustyä sitten erittäin huolellisesti kun oltiin kokoporukka siellä.
Dimmulle käveltiin kaksi jälkeä n. 100-150 m/kpl, tein itte toisen. Nyt päästiinki hienoon peltoryteikköön... Jälki vanheni n.1,5h. Toinen oli ihan suora ja mun tekemä oli loiva kaari, jossa oli kahden pienen ojan ylitykset. Ilma oli illan aikana kylmenevä, eikä Dimmu viel ollu jäljestäny niin kylmällä. Ensin mentiin se suora jälki ja sen se nappas helposti ja kohtalaisella vauhdilla rymisteli loppuun asti. Oli kuitenkin huomattavasti rauhallisempaa sen meno kun viimeviikolla. Jäljen päässä oli purkissa purkkiruoka mössöä, joka oli Dimmun mielestä vähä outoo, kelpas kyllä mut talusin et se oli ehtiny vähä jäätyä... Toiselle jäljelle mennessä se meinas lähtee ensin takajäljelle, sai sitte toisella jäljen yli kävelyllä hajusta kii ja lähti määrätietoisesti ja aika rauhallisesti nenä maassa sitä ajaan. Loivassa kulmassa se hieman mietti et onko se isompikin oja ylitetty ja tosi tarkasti menikin sitten sinne loppuun. Siellä oli palkkiona samaa mössöä. Ja oli kovin tyytyväisen oloinen rekkuli. Niin olin minäkin. meni niin hyvin. Pitääkin käydä ko. paikassa tekemässä ittekseen jälkiä, oli niin hyvää maastoo...
Eilen oli vuoden ekat haku/jälki reenit. Meiän oli kyl tarkoitus lepäillä vielä eilinen niitten kuvausten jälkeen mut eipä noita enää mikää vaivannu et päätin lähteä reenaan.
Dusty sai hakee kaksi uhria, joilta molemmilta ilmaisu. Se oli niin täpinässä heti autosta päästessään et leikki vetoleikkiä hihnalla mun kanssa.. Hajut liikkui kummallisesti ja ekan hakemisessa meniki vähän aikaa.. Irtos hyvin ja oli oikein toimelias. Ilmaisulle lähti heti ja istui pyydettäessä eteeni ja pääsi sitten näytölle. Ja oli niin tärkeenä että... Hienostihan se menikin. Tuntui tuota intoo olleen oikeen varastossa... Toisen paikallistaminen oli kans hauskaa katteltavaa pyöri viiden metrin päässä mm:stä ja juoksi sitte kauemmas, kun sit kierettiin alempaa rinteestä niin sai hajun. Taas lähti ilmaisule heti mutta oli hankala paikallistaa mut. Meni ihan hyvin reeni. Ei mitään valittamista.
Dimmulle tehtiin kaksi n 100m jälkee, molempiin nakkipurkit päähän. Ehtivät vanheta yli tunnin, ehkä jopa puoltoista tuntia. Ekalle lähties otti jäljen nopeasti ja menikin toosi määrätietoisesti. Mun pitää hankkia jäljestyskäsineet... Mul irtos liina käsistä ja pyysin kookia oottaan.. no se olikin jo siellä jäljen päässä tökkimässä purkkia kuonolla. Toiselle jäljelle lähettiin taas tien kautta mut mantiin mettän puolelle ja Dimmu otti sen sit sieltä. Tää jälki meni kaltevammassa maastossa ja olikin haju valunut alas vähän et mentiin 1,5m alempana merkeistä. Intopiukalla kooki-eläin ei sitten tajunnu että jälki loppui ja juoksi pitkälle ohi siinä lopussa. Palattiin vähän takasin ja se sit viel otti sen lopun uusiksi ja löydettiin nakkikippo.. Ihan hyvin meni harjoitukset. Jälkien alkuihin on mun kiinnitettävä huomiota. Että pisatan sen kunnolla ennen työhön lähtöä yms.
Taas meni mielenkiintoiseksi reenit... Dustylle laitoin kaksi uhria joilta molemmilta ilmaisu. Innolla se haki ja irtosoi hyvin, vähän oli pyörimistä ja piehtaroimista johtu varmaan siitä että jätin sille takin sen etsintäliivin alle... Oli jo kuitenkin viilee... Ekan ilmaisu meni päin honkia, se lähti kyllä mua kohti mutta sai piehtarointivimman.... Meni sit uudestaan viel mm:lle ja tuli sitte ilmaiseen mulle. Pyysin sen eteen istumisen ja mentiin näytölle. Toiselle se lähti taas reippaasti ja irtos piitkälle hajun perään. Ilmaisulle lähtö tökki taas, siel se kuseskeli ja nuuski pusikoita ja hengaili, pian se näkyi muistavan et ai niin se mamma pitää hakee... Ehkä sillä meni viimekertaisissa reeneissä pää vähä sekaisin kun se silloin haukku-ilmaisi...
Dimmulle en teettäny jälkee nyt, oli -6 pakkasta. Ja neuvojat joulutauolla. Niimpä se sai hakee sunnuntaikävelynä kaksi uhria. Ekasta se paineli ohi ja ryntäili toisella polulla innokaasti kun siel oli ennemmin jo tepasteltu.. Mm:n se löysi melkein vahingossa.. Toiselle mm:lle se saiki jäljen tolta ekalta ja meni suoraan jäljellä sinne.. Voi että oli kooki-eläin taas niin iloinen. Ihan hyvin tää harjoitus meni. Nyt kun Dimmu alkaa olla ison pojan mitoissa... ja näkee miten se liikkuu maastossa niin voipi olla että pääsee lisää tekemään myös hakuharjoituksia... Pyritään silti tuota jälkee tekemään päälajina...
Perjantain reeneissä olikin Dustyllä vuoro tehdä iso etsintä harjoitus. Olosuhteet oli kosteet ja alueemme rajalla oli pienimuotoinen tulva... Tein etsintä suunnitelman ja lähdettiin maastoon. Tarkoitus oli edetä alueen vasenta laitaa pitkospuita pitkin, mutta ne olivat veden vallassa joten mentiin vähän enempi mettän puolella. alueen pulkuja oli vaikea hahmottaa pimeässä ja kun vettäkin oli vaikka missä eivaan kartalla merkityssä kosteikossa. Alueen vasemman sivun puolessa välissä Dusty alkoi määrätietoisesti hakea saamaansa hajua. Tarkensi ja viipotti innnokkaasti. Otettiin suunta alueen takarajaa kohti. Hetken ehdittiin edetä ja Dusty taas alkaa tarkentaa.. Me jäätiin siinä ihmettelemää karttaa ja koira teki töitään, pian alkoi kuulua kamala metakka. Dusty haukkuu ja vinkuu yms, mulle tuli eka mieleen et ny sil on joku hätä tai sit se jo löysi maalihenkilöt... se oli menny niin ettei ilmeisesti tienny missä mä olen ja päätti sitten jäädä metelöimään maalihenkilöiden luo jotta tulisin paikalle... Noh siitähän yritettiin melko pitkään saada haukkuvaa haku-koiraa.. Et välillähän se tuota yritää tarjota vaikka ei haukkumisesta pidä. Tai tuo tilanne ei ole Dustylle tavanomainen äänen käyttöön.. Onneksi kokeissakin saa koiralla olla kaksi ilmaisua. Hyvin onnellinen se sitte oli kun olin paikalla ja kaikki kehuttiin sitä ja vähä naurskeltiin sille metelille...
Dimmulle tehtiin melko suora jälki joka vanheni n 45m, pituutta oli 100-150 m. Alku lähti hyvin ja koira korjasi itsensä jäljelle käytyään kakkalla.. Jossain jäljen puolessa välissä hukattiin jälki. Mentiin pitkälle ohi. kerran Dimmu jo hakeutui pois metsästä tielle missä ei kuitenkaan ollut läljen pää. Mutta saattoi saada hajun siitä tieltä, kun jäljen tekijä siitä oli palannut autoille. Tultiin sieltä kauempaa sitte pois metästä ja palattiin tietä pitkin niin et nähtiin missä se pää oli. mentiin uudestaan metsän puolelle n. 20m päästä ja annettiin koiralle mahdollisuus viel napata jälki, kyllä se sit viel sen haki ja loppuun päästiin. Ens kerralla sille terhään kaksi lyhyttä jälkee että saadaan onnistuneet suoritukset ettei ala epäröimään.
Reenattiin Toimelantien päässä. Olosuhteet oli kosteat. Vettä oli maastossa ja tais muutama tippa tulla taivaaltakin..
Dustylle oon miettiny reenaamisen tavoitteita ja se häly-kelpoisuus on edelleen tavoitteemme, niinpä seuraava suunnitelma on peruskokeisiin osallistuminen keväällä. Riippuen tietysti koiran kunnosta ja mitä ne kuvaukset sanoo. Mutta tän hetkisellä kunnollaan se voisi kokeeseen mennä. Tuli siinä puheeksi että vois alkaa Dustylle opettaan ilmaisuun lisäksi eteen istumisen. Vaikka sillä pelkkä mun hakeminen on ollu ilmaisuksi toimiva kun ei huvikseen pyöri jaloissa. Viime reeneis se tarjos niin tärkeenä itte tuota eteen istumista. Nyt sitten reenissä otettiin sille kolme mm joilla kaikilla ilmaisu. Ekalla se nosti hienosti hajua ojasta jonka lähellä mm oliki. Niin tarkkana nuuski vettä. Ja alkoi paikantaa hajua. Eka oli myös makaava mm. Ykkösnamin saatuaan lähti reippaasti mua hakemaan pyysin sitä istumaan ja annoin sitten -Näytä käskyn. Meni oikein hyvin, varsinkin tästä veden tutkailusta olin kovin innoissani. Toisella mm:llä lähti mua hakemaan reippaasti ilman viivyttelemisiä taas pyysin sen istumisen ja mentiin näytölle. Kolmannella se sitten itse jo tarjosi sen istumisen kun mut näytölle haki.. Hieno poika, tätä nyt jatketaan sitten niin että on varmaa..
Dimmu sai kanssa tehdä hakuharjoituksen. Sillekki laitettiin 3mm. Ihan hyvin se osaa myös ilmavainulla hakea ja kun viel reenattiin vipana niin alue oli jo niin tallattu että ei se jäljestääkkään voinu. Ilman mitään ennakkoluuloja se meni löytämieen uhrien luokse syömään nakit purkeista ja paistattelemaan kehuissa.. Dimmulle mulle on ens vuodelle tavoite jälkihommissa lähinnä että vaihtelevan ikäisiä ja pituisia jälkiä, esineitä ja varmaan sitten sitä esineen ilmaisua. Jäljissä kulmia jne.
Itselle on tavoitteena suunnistamisen satsaaminen ja varsinkin pimeellä suunnistaminen ja välillä kartanlukukin on heikkoo...Lisäksi voisin käydä etsintä2 kurssion sekä viestivälineiden käyttö kurssin.
Perjantain reeneissä tuli itselle suunnistusharjoitusta kun mentiin maalihenkilöiksi...
Dusty reenas 3 mm joista kaksi oli suoraa palkkaavaa ja yksi makaava mm jolla myös ilmaisu. Koira oli niin täpinässä ja innolla etsi. Ensimmäiset meni hyvin ja se irtos tosi hyvin kun sai hajun. Kolmatta se tarkenteli jonkin verran ja löydettyään ja ykkösnamin saatuaan tuli reippaasti mua hakemaan ja jopa tärkeän näköisenä istui eteeni, tätä ei oo opetettu ja itse siis nyt tarjosi ilmaisuun tätä... Dusty oli iloinen ja antoi kaikkien kehua ja rapsutella itteään poikkeuksellisen pitkän aikaa, ei oo mikään lässyttelija hiilukkani yleensä.
Dimmulle tehtiin n100-150m jälki johon laitettiin yksi esine ja vanhennettiin yli tunti. Jäljelle perässäkävelijäksemme lähti jäljen tehnyt henkilö. Koiraa tää ei haitannu pätkääkään. Jäljelle lähtö oli vähä intoilua ja siinä sähelsikin hetken ja neutraalina oottelin liinan päässä että palaa jäljelle kun huomaa että lähtemässään suunnassa haju loppuu, pian alun jälkeen kuitenkin tasaantui ja keskittyi hommaansa. Yksi jälkimerkeistä oli pudonnut ja Dimmu meni sen luo innoissaan häntäänsä heiluttaen, kehuin sitä ja ihasteltiin sitä merkkiä, joka oli ylimääräinen esine jäljellämme. Aikamme ihasteltuamme ja Dimmua kehuttuani kehoitin sitä jatkamaan. Jäljellä oli kaksi pulun ylitystä joista mentiin keskittyneesti yli. Ylityksen jälkeen olikin se varsinainen esine. Taas se pysähtyi sinne heiluttelemaan ja kurkki et tuunko mä sen takana ja huomaanko mitä se on löytäny. Tällä esineellä vähä leikittiin ja pidettii taukoa ja kehuttiin yms. Siitä ei sitten enää pitkä ollukkaan loppuun jossa oli ihana purkki jossa nakkia. Lopussa viel retuutettiin sitä esinettä ja kehuin Dimmua hurjasti. Se vaiukuttikin melko tyytyväiseltä. Hyvin se meniki.
Käytiin pitkästä aikaa reenaas näit maastolajeja...
Dusty sai hakee kaksi suoraa palkkaavaa mm. Liekö tauko vai jokin muu mutta toinen mm oli vähä mörkö, Dustyl harvemmin on mörköjä... Muuten meni hyvin ja se irtos hyvin yms..
Dimmuki teki sunnuntaipäivä kävelyn.. Eli haki kaksi suoraa palkkaavaa mm. Tarkoitus oli et se ois saanu käyttää ilmavainuaki, mut mun silmissä se ainaki meni jäljellä. Niin reippaasti meni eikä jänskättäny pimessä maalimiehet.
Mua ittee jännitti olla viimeselle koiralle mm... Alkoi siit takaa kuuluu kauhee rapina ja nuuskutus.. en nähny mitää mut kuulin kuinka mua kierreltiin parin metrin sätellä ja jonkin nenä kävi... Sit se lähti pois päin kun etsivä koira tuli lähemmäs. Huh huh tais olla joku supikoira tms, utelias metsän eläin....
Eilen oli sääolosuhteet toosi tuuliset ja sadetta räimi pitkin päivää ja illallaki viel välillä sateli.
Dusty sai hakee kaksi uhria jotka antoi sille ykkösnamin, vähän oli molemmissa ilmaisuille lähdöissä viivyttelyä. Pitääki välillä tuoda palkka itse sinne maalimiehelle.. Et mm antaiski vaan sen ykkösnamin. Muuten heki tarmokkaasti ja irtosi hyvin.
Dimmu myös teki hakuharjoituksen, sunnuntaikävelyn.. Sille oli kolme uhria ja tarkoituksella reenattiin viimeisenä koirana kun aluetta oli reilusti tallattu. Pikku-corgia ei pimeessä möröttäny... Siellä se mennä porskutti ilmavainun perässä. Yhden uhrin se juoksi ihan puolentoista metrin päästä ohi, oli hajuton... Kaikki kuitenkin löytyi ja koiralla näkyi olevan oikein kivaa. Meni hyvin vaikka se on aika vähän tehny näitä ilmavainulla hakemisia.
Maanantaina käytiin systerillä kylässä. Sanoin sille et käy teputtamas Dimmulle pienen jäljen ja jättää sinne yhden esineen. Lähtemishitauden vuoksi jälki ehti vanheta kokonaista kaksi tuntia. Oli ihana sateinen ilta ja vettä tuli kiitettävästi. Kun sitten lähdettiin sitä jälkeä ajamaan yritin taas itte tunaroida koko homman, siitä huolimatta Dimu lähti jäljelle määrätietoisesti ja mitä hienointa se pysähty ja jäi esineelle ihmettelemään vaikka mä olin melko kaukana liinan päässä.. Siel sit ihmeteltiin ja kehuttiin kuin hienon hanskan sieltä Dimmu löysi. Hyvin meni myös jatkaminen, siinä tuli yksi harhautuminen ja pian hakikin uudestaan jäljelle. Lopussa ihmetteli kun makkarapurkki haisiki vieraalta ja makkaraki oli outoo.. Sitä makkaran palaa sitte ihmeteltiinki hetken ennenkö kelpas.... Jälkivermeistä vapauduttuaan Dimmu viel meni sen mukaan kun sisko oli kävelly ja niiden pihalle päästyämme systeri odotteli pihassa, kooki oli onnellinen... Löyty...
Reenattiin "Hyötsällä" Lempäälässä.Ei ookkaan muute ennen reenattu pimeel siä. Nyt oli pimee jo reenien alkaes. Ja melkoisen viileä tuuli kävi. Tää Hyötsä on sellainen romukasa, on betonirumpuu ja vanhoja bussipysäkkejä, muutama parakki yms.
Dimmu sai kans hakee kaksi mm. Laitoin sille sen talutusvaljaat päälle, kun on paremmat heijastimet. Se kauheella innolla haki. Sai suorat palkat molemmilta ja kauheesti kehuja. Dimmu hakee määrätietoisesti ja innokkaasti, kiva kattoo sen menoo, vaikka se onki enimmäkseen vaan jäljestäny. Harjoitus meni oikein hyvin.
Dusty sai hakee kolme uhria. Yksi oli suljetussa parakissa, yksi bussikatoksen alla ja yksi betonirummun takana. Suorat palkat sai sekin. Dusty löysi ensin ne alueen perällä olleet, namit kelpas... Kun sit siiryttiin takasi päin niin se lähti niin määrätietoisesti kohti sitä parakkia, oikein nousi sitä ovea vasten ja inisi.. Siellähän se vipa uhrimme oli. Ei ollu huono harjoitus tääkään.
Tänään mentiin taas mettään.. Tällä kertaa heti perille päästyämme tallasin Dustylle lyhyen jäljen 50m. Johon laitoin yhden esineen. Tän jälkeen kävin kävelemässä Dimmulle 100m kaarevan jäljen jossa oli kaksi esinettä.
Sitten otin Dustyn autosta, kävelytin sitä jonkun verran ja sitten puetin jälkivermeisiin. Jäljelle lähtö epäonnistui, tieltä tuli pari lenkkeilijää jotka onneksi ajoissa kytkivät koiransa. Kävin sit viel pienel merkkailuringillä Dustyn kanssa ja otettiin lähtö uusiksi. Sitten se otti jäljen ja pysähtyi esineellä siitä sitten palkkasin ja jatkettiin loppuun jossa se sit meni purkin ohi. Pyysin sen purkille ja syötin nakit ja kehuin. Vaihdoin tavalliset valjaat sille ja annoin hetken juoksennella. Sit haettiin Dimmu autosta ja käytiin pieni lenkki. Lenkin jälkeen oli Dustyn vuoro odotella autossa.
Dimmun pukeminen ja rauhoittaminen meni hyvin sekä jäljen alku. Ensimmäiselle esineelle se pysähtyi häntä heiluen. Siitä sit hurjasti kehuin ja palkkasin nakeilla. Hyvin lähti myös jatkamaan. Kaarteessa meni yli ja jatkoi jäljeltä sivussa, tais kosteessa kelissä haju sen verran levitä. Toisen esineen juoksi yli mutta palasi sille ja taaskehuttiin ja ihasteltiin yhdessä esinettä. Lopun menikin tasaisesti ja rauhallisesti. Lopussa meni Dimmukin purkista yli ja kutsuin sen purkille ja kehuin ja syöttelin nakit.
Saas nähä ehitääks tälllä viikolla enään tehdä näit harjoituksia, on sen verran tuota ohjelmaa.. Ehkä keskiviikkona Dustyn hierojan käytyä ehittäs Dimmulle ainakin pikku harjoitus tehdä. Perjantaina kun sit on normaalisti reenit.
Tänään ajettiin poikien kanssa puuvuorelle ylöjärvelle. Siellä mä sit tepastelin Dustylle reilun 50m jäljen jossa oli välillä namia askeleilla, sit oli kaksi esinettä, päässä oli purkki jossa lihapullia. Dusty lähti oikein raippaasti jäljelle ja haisteli oikein tarkkaan maata. Esineen kohdalla sitten kehuin sitä paljon ja annoin namia taskusta, Dusty lähti merkattuaan jatkamaan ja toisella esineellä taas pidettiin pieni kehuhetki.. Siitä olikin enään pieni pätkä siihen purkille. Purkilla sitten kehuin ja otin valjaat pois, vaihdoin talutus valjaat ja annoin sen juoksennnella irrallaan. Tepasteltiin siin pikku lenkki.
Dimmulle kävelin vajaan 100m johon sit laitoin kans kaksi esinettä. Dimmu lähti jäljelle reippaasti, se oli vähän viettävässä maastossa. Esineen kohdalla se selvästi hidasti ja kehuin sitä esineen luona, esinettä sitten yhdessä ihasteltiin et voi miten hieno.. Toisella esineellä sama sirkus... Päässä olevasta purkista tuo juoksi yli ja pyysin sen sit takasi ja annoin sen huomata sen purkin ja sit syötin lihapullat sille, vaihdoin jälkivaljaat pois ja talutusvaljaat päälle. Sit riekuttiin pikku lenkki erisuunnasta kun mitä oli mun poistuminen jälkee tehdessä. Dimmu oli kovin kummastunut tästä jäljestä.
Laitoin Dimmunki hetkeksi autoon kun sinne tuli koiran pissattaja... Näiden lähdettyä kävin vielä pienellä lenkillä poikien kanssa. Oikein kivat harjoitukset. Eiku huomenna uusiksi...
Dimmulle tehtiin helppoon maastoon jälki joka sai vanheta n. 45min. Olosuhteet oli tihkusateinen ja viilenevä ilta ja oli jo pimeä. Ensin sille tuli kakkahätä heti jäljen lähdössä, eikä se sit meinannu lähtee... Sit se lähti ihan määrätietoisesti ja menikin jonkin matkaa. Sit iski hämäännys... Se ei oikein edenny eikä tehny mitään muutakaan. Se meni ojalle ja oli selvästi hukannu jäljen odoteltiin siinä vähän et mitä se tekee. se ei lähteny kiertään sellasta ympyrää mitä on ennen tehny kun on hukannu jäljen. Se näytti vaan olevan ihan pihalla. Mentiin eteenpäin ja se saikin jäljen ja jatkoi määräätietoisesti.. Sit se meni melkoiseen ryteikköön ja meni taas ihan sekaisin. Se siis hukkas jäljen taas.. Eis it satu enään jäljestä kiinni ja mentiin vaan tielle missä jäljen tekijä oli. Nyt sit alan tehä sille itte jälkii että saadaan enemmän jäljestettyy ja et päästään tekeen niitä mis ei oo sitä ihmistä... Selvästi autoiltamme tulevat hajut sekoittivat sitä yms. Eli alan nyt harjoitella sille niitä esineitä ja itte tekemiä jälkiä. Ihan kiva kun saan sit samal tehtyy Dustyl samalla jälkii. Saadaan meiä mettälenkkeilyynn vähä ohjelmaa...
Dusty sai hakee kaksi suoran palkan mm. Kun nyt peruin sen meiän osallistumisen kahden viikon päästä olevaan hakukokeeseen. Koiralla on selvästi kipuja tuossa oikeassa etukoivssa... Että vien siis veteriin ja otatan siitä verikokeet, et tietää onko jotain tulehdusta siellä... Harjoitus m eni hyvin ja Dusty irtos mukavasti. Annoin sen mennä hajun perässä ja pidin välimatkaa etten tunkenu itte ihan sen ääreen. Maalihenkilöllä sitte sai syötellen lihapullaa purkista ja kehuja. aika polleeta poikaa se oli. Sai sit juoksennella irrallaan ja antoi kiinni autojen lähellä.
Eilen meil oli erilainen reeni Dustylle. Ensin se sai hakea kolme mm, joista yksi oli ilmaisu joka ei nyt kyl menny ihan nappiin, koira otti ykkösnamin ja kävi merkkailemassa.. Haki se sit mutkin mutta pientä viivyttelyä oli. Sain hyvii neuvoja, mä aika paljon liikun koiran mukana ja vähemmän pysähtelen. Nyt sain hienon neuvon että pysähdy silloin ku koiral on selvästi haju ja anna sen itte edetä, jos se siin sit pysähtyy ja kaipaa tukea niin liiku sitten. Tän neuvon mukaan sitten jatkettiiin harjoitusta ja irtosi se Dusty sit pidemmälle. Kaksi mm oli suorii palkkkoja joissa neuvo oli syötellä Dustyy purkista et rauhottuu ja ehdin itsekin paikalle. Tän jälkeen kun viimeisellä mm:llä laitoin koiralle valjaat ja hihnan, niin tulikin käsky päästää se juoksentelemaan. Dusty ei aina oo mitenkään intona meneen autoon, kun voi siel huonosti. Siinä sit se juoksenteli ja me seisoskeltiin koko porukka autojen lähellä juttelemassa ja purkamassa harjoitusta, Dusty tuli välillä lähelle ja annoin sille siitä namia. Pikku hiljaa koko porukka siirty lähemmäs mun autoo ja kehuin taas ja annoin Dustylle namia kun tuli lähelle, en siis kutsunu sitä. Sitten mun käskettiin aukaista auton ovi ja laittaa namia penkille(missä Dusty oottelee reenin ajan, Dimmu on takana häkissä). No eihän se nyt niin helppoon mene... Tehtiin sit vielä makararivi. Niin et mä oon auton oven vieressä ja muut siitä rivissä ja kaikilla namia ja kutsutaan Dustya ja kehutaan kun syö namia, samalla se etenee autoo kohti. Mun ja vieressä olleen kanssa syöteltiin sit viel vuorotellen kun Dusty meinas ettei se oikein innostu tästä viimeisestä ajatuksesta.. Sitten otin sitä rauhallisesti valjaasta kiinni ja syötin, pyysin syliin, kaikki tuli siinä sit viel ryhmäkehumaan sitä ja kun laitoin sen penkille niin se sai sinne viel nakkii ja paljon kehuja kaikilta. Dusty näytti kyllä vähän ihmettelevän... Mutta tää oli mahtava harjoitus, Kiitos vaan keksijälle!
Dimmun jälki oli n. 45 min vanha ja se meni melkoisessa ryteikössä. Lähtö sujui hyvin ja koira lähti määrätietoisesti jäljelle jonka se ensin merkkas. Meni hyvin niin pitkälle et oltiin siin pahimmas risukossa, jossa se sit kun ei päässy eteneen niin hukkasi jäljen, päästin se sitten irti et sen on helpompi liikkuu ilman sitä liinaa, lähtiki sit määrätietoisesti ja toi meidät metsä autotielle takaisn. Otin siltä sitten jälkivaljaat pois ja annoin sen vaan juoksennella. Tää oli kyl hyvä harjoitus vaikka jälki hukkuikin.
Sellaista oli ohjelmassa tänään. Menin sinne reilusti muita myöhemmin kun ensin selvisin aamun tanssitunneista. Muut olivat reenanneet tokoa ja sitten siirtyivät jälkiharjoitusten pariin. Me tultiin paikalle silloin kun nää teki jälkiä ja ajoikin niitä jo osa. Oikein reippaita ja innokkaita hiilukoita nuskutteli maata vähän jokapuolella. Sain yhden uhrin tekemään Dimmulle n. 150m jäljen, koska mulla ei ollu karttaa niin sanoin suunnilleen ohjeet tekijälle. Lähdettiin sitten melko tuoreelle jäljelle. Meillä oli perässäkävelijänä Elina joka taisi hieman yllättyä millä vauhdilla Dimmu jälkeä mennä porskutti. Jäljellä olikin melko vaikea kohta ojan ylitys. Dimmu meni sen tosi hienosti ja jatkoi ojan jälkeen oikein reippaasti. Siel ois ollu toinen vielä isompi oja jonka äärellä kyllä mietin ettei se Jani kyllä tuota ole ylittänyt. Niinpä katsoin mitä koira tekee kun jäljessä oli kulma, sinnehän se lähti ojan viertä eteenpäin ja Jani olikin jo siinä sitten melko pian ja että mulla oli taas onnellinen corgi! Niin onnesta soikee ja hurjasti sitä sitten kehuin niin reippaasti ja määrätietoisesti se meni.
Dusty sai hakea kolme mm. Sitä hieman häiritsi että tuuli toi alueelle parkkipaikalla olijoiden hajut. Siitä selvästi näki että rasitti keskittymistä. Muuten se meni reippaasti 1. ilmaisi hyvin, toisen viivytteli olin kai liian lähellä ja kolmannella se ihmetteli aika kauan. Aloin kyllä miettii että onkohan sillä kipuja siihen etujalkaan ja selkään. Ehkä se saa tehdä nyt tosi rauhallisia etsintäharjoituksia suorilla palkoilla tän kuntoutumisen aikana. Tuo on kyllä vapaata liikuntaa sille ja into on kova. Että kuntouttavana liikuntana metsässä liikkuminen kyllä käy, alusta on pehmeä yms.
Eilen mietin että reenaanko Dustyy ollenkaan. Ja teinkin heti reenipaikalle toimelaan mennessä koirien jaon.. Eli laitoin Dustyn etupenkille ootteleen. Ne tottelee ihan missä tahansa muualla että pitää odottaa että hakista saa tulla, mutta heti kun on perjantaireenien reppu matkassa niin häkistä yretetään hartiavoimin tunkee pihalle.. Dimmulle tehtiin suora jälki pituus oli n. 100m ja se oli puolituntia vanha. Tää oli taas pimeellä jäljestys yritin siinä sössii urakalla sen lähdön, mutta hyvin se nosti jäljen ja ajoi reippaasti maalimiehelle asti, jota se sitten hieman ujosteli. Mut onnessaan oli hurjasta kehmisesta. Eikä sitä haitannu pätkääkään että meillä oli perässäkävijöinä muut illan reenaajat paitsi se joka ol jäljen päässä.
Dustylle otin sitten pienen harjoituksen pimeellä kuitenkin. Rauhallisella tahdilla mentiin ja sekin reippaasti haki. Tosin kun kukaan ei käyny piilottamassa mm:iä niin oletin niiden olevan lähempänä ja käännyin jo polulta mettän puolelle ja kuljettiin takaisin, sielä se kyllä reagoikin hajuihin mutta tais olla edellisii piiloja, Uskoin sitte koiraa ja jatkettiin polkuu eteenpäin josta sit saikin hajun ja löysi mm:n tälle olin antanu ohjeeksi antaa 1.namin. Kyllä se Dusty sit lähi ilmaisulle sieltä, viivytteli ehkä hetken. Toinen mm olikin suoraa palkkaava. Sen ohi mentiin polkuu pitkin jolloin näinkin sen heijastimet, koska tuuli oli polulta metsään lähdin kiertämään metsän puolelle. Löytyi tääkin ja Dusty iloinen mussutti lihapullanpalasia mm:llä. Dusty ei oo mikään yhteiskehujan lässyttäjä kun se on harvemmin lässyttäjä muutenkaan. Kehuista kyllä riemastuu. Ainakin siitä että minä kehun.
Eilen saatiin pitkästä aikaa pimee reenii. Meni sen verta myöhälle et mun koirat reenas viimeisimpien joukossa. Olosuhteet +14 ja sateinen ja kostee sekä pimee.
Dimmulle tehtiin n. 100m jälki joka ajettiin aika tuoreeltaan. Lähin viemäään sitä ihan väärästä kohtaa et se ottais jäljen ja viksu koira tuli takasi tielle ja otti jäljen siitä mistä jäljentekijä oli menny. Ei menny mun hölmöilyyn... reippaasti ja normaalia rauhallisemmin se sitä jälkee ajoi. Meni pienes kaartees ensi suoraan ja sit palasi jäljelle kun tajusi hajun loppuneen, jäljesti määrätietoisesti mm:lle asti. Must täs oli erityisen hyvää se et se meni rauhallisesti ja se etei jäljen alkua merkattu, ei siis voi vahingossakaan auttaa koiraa kun ei tiedä kun suunnilleen mistä mettään on menty. Sama jäljellä et luottaa vaan koiraan kun ei itte otsalampun kanssa nää liikaa.Täähän oli Dimmun eka pimee jäljestys. Oli se makkara ringis kevättalvella pimees ettei se otsalamppuukaan ihmetelly.
Dusty sai 3 suoraa palkkaa. Näin kokeen jälkeen tollainen positiivinen ja mukava harjoitus. Ekan mm löydettyään se piristy mielettömästi kun se sai sen suoran palkan ja kauheesti kehuja. Pysyy mielenkiinto kun se ei voi tietää millainen harjoitus on kyseessä. Kostee mettikkö oli piehtaroitavan ihana ja taas se siis pyöri maassa. Sitä se ei ookkaan pitkään aikaan tehny, kokeessakaan ei pyöriny kertakaan. Oikein hyvin meni ja Dusty oli innoissaan.
No eilen se sit oli eka koe... Saatiin arvonnassa numero 1. päästiin ekana koealueelle.... Ilma oli aamukasteinen ja aurinko lämmitti jo. Ennen koetta tehtiin luoksepäästävyys osio ja lähempänä koealuetta hallintaosuus jossa koira jätettiin jonkin matkan päähän ja mentiin itse testaajan ja ratamestarin juttusille.... Tein sit etsintäsuunnitelman ja yritin pysyä siinä, monta mutosta siihen kyllä tuli matkan varrella. Ensin meniin alueen etureunaa joka rajoittui tiehen, mentiin reilusti mettän puolella. Sieltä se Dusty sit saikin hajun ekasta mm:stä oltiin vähäsen ohi siitä jo menty ja olin itse ehtinyt sen nähdä. Muutos suunnitelmaan ja seuraan koiraa... Koira kävi mm:llä ja tuli sitten hakemaan mut. Must se näyttö meni hyvin. Sitten jatkettiin matkaa alueen vasenta reunaa, jota mul oli vaikeuksia hahmottaa. Jäi sieltä vasemmasta kulmasta alue käymättä. Oikeelle kulmalle tultaes koira taas sai hajun ja muutos suunnitelmaan taas seurataan koiraa, se löysi alueen keskellä olleen mm:n. Siel oli ilmaisun kanssa tekemistä ei meinannu millään lähtee hakeen mua, sit ku haki niin viivytteli näytölle lähdössä siinä huomas et koira alkoi väsyä... Kolmas mm meil jäi mettään tuli aika vastaan ja en tajunnu sitä vasenta kulmaa ja vattupensas ryteikköö lähtee enään kattoon. Mutta oikein hyvä harjoitus tää oli. Mulle eritoten, et pitää kysyä usein ratamestarilta missä ollaan kartalla ja onko joku alue kiertämättä...
Nyt onki ollu melko kiireistä ettei oo ehtiny blogia päivittää... Noh jahka täs kesälomalla sais laitettuu uusii kuvii. Dimmulle tehtiin n.150m jälki joka ajettiin kuivanilman vuoksi melko tuoreeltaan. Siitä tulikin koiralle paljon pidempi kun se nappasi jäljentekijän jäljet jo parkkipaikalta. Ja jäljesti määrätietoisesti paikkaan josta jälki oikeasti lähti. Meni hieman sekaisin siitä et uhrimme oli kiertänyt pienen mutkan polun toisellapuolella ja sit lähteny tekeen meille ihan suoraa jälkeä. Dimmu kai jäljesti sen mutkan (ihan pieni) takajäljellä ja jäi sit ihmetteleen.. se sai sit löysi sen varsinaisen jäljen mikä oli sen 150m. Hyvin se meni pikkusen viettävässä rinteessä haju oli hieman laskenut jäljeltä sivuun. Mutta uhri löydettiin ja koira vaikutti tyytyväiseltä. Dimmulle alettiin mietii sitä et jos se opetettaisiin jäljestämään vapaana ilman liinaa joka takertuu helposti.
Dusty sai etsiä kolme mm joille olin antanu ohjeeksi seuraavaa 1. istuva mm joka antaa koiralle 1 namin ja loput namit kun mennään näytölle. 1. makaava joka on ihan passiivinen, koira vaan hakee mut ja yhdessä tultuamme saa mm:ltä namit. 1. makaava mm joka alkaa syötellä koiralle nameja heti koiran tultua mm:lle kuuluvasti kehuen että ehdin itsekin paikalle. Dusty löysi ensin tän suoraa palkkaavan. Se ehti syödä namit ennen ku olin paikalla mutta oli sit jo tulossa mua vastaan kun tulin paikalle Hieno poika..
Toinen löydetty oli istuva. Dusty kyl sai hajun ja katto kaukaa et mikä piilottelija tuo nyt on kun istuu kannon päällä eikä oo yhtään piilos, vähän päästeli kummitus tuhahteluja.. Kierrettiin hieman ettei suoraan menty tuolle istuvalle, ja Dusty tukea saatuaan menikin löytämään uhrinsa ja reippaasti haki mut näytölle.
Viimeinen makaava uhri olikin aika lähellä tuota istuvaa, et tulikin siitä jälkeenpäin mieleen oisko Dustyl ollu niiden molempien haju ja siksi arpoi et se istuva on outo ja vähintäänki kummitus.. Tätä toista makaavaa se lähti hakemaan tarmokkaasti ja joutui tosissaan ettiä, oli niin hienoon piiloon menny. Koira ei sitä millään voinu heti nähdäkään Siin oli kaatunut puu jonka juuripaakku oli pystyssä oliko siin ainakin kaksi pientä puunrunkoo joiden välissä mm makasi. Tarkennettuaan sijainnin ja käytyään antamassa mm:lle pusun tuli innokkaasti hakemaan mua ja näytölle mennessä se oikein kiipesi mm:n mahan päälle et täällä tää on ... Onneksi on vaan 8kg koira...
Oltiin pienellä porukalla reenaas jälkeä. Dimmulle tehtiin n. 100m jälki joka ajettiin melko tuoreltaan. Melko hyvin meni ja koira joutui kyl ootella et selvittelin tuota uutta jälkiliinaa risukoista, ei kyl näyttäny kauheesti haittaavan. Onnellisen oloinen oli rekku kun mm löytyi jäljen päästä. Ilma oli tosi lämmin ja kuiva.
Dusty sai tehdä yhden ilmaisu harjoituksen, joka ei menny kyl ihan nappiin. Mm:l ei ollu 1 namia jha mä olin kai liian lähellä et Dusty ajatteli et miksi pitää kävellä muutama metri ilmaisulle ku tos toi mm ny ois...
Reenien ikävä puoli oli et oli hirvikärpäsiä!!!! Niitä sit nypin hiuksistani melko monta kotiin ajaessani...
Oltiin mukana ko tapahtumassa viialan spr:läisten kutsumina. Siel oli Elossa tapahtuma jos oli vaikka mitä ohjelmaa. Oli tanssia ja laulua, pikku bändejä jne, sit oli Tampereen seudun etsintä koirien näytös etsintä koira toiminnasta. Dustyki pääsi näyttään taitojaan. Oli tosi kuuma et otettiin vaan ekas näytökses kax mm joista etittiin toinen, Dusty oli jotenki kyllästyneen oloinen ekas näytökses. Piristy kummasti kun sai hajun ja löysi mm:n. Muisti jopa hakea mut näytölle. Ei tainnu paljo koiran toiminta Dustyn tapauksessa yleisölle aueta kun oli sen verran korkeeta heinikkoo..
Ekan näytöksen jälken käytiin porukalla ajelulla ja vietiin koirat uimaan. Dimmu tykkäs ku pääsi veteen ja oli ihmeissään kun oli monta koiraa... Kävi se silti pari kertaa järvessä kun heitin sille kävyn ja pienen kepin. Dimmulle tää päivä oli lähinnä odottelua. Mut toi uima reissu kyl oli viihdettä sille kerrakseen. Dusty ei tietenkään meny järveen enkä sitä sit pakottanu. Seki piristy kuitenkin tosta piku reissusta.
Ooteltiin melko pitkäään et alkoi toinen näytöksemme. Siihen laitettiinki vaan yx mm, melko keskelle aluetta et yleisö näkee paremmin koirien toiminnan. Dusty oli ihan ku toinen koira ja teki tarmokkaasti töitä. Se joutui oikein paikallistaa et mistä se haju tuleekaan. Hienosti löyty ja hyvin lähti mua hakemaan. Oikein kivaa oli.
Tänään meil oliki ilmaisumuotoihin perustuva reenikerta jossa kaikki koirat tekivät ns, pikkuharjoituksia eikä kellään ollu isoa etsintää. Kaikki paikalla olleet koirat olivat joko rullalla ilmaisevia tai kertovia. Dustylle laitettiin kolme mm, joille ohjeena oli 1 nami ensin ja sit loput hitaasti syötellen kun ollaan tultu näytölle. Kaksi ekaa meni oikein hyvin sekä hakeminen että se ilmaiseminen. Oli aika kuuma ja huomasin et koira alkas väsyy niin huikkasin viimeiselle mm että anna koiralle suora palkka, niin saadaan sille sit tosi hyvä mieli harjoituksesta. Eikä tarvi väsyneeltä vaatii helteessä ilmaisua. Muutenki Dustylle vois useammin ottaa suoraa palkkaavia mm. Ja myös 1 namittomia pitäis ottaa... Koe lähestyy uhkavasti..
Dimmu sai tänään tehdä yhden suora palkka harjoituksen, mis se sai etsiä yhden mm ilmavainulla. Sillä näkyi olevan niin kivaa. En tiä ymmärtääkö se jäljen ja haun eroa, et se on jäljellä aina liinassa ja nuo muutamat mm kontaktiharjoitukset se on tehny vapaana.
Perjantaina käytiin taas ettimässä ukkoja mettästä... Olosuhteet: lämmin, ei juurikaan tuulta. Dimmulle tehtiin reilu 100m jälki jonka annettiin vanheta 40min. Ennen lähtöö mun ois pitäny kävelyttää sitä vähän, nyt lähettiin melko suoraan autolta jäljelle. Alussa Dimmu vähän höselsi ja jossain kohtaa hukkasikin jäljen, mut annoin sille vaan reilusti liinaa ja se palasi itse oikealle jäljelle. Varsin määrätietoisesti ja innokkaasti menikin pitkän matkaa, jossain vaiheessa se huomas et meillä on perässä kävelijä ja jäi sitä ihmettelemään. Kokenut jälkiharrastaja takanamme oli passiivinen ja laittoipa vielä lippalakistakin lippaa alas eikä koiraa katsonut. Niin Dimmu sit muisti mitä oli tekemässä ja jatkoi mm:lle asti. Maalihenkilö oli hyvin matalana makoilemassa mättäällä Dimmua vähän epäilytti... Kehuin sitä ja kehoitin menemään perille asti sit se innostuikin kun mm aukaisi lihapullapurkin. Dimmu paistatteli kehuissa ja popsi lihapullia. Seuraavassa reenissä mun on muistettava kävelyttää sitä. Nyt tuli liian kiire lähtö kun jälki ehti vanheta aiotusta 30 min sinne 40 min asti, mut tuolla ilmalla se oli vain hyvä asia.
Dustyl olikin kolme makaavaa mm. Sil menikin aika hyvin ja lähti näytöille ripeästi. Huono puoli oli et ykkösnamin otettuaan se kävi pussaamassa mm ja haki sit vasta mut.... Dustylle teen aina lähties rauhoittavan hetken, otan sen sivulle ja puetaan liivit sille ja pidän pannasta kiinni sekä silitän parikertaa ja pyydän katsomaan ja sit annan luvan lähteä -mennään. Sithän se lähteeki ku ohjus. Sainpa reenikaverilta idean agilityynki, et sinne samanlainen lähtö, et jos sillä sais lisää puhtia radallekin. Eipä oo tullu ittelle mieleen... Seuraavalla kerralla meil onki ilmaisumuotoon keskittyvä reenikerta. Ja mun pitäiski sit ottaa Dustylle taas näyttöihin sitä liinaan kytkemistä ja jättää reeneis ainakin yhdeltä mm:ltä ykkösnamin antamin antaminen pois.
Oltiin taas reenaas hyötsällä... Dustylle laitettiin kaksi mm, joista toisella normaali ilmaisu ja toisella se sit sai suoran palkan. Aika reippaasti se meni ja ekan löydettyään tulikin ilmaisulle heti ihmeempiä viivyttelemättä. Toinen olikin vaikeammassa paikassa, sellaisessa kontissa. Ovi oli kyllä raollaan mutta sen verran pieni rako ettei Dusty sopinutkan siitä, niimpä päästin koiran ovesta ja sanoin mm:lle et antaa suoran palkan eli kaikki namit heti. Dimmukin sai kaksi mm kontakti harjoitrusta hyötsällä, siel ku on aika hankala tehä jälkeä. Dimmun meno oli varsin reipasta eikä se aratesllut mitään, on kuitenkin melkoinen romukasa ko. paikka. Osaa se ilmavainuakin käyttää, selvästi nauttii harrastuksen parissa olemisesta ja ihmisen etsiminen on motivoivaa...
Tänään käytiin jo reenaamassa, vaikka huomenna ois normaali reenipäivämme. Dustylle oli kaksi makaavaa mm(=maalimiestä..). Ja ekan kerran se teki mulle valheilmaisun!! Eli se meni tai oli menossa ekalle mm:lle ja kai jo näki sen ennen ko ehti perille asti ja lähtikin sit jo mua hakemaan, niin selkeetä huomion hakua se ei yleensä ilmaisulla tee ja kun ei tuo mitenkään huvikseen käy mun luona tollaisissa tilanteissa. No mentiin pienen mutkan kautta mm:n luo. Sit jatkettiin toiselle, se menikin hienosti eikä ollut moitittavaa. Seuraavaksi kerraksi haluan taas noita makaavia mm. Dimmun jälki... Hmm sille tehtiin nyt n.100m jälki johon jäi mm. päähän odottelemaan. Koira ehti jo merkata jäljen ennenkö lähdettiin ajamaan, mentiin aika tuoreelle jäljelle. Se meni jonkun matkaa tosi määrätietoisesti mutta minä onnistuin tunaroimaan tämän harjoituksen, jälkiliina takertui risukkoon parikin kertaa ja idiootti kun olin pyysin koiraa odottamaan, jolloin se kai luuli tekevänsä väärin. Päästiin sitten selvemmälle alueelle ja kuului autoilta haukuntaa yms, joka sit vielä hämmensi sitä. Jonkun aikaa annettiin sen itse ratkoa pulmaa ja saatiinkin jäljen loppu hienosti kiinni, sen Dimmu menikin jo uudella innolla ja oli iloinen kun mm löytyi jäljen päästä. Seuraaviin reeneihin mennessä mun pitää hankkia uusi jälkiliina, tuo pirun nylon tarttuu joka risuun yms.
 Tänään meillä oli tse reenit Lempäälän hyötsässä. (kuvassa Dimmu oottaa lähtöö) Ilma oli aika lämmin ja oli pieni ukkoskuurokin reenin aikana. Dustyl oli siellä kolme mm, jotka kaikki antoivat 1.namin ja oottelin sit et se hakee mut. Kaks ekaa se etsi innokkaasti mutta ei meinannu malttaa ilmaisulle hakea, tarjosi vinku/haukku ilmaisua.. Ensimmäinen mm oli piilossa betoniputkessa ja toinen sellaisen kuomun alla. Viimeiselle mentäessä Dusty oli jo väsähtänyt hieman, viimeinen löytyikin kontista ja siellä käytyään haki reippaasti näytölle. Eli viimeinen meni parhaiten vaikka koiraa jo väsytti vähän.  Kuvassa Dusty hommissa, ihka uusissa etsintäkoira-liiveissään... Dimmullekin tehtiin sunnuntai kävely tyyppinen harjoitus tuolla hyötsä"rauniolla".. Sille laitettiin myös kolme mm, joilta se sai sitten suoran palkan. Intoa ei puuttunut corgipojasta, oli melkoista vaihtelua jäljestämiseen. Ensimmäinen löytyi kuomun alta, toinen tais olla liukumäen alla, jonne oli koiralla vaikeuksia päästä, mutta autoin sitä hieman, kiertämällä helpommalle aukolle kun se oli aikansa yrittänyt siitä hankalasta.. Viimeinen löytyi betoniputkesta. Dimmulla riitti into ja eipä se arastellutkaan outoo paikkaa.
Eilen reenatiin hakua ja jälkeä ylöjärven puuvuorella. Dimmulle tehtiin 50-60m jälki jossa maalihenkilö oli päässä namipurkin kanssa. Lähettiin kohtalaisen tuoreelle jälelle. Olosuhteet eilen, oli kostee ilma ja lämmin +20. Dimmu lähti jäljelle varsin reippaasti ja harhautui jossain välissä 2-3 metriä jäljeltä mutta palasi itse takaisin. en tiedä olisiko noin kosteella ilmalla haju levinnyt noin isolle aluelle. Mahdollista sekin kai on... Mm:n mukaan Dimmu otti ilmavainulla ihan viimeiset metrit, itse en tätä huomannut vaikka koiraa seurasin. Mun mielestä se jäljesti, yleensä jos se on ottanu ilmavainua se on alkanu koheltaa melkolailla ja menettää keskittymisen. Jälki ois voinu olla pidempi. Dustylle oli 2 maalihenkilöä. Toinen makaava ja toinen kyykkivä. Makaavalta se lähti viivana hakeen mua saatuaan 1. namin. Yhdessä sitten mentiin näytölle. Toinen mm meni ok mutta 1. namin otettuaan Dusty merkkasi ja lähti hakemaan mua sitten. Reenissä erityisen hyvää oli ettei Dusty piehtaroinu kertaakaan ja just tuo makaavan mm:n ilmaisu, kun niitä makaavia on vähemmän harjoiteltu. Seuraavassa reenissä haluankin enemmän makaavia maalimiehiä.
|